Yritin muutama vuosi sitten ujuttaa meidän talouteemme yhteiskäytössä olevaa sähköistä kalenteria, mutta homma ei oikein ottanut luonnistuakseen. Käytäntö osoitti, että menojen kirjaaminen sähköpostin yhteydessä olevaan kalenteritoimintoon oli lopulta sen verran aikaa vievää puuhaa, että helpommalla pääsi kun huikkasi puolisolle ohimennen, että "mulla on sit huomenna meno X". Kun pienempiä menoja ei enää kirjattukaan kalenteriin, kasvoi kynnys kirjata sinne niitä tärkeämpiäkin tapahtumia ja lopulta kalenteri putosi käytöstä. Samalla "Missä sää oot?"-sisältöisten viestien ja puheluiden määrä kasvoi eksponentiaalisesti. Toisaalta oli myös viikonloppuja, joina meidän tiimin oli ilmoitettu osallistuvan kahteen eri tapahtumaan. Eri puolilla maata. Samanaikaisesti. Muistikyky osoittautui rajalliseksi. Jottain tartti tehrä.
Ratkaisu löytyi Ikean lasisesta muistitaulusta, joka huiskaistiin aikoinaan ostoskoriin, koska se oli alennuksessa ja maksoi vain viisi euroa. Investointi on osoittautunut todella hyväksi. Taulu päätyi keittiön seinälle, mutta kauppalistan sijaan siinä on jo parin vuoden ajan pidetty kirjaa meidän menemisistämme. Tussilla vapaalla kädellä piirretyssä ruudukossa on kuudesta kahdeksaan viikkoa kerralla ja kumpainenkin meistä käy täydentämässä sinne omat ja yhteiset menot ja muistettavat päivämäärät. Kalenteriruudukko on kovassa käytössä ja koko huushollin menoista pysyy kartalla yhdellä silmäyksellä. Toimiva systeemi, helpottaa arkea. Varsinkin kun saman katon alla pitää majaa kaksi varsin erilaista aikakäsitystä ja toimintatapaa. Minä viilaan viikkoja etukäteen suunnitelmia, joihin sitten tehdään muutoksia sen spontaanimman osapuolen ideoiden mukaan.
Kotona homma toimii hyvin tällä ruudukolla. Reissussa taas puolisoa ahdistaa liika suunnittelu ja minä puolestani tulen levottomaksi, jos esimerkiksi kaupunkilomalle lähtiessä ei ole minkäänlaista etukäteiskäsitystä ohjelmasta ja ajankäytöstä. Tuntuu haaskaukselta istua New Yorkissa kahden tähden hotellihuoneessa ja käyttää aamupäivä sen kartoittamiseen, mitä kumpikin haluaa tehdä ja nähdä. Sitäkin on kokeiltu ja kerta riitti, sekä kahden tähden hotellia että suunnitelmattomuutta. Jälkiviisaasti tietysti voi kysyä, että mitä ihmettä me siellä hotellilla nyhjättiin. Lähimpään kahvilaan tai muuhun viihtyisämpään paikkaan ei varmasti ollut montaa metriä...
Tähänkin on onneksi keksitty patenttiratkaisu. Kyselen etukäteen mieheltä, mitä hän haluaa reissulla tehdä ja nähdä. Puolison vastausten ja omien mieltymysten perusteella listaan sitten ranskalaisilla viivoilla kiinnostavia juttuja. Selailen oppaita ja katson kartasta, mitkä paikat ovat samalla puolella kaupunkia, miten liikenne toimii, millaiset liput missäkin tapauksessa kannattaa hommata, mitkä ovat aukioloajat ja niin edelleen. Mitään minuuttiaikataulua en missään tapauksessa laadi, se ahdistaisi jo itseänikin, mutta joitakin kokonaisuuksia saatan hahmotella: mitä yhden päivän aikana ehtii kiireettömästi tehdä samalla kun jättää sattumallekin sijaa. Nautin hirmuisesti tästä suunnitteluvaiheesta ja voisin tuijottaa vieraiden kaupunkien karttoja vaikka kuinka pitkään. Liekö karttoihin viehättyminen sitten peruja suunnistusharrastuksen ajoilta vai mistä, tiedä häntä.
Matkalla ollessa tämä kompromissitoimintatapa toimii siten, että aamupalalla yleensä funtsitaan, mitä tänään tehtäisiin. Tässä kohtaa minä sitten puolihuolimattomasti ehdotan asioita, jotka todellisuudessa olen miettinyt jo kauan sitten valmiiksi. Puolison mielestä ehdotukset ovat yleensä hyviä (no tietty, nehän perustuvat vähintään osittain hänen omiin ideoihinsa) ja koska ne ovat hänelle uusia, fiilispohjailluusio säilyy. Jostain syystä tämä kuvio toimii, vaikka sen yksityiskohdat ovatkin kummankin osapuolen tiedossa. Tai ehkä se toimiikin nimenomaan juuri siksi. Vastakohdat ja niin pois päin. You know.
