Donitsi

Olympiavoimistelu on naulinnut allekirjoittaneen telkkarin äärelle jo parina iltana. Ja synkronoidut uimahypyt. Ja uintifinaalit. Pointsit muuten sille, jonka aloitteesta miesten kilpauikkareissa palattiin taas yläosattomaan malliin. ;)

Sitä ihan häkeltyy urheilijoiden suorituksista ja taitavuudesta. Ja liikuttuu palkintojenjakoseremonioista. Urheilijan alahuulen väpätys vielä menee, mutta liikuttuneet äidit katsomoissa saavat liikutuksen tarttumaan ihan tv-ruudun välitykselläkin. Mikäköhän siinäkin oikein on.

Mutta sitten se päivän kysymys: Miksi kaikilla voimistelijanaisilla pitää olla hiuksissa isot ja värikkäät donitsit ja glitterpinnit? Kun muuten ollaan niin nätteinä, niin minkä ihmeen takia tukkamuoti laahaa tuossa lajissa rapiat parikymmentä vuotta jälkijunassa?

Verkostoituminen kannattaa aina!

Taloyhtiön kivojen mummojen kanssa kantsii alkaa kavereiksi. Kuulee menneisyyden draamat, nykyhetken juorut ja tietää, että joku pitää asuntoa vähän silmällä kun itse huitelee reissussa. Parhaassa tapauksessa pääsee mukaan sieniretkelle paikallistuntijan kanssa. Viime viikolla käytiin katsomassa, löytyisikö kantarelleja. Löytyi niitä. Oli kyllä paarmojakin. Ihan kauheasti. Auts! Mutta ei hätää, puremien aiheuttamat patit lähtevät pois käsivarsista ja mielestä siihen mennessä kun pääsee taas uudelleen sienimetsälle.

päivän saalis

Sienipiirakka

Pohja:

75 g voita tai margariinia sulatettuna

1 dl vettä

2 dl vehnäjauhoja

1 dl grahamjauhoja

1 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa 

Täyte:

1 l kantarelleja

2 tuoretta sipulia silputtuna

3 kananmunaa

2 dl (ruoka)kermaa

2 dl juustoraastetta (tai yksi pallo mozzarellaa paloiteltuna)

suolaa ja pippuria 

Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Sulata rasva, lisää muut pohjan ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina piirakkavuokaan, tee haarukalla muutama reikä ja laita pohja uuniin siksi aikaa kun valmistat täytteen. Paista sienet ja sipulit. Sekoita keskenään kananmunat, kerma ja juustoraaste. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Ota pohja uunista, levitä päälle sieni-sipuliseos ja kaada päälle muna-kerma-juustoseos. Paista uunissa noin 20-30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä. Nauti!

All That Jazz

Hengailin viime viikolla muutaman päivän Porissa. Aurinko paistoi, oli lämmintä, ihmisiä oli paljon liikkeellä ja kaikki vaikuttivat olevan kovin hyväntuulisia. Tietenkin. Oli Jazzit. Ja Suomi Areena. Ja kaupunki täynnä turisteja. Se on aina yhtä mukavaa, hiukan hämmentävää ja, tiäksää, aika poikkeuksellista. Epäporilaista. Tai no, on se tosi porilaista sen pariviikkoisen ajan, mitä sitä kestää, mutta silti. Sanon tämän nyt kaikella rakkaudella entistä kotikaupunkia kohtaan: normiporilaisuus on pessimismiä, nopeaa ja lyhyttä puhetta, turhien kohteliaisuuksien jättämistä muille, kuittailua ja sarkasmia. Se on sitä, että kylmänä ja sateisena marraskuun iltana Ässät alun lupaavan 2-0 johdon jälkeen ottaa kotiottelussa kunnolla pataan (pun intended) Rauman Lukolta ja pelin jälkeen haukutaan ensin tuomari ja auotaan sen jälkeen päätä vastustajan kannattajille niin kauan, että paikalle hälytetään vähintäänkin sinitakkiset. Pahemmin käydessä myös valkotakkiset. Mutta siksi Pori onkin niin ihana. Se on Pori. Se o just sitä mitä se o eikä se niiko yrit ol mitää muut. Paitsi ne keskikesän kaksi viikkoa. Ja se on oikeasti ihan mahtavaa. Elinehto. Ihmisille ja elinkeinoelämälle. Ja meille muualle muuttaneille Pori Jazzin päätösviikonloppu on kuin jokavuotinen luokkakokous ilman, että kenenkään tarvitsee kutsua ketään tai järjestää mitään. Huippua!

Muutaman päivän visiitin aikana ehti tavata ystäviä ja tuttuja, käydä aleshoppailemassa, nauttia omakotitaloelämästä, kitkeä rikkaruohoja kasvihuoneesta, leipoa yhtä sun toista, viettää laatuaikaa vanhempien kanssa, emännöidä jazz-vieraita ja juhlistaa omia synttäreitä viimemainittujen kanssa Kirjurinluodon Areenan päätöskonsertissa. Kuunnella jazzia. Paljon ja eri tyylistä. Lopputuloksena on selittämättömän hyvä fiilis, joka pitäisi nyt osata säilöä sydämeen siten, että pieninä annoksina muisteltuna ja nautittuna sillä pärjää ensi kesään ja seuraaviin Jazzeihin saakka.

Sunnuntaina Sariolan ja Ikosen serkusten kokoonpano The Northern Governors heitti ihan huipun keikan ja Norah Jones antoi vähäeleisen tyylikkäästi parasta itseään. Se ääni vain on yksinkertaisesti todella kaunis. Sunnuntain ehdottomasti paras veto esitettiin kuitenkin lapsuudenkodin eteisessä kun espoolaistrio heitti ilmoille hellyttävän epävireisen Paljon onnea vaan. Kiitti tytöt - you rock! :D

The Northern Governors

Norah Jones

Norah Jones

Yleisöä riitti.

Hyvin silti oli omalle piknikfiltillekin tilaa.

Pianopyörä. Mobiilia jazzia.

Kallo, Mäntyluoto. Paras paikka Porissa.
Tuulisena ja sateisena Jazzien jälkeisenä maanantaina.

Sadepäivän salaatti

Kun vettä tulee taivaalta kuin saavista kaatamalla, ei oikein tee mieli lähteä ulos. Ei edes kauppaan. Ei siltikään, vaikka meidän lähikauppaan lasketaan etäisyys kymmenissä, ei sadoissa metreissä. Ja siitäkin matkasta osa on vielä katettu. Jos olisin sitä mieltä, että uitettu koira -look on kuuminta hottia, hankkisin sen käymällä vaatteet päällä suihkussa. Mutta en ole, pienimmissäkään määrin. Siitä syystä kokosin sadepäivän salaatin niistä aineksista, joita sattui kotoa löytymään.

Sadepäivän salaatti

frisee-salaattia

kurkkua

hunajamelonia

nektariinia

katkarapuja

keitettyjä kananmunia

paistettua halloumia

päälle huiskaus viikunalla maustettua balsamicoa

Oli itse asiassa niin hyvää, että joskus tulevaisuudessa voi käydä ostamassa ainekset tähän vaikka ihan varta vasten.

Jekuttaja

Jos haluaa vähän pilailla pikkusiskon kustannuksella, niin voi vaikka:

• ottaa äidin iPhonella kuvan itsestään syömässä jäätelöä
• lähettää kuvan multsarina siskolle siitä äidin kännykästä
• kirjoittaa tekstikenttään viestiksi "Jäätelöllä suosikkityttären kanssa."

Sisko. ♥
Ja äiti kans. ♥

Tekstiä paidassa

Tänään kauppareissulla vastaan käveli nuori nainen, jonka paidassa oli suurilla kirjaimilla teksti HIGH HEELS, HIGH HOPES. Katsoin tietenkin heti, kuinka korkeat korot hänellä oli jalassaan. Vähän yllätyin kun huomasin hänellä olevan matalapohjaiset sandaalit. Jäin sitten miettimään, oliko hänellä ilmennyt aihetta madaltaa odotuksia ja korkoja. Ehkä matalapohjaiset kengät yhdistettynä tähän paitaan oli jonkinlainen statement. Low heels, no hope? Tai ehkä hän vain ollut miettinyt paidassaan olevaa tekstiä sen enempää asusteita valitessaan. Tai ylipäätäänkään. Tuli mieleen se urbaani legenda naisesta, joka valitsi lähiravintolan ruokalistalta mielestään kauneimman näköiset kiinalaiset kirjoitusmerkit ja painatutti ne paitaansa. Lopputuloksena kieltä osaavat pystyivät lukemaan paidasta tekstin tuoretta lihaa halvalla.

Ehkä parhaiten omaan mieleen jäänyt tekstiteepparitapaus sattui vuonna miekka ja kivi kun opiskeluaikoina tienasin juustoa leivän päälle supermarketin kassalla. Asiakkaaksi osui nippanappa teini-ikäinen tyttö äitinsä kanssa. Tytön valkoisessa paidassa oli blingblingin ja kaikenlaisen pinkin sälän keskellä rinnuksen kohdalla teksti IF YOU THINK I'M A BITCH YOU HAVEN'T MET MY MOTHER. Äiti siinä vieressä näytti sen verran nyrpeältä, että meidän piti työkaverin kanssa purra oikein kunnolla huulta naurunpyrskähdyksen pidättelemiseksi. Jälkeenpäin mietittiin, mahtoiko äiti osata englantia, oliko hän huomannut, mitä paidassa luki tai oliko hän ehkä tosi huumorintajuinen. Jotenkin mikään ei kyllä viitannut jälkimmäiseen. No, kukin tyylillään. Tuona päivänä kuitenkin opin sen, että jos joskus itse olen teini-ikäisen vanhempi, en lähde hänen kanssaan ovesta ulos ennen kuin olen tsekannut vaatetuksen.

Nimeni on Stewart, Martha Stewart

Ulkona sataa. Olen sokerista. Siispä olen leikkinyt Stewartin Marthaa neljän seinän sisällä. Ensin viimeistelin yhdet aikaisemmin roikkumaan jääneet sukat ja sitten kudoin vielä toisenkin parin. Jepjep, heinäkuussa. Oonk mää kuumees vai misä mää ole. En tiär. Oli miten oli, kuvatodisteet (1 ja 2) ovat alla. Meikäläisen taitotasolla neuleohje on toistaiseksi mallia tämä ja variointiosaaminen on vielä luokkaa kantapään neulos helmineuleena tai varren joustinneule yksinkertaisena palmikkona. Seuraavaksi voisin silti jo uskaltautua kokeilemaan näiden neulomista.

kuvatodiste 1

kuvatodiste 2

Sukkien jälkeen hommailin keittiössä. Kyytiä sai viisi kiloa mansikoita ja kilon verran raparperia. Mansikat hain Rossin tarhoilta Espoosta ja raparperit sain samalla reissulla lähistöllä asuvalta kollegalta (kiitti, H!). Puolet mansikoista päätyi viipaleina suoraan pakastimeen, lopuista tuli raparpereiden kanssa mehua (kuvatodiste 3), hilloa (kuvatodiste 4) ja Brita-kakkua (ei enää mitään nähtävää). Oma luottoresepti Brita-kakkuun on hukkunut jonnekin, joten oli googletettava uusi ohje. Arpa osui tällä kertaa tähän. Resepti oli ihan toimiva, mutta ohjeistus joiltakin osin niin seikkaperäinen, että meinasi ihan tulla ongelmia. Sido hiukset kiinni ja suojaa vaatteesi esiliinalla. Essu onneksi löytyi, mutta lyhyen kesätukan kiinni sitominen oli jo kovemman työn takana. :D

raaka-aineet

Kaikkeist hauskinta on pullojen tiskaaminen. Not.

Inspiraatio mehun keittämiseen löytyi täältä. Sovelsin ohjetta sen verran, että heitin kattilaan noin 800 grammaa raparperia, viimeiset viimevuotiset kilon verran pakastemansikoita, 5 dl vettä ja 4 dl sokeria. Kiehautus, kymmenen minuuttia matalalla lämmöllä, siivilöinti, maistaminen, desi sokeria lisää, uusi kiehautus ja pullotus. Lopputulos oli hyvää, mutta jatkossa aion olla sen verran välineurheilija, että ryhdyn mehuhommiin ainoastaan siinä tapauksessa, että käytettävissä on mehumaija. Eräitäkin tv-tähtösiä lainatakseni, harsot ja siivilöinti "ei oo mun juttu".

kuvatodiste 3

Hilloresepti oli kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava: 

1 dl vettä

200 g raparperia (ohueksi viipaloituna)

2 kg / 4 l mansikoita (viipaloituna)

1 kg hillosokeria

3 rkl vaniljasokeria

Vesi, raparperipalat ja mansikkaviipaleet laitetaan kattilaan. Kun alkaa muodostua vesihöyryä, lisätään sokerit koko ajan sekoittaen. Annetaan kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia silloin tällöin sekoitellen. Jäähdytetään noin 20-30 minuuttia, sekoitellaan välillä ja kuoritaan pois mahdollinen vaahto. Annostellaan puhtaisiin, kuumennettuihin lasipurkkeihin. Suljetaan huolellisesti ja säilytetään viileässä.

kuvatodiste 4

Kauniiksi lopuksi ommeltiin vielä pääkaupunkiseudulla kyläilleen äiskän kanssa keittiöön uusi valerullaverho (kuvatodiste 5). Kankaan loppupala riitti sopivasti kaitaliinaan (kuvatodiste 6). Äidin ompelukone on astetta hienompi kuin meikäläisen oma masiina. Jo USB-liitäntä oli merkki siitä, että toiminnallisuuksia riittää pitkälle yli allekirjoittaneen ymmärryskyvyn. Näin ollen työnjaoksi muodostui se, että äiti hoiti varsinaisen ompelupuolen ja minä vain leikkelin kankaan, silitin päärmeet valmiiksi ja kannoin koneen autosta sisälle ja takaisin. Vähän lusmu olo, mutta käyhän se näinkin.

kuvatodiste 5

kuvatodiste 6

  

Oli ihan kivaa marthailla, mutta tämän viikon leikiksi ajattelin valita Ellun kanat.

Päivä Söderissä

Kesä, aurinko ja Tukholma. Pettämätön yhdistelmä. Päämäärätöntä haahuilua Söderissä. Sääli vain, että nähdäkseen kaiken tämän piti viettää kaksi yötä pienessä hytissä, jossa ei pelannut ilmastointi. Hikiset terkut vaan sinne punaisille laivoille! Mutta mitäs pienistä, sainpahan ainakin matkaseurana olleen aviomiehen täyden huomion ruhtinaallisen kahden vuorokauden ajan. Täällä kotioloissa sellainen ei onnistuisi, noin pitkällä aikavälillä ehtisin nimittäin hävitä moneen kertaan suosiossa läppärille ja levykokoelmalle.

Ja sitten se kuvasade:

Merellä.

Tukholma

Osaako joku muuten kertoa, onko näillä liikennemerkkien
taakse liimatuilla heijastinpintaisilla eläintarroilla joku funktio?

Kaksinkertainen hyvä fiilis

Kävin tänään sh'bam-tunnilla ja saldona oli kaksinkertainen hyvä fiilis. Ensinnäkin, liikunnan jälkeen on aina hyvä olo (ellei edellisestä kerrasta ole ihan liian pitkä aika) ja toisekseen, olen nähtävästi onnistunut liittymään jäseneksi salille, jossa on poikkeuksellisen hyvät, inspiroivat ja hauskat ohjaajat. Viidentoista sekunnin mittaisen juomatauon aikana ehti just miettiä, että mitenköhän ryhmäliikuntaohjaajakoulutuksessa opetetaan tsemppauspuhuminen jumppareille (kaikki muu aika menikin sitten täysin siihen keskittyessä, mihin minkäkin raajan piti milloinkin osoittaa) vai onko ne hyvät aina vaan luonnonlahjakkuuksia? Okei, tuntuuhan se vähän kornilta kolmen minuutin tanssahtelun jälkeen kun käsketään "päädäästsiksejä" kuvittelemaan jalkoihinsa vähintään 12-senttiset korot, mutta rokkibiisin aikana oli jo ihan ok, että "teil on hei mustaa nahkaa vaan päällä ja Harrikan mentävä kolo haarojen välissä". Lopputunnista sitä ei enää kyseenalaistanut lainkaan, että meikäläistä(kin) puhuteltiin sanoilla "sheikkaa, sheikkaa, sexy lady" ja oli ihan luonnollista salsata sydämensä kyllyydestä ja pistää ekstravaihde päälle "ku miettikää nyt, mitkä manuelit teitä siellä rantahiekalla tuijottaa". Mielikuvaharjoittelu - se naurattava, mutta toimiva vaihtoehto.

Tänään otettiin tunnin päätteeksi vielä ryhmäkuva.

Sisko who?

Eilen vietettiin tyttöjen iltaa. Poimittiin metsämansikoita pihakeinun vierestä ja skoolailtiin kesälle. Jos muuten haluaa saada oman elämänsä kuulostamaan tosi skumppahuuruiselta, niin kannattaa näköjään aloittaa bloggaaminen juuri kesän kyläilykausihuipun kynnyksellä. No joka tapauksessa, jossain vaiheessa iltaa keskusteltiin väärin kuulluista laulunsanoista. Hetki sen jälkeen oltiin jo siirrytty ihan vain laulunsanoihin. Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma. Tottakai se motari on kuuma, nythän on kesä! Mutta kuka kumma on se sisko? Tietääkö joku?

Lyhyen, mutta intensiivisen pohdinnan tuloksena järkeilimme porukalla, että sisarus tässä nyt ei ainakaan ole kyseessä. Eikä varmaankaan myöskään nainen nimeltä Sisko. Auki jääneet vaihtoehdot siskon identiteetiksi olivat siis nämä:

1. Hippi- tai muun yhteisön jäsen, jossa kaikki ovat veljiä ja siskoja keskenään.
2. Vuonna 1980 (jolloin kyseinen biisi Wikipedian mukaan on ilmestynyt) oli ihan normaalia viitata naissukupuolen edustajiin yleisesti termillä sisko. (Voiko niin olla? Meidän jengi on kyseisenä ajankohtana painellut menemään lähinnä nelinkontin ja vaippaan pukeutuneena, joten omia muistikuvia ei tällaisesta ole).
3. Joku kesä-Sirpa, joka takertui sen verran kiinni, että oli pakko selitellä lähtöään jollain tavoin. (Moottoritien kuumuushan on ihan pätevä syy sille, että nostaa kytkintä auton lisäksi myös parisuhteesta).
4. Naispuolinen ystävä, joka ehkä kuitenkin oli vähän enemmän kuin vain ystävä.
5. Joku muu, mikä?

Jaa että mikäkö tästä oli lopputulos? No tietenkin se, että aina jatkossa kun kuulen tämän kappaleen, mieleeni piirtyy kuva nuoresta kasarikaunottaresta (tyyliin permanenttikiharat ja hikinauhat ja haaleat pastellivärit ja kivipestyt farkut ja kaikki), jonka nimi on Sirpa ja jonka kasvoilla on surumielinen ilme, koska Pellen täytyy mennä. Taas.

Pakkohan se 1980-luku oli jotenkin visualisoida.

(Ale)löytöjä

Pohjanmaalta matkaan tarttuneet ostokset voisi luokitella kolmeen kategoriaan: arjen helpotukset, DIY-ainekset ja ihanuudet. Ensimmäisen kategorian ainokainen ostos oli puhtaan pyykin kori. Tällä hetkellä voisin melkein vannoa, että ne olivat parhaiten sijoitetut 4,90 € pitkään aikaan. En tajua, miten olen aiemmin pärjännyt ilman tuota kapistusta! Voitteko käsittää, miten hienolta tuntuu kunnei sitä märkää vaatekasaa enää tarvitsekaan roudata sylissään kylppäristä kuivaustelineen luo? Ja toivoa sen jälkeen, ettei muutamaan minuuttiin esimerkiksi ovikello soi kun paidan rinnus on epämääräisiä märkiä läikkiä täynnä. Sen nihkeän olon myötä koko homma on tuntunut jotenkin nihkeältä. Mutta ei enää! Eilinen pyykkäyssessio sujui kuin tanssi. Siihen kyllä vaikutti ehkä vähän sekin, että telkkarin kautta tahdit antoi PMMP:n Ruisrock-keikka.

Tee-se-itse-osaston materiaalilöydöistä tulee valerullaverho keittiöön, villasukat ja sinisen sävyinen, puuvillainen tuubihuivi samansävyisten, nahkaisten avokkaiden kaveriksi. Verhokangas löytyi N-Stylesta, joka on 8-tien varrella Kokkolasta hiukan pohjoiseen päin. Tosi kiva sisustuskauppa, vaikkei päällepäin ehkä siltä näytäkään. Suosittelen käymään jos liikutte niillä huudeilla, hyvästä naamioinnista huolimatta tänne on helppo poiketa.

Projektia pukkaa...

Ihanuudet löytyivät Sköna Clarasta, kuten aina. Ihanan Camillan ihanasta putiikista ei kyllä oikein muuta löydykään kuin ihanuuksia. Sanoinko jo ihana? Ihanaihanaihana. Vedenvihreä toppi on 2nd Dayn ja musta tunika Munthe plus Simonsenilta (vitsi, miten ne tanskalaiset osaakin!). Huippuunsa löytöjen tekeminen on viety silloin kun kauppa on täynnä tällaisia kultakimpaleita, hintalapun hinnoista saa vähentää puolet (tässä vaiheessa humanistikin innostuu matematiikasta!) ja shoppailun välissä istahdetaan nojatuoliin ja juodaan cappuccinot. Ja sitten on vielä se asiakaspalvelu. Se on henkilökohtaista, asiantuntevaa ja niin sydämellistä, että pelkästään siitä ilosta voisi hurauttaa pääkaupunkiseudulta Kokkolaan vähän useamminkin.

Kasitien kulkijat

Tour de Länsirannikko on taas takana, kilometrejä kertyi mittariin nelinumeroinen luku. Niin aina. Hyvää on se, että ystävät ja sukulaiset ovat sijoittuneet suunnilleen samalle laidalle maata. Himpun verran ikävämpää on se, että pohjois-etelä-akselilla riittää vielä aika paljon tekemistä. Tai siis ajamista. Näin kesäaikaan reissaaminen on silti ihan kivaa. Ilo siitä, että saa ajaa valoisalla mihin vuorokauden aikaan tahansa on niin suuri, että se peittoaa mennen tullen kaikkien pienten harmitusten yhteenlasketun summan. Niitä pieniä harmituksia ovat esimerkiksi karavaanarit. Museoautoilla köröttävät papparaiset. Kaikki Suomen hyönteislajit liiskaantuneina auton etupuskuriin. Raskas liikenne, hullut ohittelijat, kauheat kaaharit ja ne, joiden mielestä satasen tuntivauhdissa turvaväliksi riittää kaksi metriä. Ai niin, niitähän siellä teillä on aina.

Millä ihmiset muuten keskimäärin viihdyttävät itseään pitkien automatkojen aikana? Meillä ei miehen kanssa osu musiikkimaku kaikilta osin yksiin, joten siskon kanssa harrastettu poikabändikaraoke on poissuljettu vaihtoehto puolison kanssa reissatessa. Tilalle on kehitetty murrepeli: koitetaan toistaa kohdalle osuvan paikkakunnan nimi sen omalla murteella. Kaksikielisten paikkojen nimet vedetään tietenkin molemmilla kotimaisilla. Ei haittaa, vaikkei ihan tietäisi, mitä murretta sillä paikkakunnalla puhutaan, yrittää voi silti. Arvailuista tulee yleensä parhaat naurut. Toinen viihdyke on tarttunut matkaan siskolta puolisoineen: pitää täydentää edessä ajavan auton rekkarin kirjaimista ensimmäiseksi mieleen tuleva sana. Haastetta voi lisätä sillä, että keksitään joku teema. Eläimet. Elokuvat. Valinnaisen kielen epäsäännölliset verbit. Tai sitten ei - tässähän piti kuitenkin nimenomaan taistella tylsistymistä vastaan. Jos taas ei tarvitse pitää käsiä ratissa, voi mukaan ottaa vaikka kudinvehkeet.

Kiertueen viimeinen pysähdyspaikka oli tällä kertaa Naantali. Raportti päättyy näihin kuviin ja tunnelmiin.

Mistä on mukavat päivät tehty?

Hitaista aamuista, jääkaappikylmästä vesimelonista, päiväretkistä lähiseudulle, ilta-ajeluista rannalle, upeista maisemista, ulkokaffeista, auringosta ja lämmöstä, SIA:n jäätelöstä ja mahtavista alelöydöistä, niistä on mukavat päivät tehty. Ainakin täällä Pohjanmaalla.

Tankarin majakkasaari

Mustakari, Kokkola

Venevajoja Suntin varrella.

Pysähdys seitsemän sillan tiellä.

Kahvitauko Öjassa.

Tilataidetta pietarsaarelaisen kerrostalon seinällä.

Paljon on vettä virrannut

Mies lähti poikaporukalla mökille juhlistamaan kaverinsa kolmekymppisiä. Anoppi kertoi käyneensä kyseisellä paikalla aiemmin ja kehotti varautumaan siihen, että siellä ei sitten ole sähköjä. Tässä vaiheessa keskusteluun osallistui myös appiukko:

- Siitä on hei 40 vuotta aikaa kun me oltiin siellä. Voi siellä nyt jo olla.

Toivotin hauskaa iltaa. Mies lupasi, ettei yritä uida lahden yli Ruotsiin. Se on hyvä, se.

Päivän haaste

Kesäkuussa on 30 päivää. Tänään on 1. heinäkuuta. Alkukesästä ostetun kellon päivämäärälaskuri näyttää lukua 31. Pitäisi siis opetella kellon mittarit ja säädöt. Ohjekirja on tietenkin kotona ja minä en. 

Kokeilun, erehdyksen ja uudelleen yrittämisen taktiikalla hommaan meni vartti. Enää tarvitsee tietää, mitä ne kaksi muuta näyttötaulun ympyrää tekevät, koska niistäkin lähti nyt viisarit liikkeelle...

Ihana loma. Onneksi on aika, jolloin ne suurimmat päivän aikana eteen tulevat haasteet ovat tätä luokkaa.