11. heinäkuuta 2012

Sisko who?

Eilen vietettiin tyttöjen iltaa. Poimittiin metsämansikoita pihakeinun vierestä ja skoolailtiin kesälle. Jos muuten haluaa saada oman elämänsä kuulostamaan tosi skumppahuuruiselta, niin kannattaa näköjään aloittaa bloggaaminen juuri kesän kyläilykausihuipun kynnyksellä. No joka tapauksessa, jossain vaiheessa iltaa keskusteltiin väärin kuulluista laulunsanoista. Hetki sen jälkeen oltiin jo siirrytty ihan vain laulunsanoihin. Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma. Tottakai se motari on kuuma, nythän on kesä! Mutta kuka kumma on se sisko? Tietääkö joku?

Lyhyen, mutta intensiivisen pohdinnan tuloksena järkeilimme porukalla, että sisarus tässä nyt ei ainakaan ole kyseessä. Eikä varmaankaan myöskään nainen nimeltä Sisko. Auki jääneet vaihtoehdot siskon identiteetiksi olivat siis nämä:

  1. Hippi- tai muun yhteisön jäsen, jossa kaikki ovat veljiä ja siskoja keskenään.
  2. Vuonna 1980 (jolloin kyseinen biisi Wikipedian mukaan on ilmestynyt) oli ihan normaalia viitata naissukupuolen edustajiin yleisesti termillä sisko. (Voiko niin olla? Meidän jengi on kyseisenä ajankohtana painellut menemään lähinnä nelinkontin ja vaippaan pukeutuneena, joten omia muistikuvia ei tällaisesta ole).
  3. Joku kesä-Sirpa, joka takertui sen verran kiinni, että oli pakko selitellä lähtöään jollain tavoin. (Moottoritien kuumuushan on ihan pätevä syy sille, että nostaa kytkintä auton lisäksi myös parisuhteesta).
  4. Naispuolinen ystävä, joka ehkä kuitenkin oli vähän enemmän kuin vain ystävä.
  5. Joku muu, mikä?

Jaa että mikäkö tästä oli lopputulos? No tietenkin se, että aina jatkossa kun kuulen tämän kappaleen, mieleeni piirtyy kuva nuoresta kasarikaunottaresta (tyyliin permanenttikiharat ja hikinauhat ja haaleat pastellivärit ja kivipestyt farkut ja kaikki), jonka nimi on Sirpa ja jonka kasvoilla on surumielinen ilme, koska Pellen täytyy mennä. Taas.

Pakkohan se 1980-luku oli jotenkin visualisoida.




5 kommenttia:

  1. Eikös jossain päin pohjoista viitata nykyäänkin nuorempaan naiseen tyttärenä? Ku ihmettelin joskus jotain haastattelutekstejä lukiessa, että onpas tällä puhujalla omituiset välit tyttäreensä, kunnes joku selvensi, että kyseessä ei ole hänen oma tyttärensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, mäkin muistelisin joskus törmänneeni tuohon ilmiöön. Ja kyllähän niitä naisiin viittaavia sanoja on käytössä vaikka mitä. Esimerkki aiheesta koettiin meidän ruokakunnassa tässä taannoin kun ihmettelin miehen käsivarsissa olleita pieniä naarmuja. "Pikkukissat vähän" sanoi mies, virnisti ja teki kädellä raapimisliikettä. Oletin ihan, että nyt se koittaa pilailla mun kustannuksella ja uskottelee, että jotkut nuoret hotsit mimmit olisivat olleet sen kimpussa edellisillan dj-keikalla. No ei, kuulemma "pikkukissat" tarkoittivatkin ihan vain pieniä kissoja, kissanpentuja. Tosin samapa tuo, itse se oli käsivartensa raapinut minkä lie hyttysenpiston takia.

      Poista
  2. Mulle taas tulee tost biisistä aina mieleen se ismo leikolan juttu siitä, et ton biisin aikaan suomessa oli motaria vaan muutaman kymmenen kilometrin pätkä (en muista mistä mihin). ...siinä sitte suhaillessa;D

    T.sisko, se ainoa oikea sysse:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Wikipedian mukaan vuonna 1980 on ollut valmiina ainakin pätkä nykyistä Itäväylää sekä Munkkiniemen ja Espoon Gumbölen välinen osuus nykyistä Turun väylää ja ilmeisesti jotain pienempiä pätkiä siellä täällä. Että tie on siis poltellut joko itäisessä Helsingissä tai kaupungin länsilaidalla, ehkä jopa Espoossa asti. Tosin (nyt vasta tuli mieleen!) onko siinä biisissä muuten minkäänlaista viittausta siihen suuntaan, että tapahtumat sijoittuisivat Suomeen?

      Poista