30. heinäkuuta 2012

Verkostoituminen kannattaa aina!

Taloyhtiön kivojen mummojen kanssa kantsii alkaa kavereiksi. Kuulee menneisyyden draamat, nykyhetken juorut ja tietää, että joku pitää asuntoa vähän silmällä kun itse huitelee reissussa. Parhaassa tapauksessa pääsee mukaan sieniretkelle paikallistuntijan kanssa. Viime viikolla käytiin katsomassa, löytyisikö kantarelleja. Löytyi niitä. Oli kyllä paarmojakin. Ihan kauheasti. Auts! Mutta ei hätää, puremien aiheuttamat patit lähtevät pois käsivarsista ja mielestä siihen mennessä kun pääsee taas uudelleen sienimetsälle.

päivän saalis



Sienipiirakka

Pohja:
75 g voita tai margariinia sulatettuna
1 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa 

Täyte:
1 l kantarelleja
2 tuoretta sipulia silputtuna
3 kananmunaa
2 dl (ruoka)kermaa
2 dl juustoraastetta (tai yksi pallo mozzarellaa paloiteltuna)
suolaa ja pippuria 

Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Sulata rasva, lisää muut pohjan ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina piirakkavuokaan, tee haarukalla muutama reikä ja laita pohja uuniin siksi aikaa kun valmistat täytteen. Paista sienet ja sipulit. Sekoita keskenään kananmunat, kerma ja juustoraaste. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Ota pohja uunista, levitä päälle sieni-sipuliseos ja kaada päälle muna-kerma-juustoseos. Paista uunissa noin 20-30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä. Nauti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti