Kevät saa tulla!

Campadren lähetys saapui männä viikolla ja meikäläisen "värikkäät kevätvaatteet" ovat nyt täällä. Ei kyllä tullut Egeanmeri mieleen pakettia avatessa, pikemmin teepparissa ja neuletakissa on kaksi eri harmaan sävyä - mikä ei tietenkään tätä harmaahiirtä haittaa ollenkaan. Jos talviväri on musta niin kevät tulee sitten haaleammalla ja vaaleammalla harmaalla. Siirtymäkausi mennään vielä enimmäkseen mustavalkoisesti, vaikka näillä Lontoon tuliaisilla. Voihan sitä sitten piristää kokonaisuutta jollakin beigellä asusteella. Tai pistää vähän pinkkiä lakkaa kynsiin, jos ihan villiksi haluaa heittäytyä. ;)

19

Kommentoin Hues of Black -blogin Hekun haastepostausta, jossa muisteltiin millaista oli olla 16-vuotias. Sain omaksi ikäluvukseni 19. Tämä on muuten ensimmäinen blogihaasteeni. Jee, nyt on sellainen olo, että olen taas asteen verran oikisempi bloggari. 

Ja ennen kuin aloitetaan niin tunnustan vielä, että kirjoitin jo kertaalleen kaikki vastaukset ja sormilla suoritetun laskutehtävän jälkeen tajusin, että olinkin silloin jo 20. Se on se vaihtarivuosi, aina se unohtuu mielestä kun pitää laskea ikävuosia ja millä koululuokalla milloinkin on ollut! ;)

Kun olin 19

Asuin

ylioppilaskirjoitusten päättymiseen saakka vanhempien luona lapsuudenkodissani Porissa, omassa huoneessa omakotitalon yläkerrassa. Kirjoitusten jälkeen muutin ensimmäistä kertaa omilleni Turkuun, lähisukulaisen tyhjillään olleeseen kerrostalokaksioon. Muistan vieläkin, miten varsinkin iltaisin istuin yksin olohuoneen sohvalla, katselin ulos ikkunasta ja ihmettelin kun oli niin hiljaista. Että piti soittaa puhelimella, jos halusi puhua jonkun kanssa. Ja että ruokaa tuli aina liikaa kun oli tottunut kokkaamaan neljälle hengelle.

Olin

abiturientti ja sen jälkeen tuore ylioppilas. Ja oli jotenkin tosi aikuinen fiilis.

Tärkeintä elämässä oli

kirjoittaa ylioppilaaksi ja koittaa keksiä, miksi haluan isona. Olla kavereiden kanssa. Käydä viihteellä. Saada autoa lainaksi vanhemmilta. Päästä joskus H&M:lle shoppailemaan ostoksille (ei silloin shoppailtu). Lähimmät myymälät olivat siis tuohon maailmanaikaan Tampereella ja Turussa, joten Porissa oli aika siistii jos oli Henkkamaukan vaatteita. Niinpä. Tsiisus.  

Työskentelin

kirjoitusten päättymisen jälkeen Hesburgerilla Turussa. Se oli ensimmäinen toistaiseksi voimassaoleva työsuhteeni.
- Mitä sul sais ol?
- Mää ota myyjä majoneesil.
- Jaha. Syäk tääl vai otak mukka?
Työ jäi käytännössä kesätyöksi. Syksyllä menin vuodeksi Västra Nylands folkhögskolaniin preppaamaan ruotsia. Se on yksi parhaista päätöksistä, mitä olen koskaan tehnyt: ruotsi tuli sujuvaksi, seuraavana vuonna aukesivat yliopiston ovet ja tuona vuonna on myös solmittu osa parhaista ystävyyssuhteista.

Halusin

matkustella ja hengata kavereiden kanssa. Saada opiskelupaikan Turusta. Viimeksi mainitun eteen en kyllä kauheasti ponnistellut. Lukiossa älliä ja kymppejä tuli pelkästään sillä, että kuuntelin tunnilla. Luulin haluavani lukemaan kieliä, koska olin ollut niissä aina hyvä. Tosiasiassa en ollut tainnut oikein edes hahmottaa, mitä kaikkea yliopistossa voi lukea. Pääsykoekirjaa jaksoin kirjoitusten jälkeisenä keväänä kahlata suunnilleen sivulle 28 ja sitten olin aidosti yllättynyt kun jäinkin varasijalle. Siihen asti olin vain miettinyt, kumpi näyttäisi paremmalta Satakunnan Kansan valmistuneita-palstalla, Turun yliopisto vai Åbo Akademi. Yhtäkkiä pitikin miettiä joku uusi suunnitelma. Vaikka alkukesästä välivuosi tuntui vielä loistavalta ajatukselta, sai ranskisten paistorasvan käry kesän aikana tajuamaan, että koulu oli sittenkin paras vaihtoehto.

Pelkäsin

ettei kukaan vanhoista kavereista muuttaisi Turkuun (muutti), että olisin uusissa ympyröissä ihan yksin (en ollut) tai etten pääsisi yliopistoon (pääsin).

Nyt kun olen 33

Asun

kerrostalokolmiossa Espoossa ja olen asuntosäästäjä. Tunnen jo olevani aika espoolainen, kohta tulee seitsemän vuotta täyteen eloa pääkaupunkiseudulla. Ai kamala, olen asunut täällä jo melkein yhtä kauan kuin ehdin asua Turussa! Niin espoolaista minusta ei kyllä koskaan tule, että toivoisin Bluesin voittavan Ässät. 

Olen

itse asiassa aika tyytyväinen elämääni. Minulla on ihana aviomies, läheiset välit perheeseen, ympärillä hyviä ystäviä, viihtyisä koti ja mieluisa työ. Pääaine ehti opintojen aikana vaihtua kielistä yhteiskuntatieteisiin, mutta ei ne ruotsin opinnotkaan hukkaan menneet, siitä tuli toinen kotikieli.

Tärkeintä elämässä on

terveys ja se, että kaikilla läheisillä ihmisillä on kaikki hyvin.

Työskentelen

koulutusta vastaavassa, vakinaisessa työssä korkeakouluhallinnon parissa. Päädyin alalle ehkä vähän ajautumalla, mutta viihdyn työssäni. Se on aika iso juttu. Jos tekisin työtä ennen kaikkea rikastuakseni, olisin toisella alalla. Kyllä näilläkin tuloilla voi silti reissata, ostaa satunnaisen merkkilaukun tai korkkariparin ja satsata designiin sisustuspuolella.

Haluan

vaatehuoneremontin. Westinin brunssille Shanghaissa. Kokeilla purjehtimista. Lisääntyä ja laihtua. Täydellisen pikkumustan. Kaikki on saavutettavissa - tosin ei ehkä ihan samanaikaisesti eikä varsinkaan ilman, että asian eteen tekee jotain. :)

Pelkään

sairastumista, työttömyyttä, onnettomuuksia. Ylipäätään sellaisia asioita, jotka voisivat suistaa nykyisenlaisen elämän raiteiltaan.


Niille, jotka uskaltautuvat kommentoimaan, annan oman numeron.

Koska olen sen arvoinen

Tänä viikonloppuna olen tehnyt pelkkiä kivoja juttuja. En ole ottanut paineita mistään, mitä pitäisi tehdä. Olen sysännyt kaikenmoiset tehtävälistat pois mielestä ja keskittynyt vain rentoutumaan ja nauttimaan olostani. Työtilanteen vuoksi vapaa-aika on ollut viime aikoina vähän kortilla ja todennäköisesti sama meno jatkuu vielä ensi viikonkin. Jos vapaa-aikaa on vähän, korvatkoon laatu määrän. Olen menestyksekkäästi uskotellut itselleni olevani sen arvoinen.

Olen nukkunut pitkään ja herännyt kun ulkona on jo valoisaa. Pistänyt silmät vielä hetkeksi kiinni ja herännyt uudelleen tunnin päästä. Olen nauttinut kiireettömistä aamupaloista, uunituoreista croissanteista. Meikannut, kieputtanut tukan niskanutturalle ja kyläillyt. Saanut herkutella blineillä ja muffinsseilla. Puhunut siskon kanssa puhelimessa koko kävelymatkan kyläpaikasta metroasemalle, ettei yksin käveleminen myöhään pimeillä ja vierailla kulmilla ehtinyt käydä liian jännäksi. Olen ostanut kaksi kimppua kukkia kun en osannut päättää, kumman haluaisin. Nauttinut kävelystä aurinkoisessa talvisäässä. Saunonut lenkkisaunassa. Lakannut kynnet uudella keväisen pinkillä kynsilakalla. Syönyt ties monenko vuoden tauon jälkeen merkkareita. Ja suklaata,  jonka syömiseen ei tosin liity mitään taukoa. Katsonut telkkarista suosikkisarjoja ja kutonut siinä samalla. Käpertynyt kullan kainaloon sohvannurkassa.

Nyt on levännyt ja rentoutunut olo, hyvä fiilis. Akku on ladattu ja virtaa riittää varmasti seuraavaan viikonloppuun asti. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Viikonloppu Lontoossa

Aika paljon ehtii tehdä yhtenä viikonloppuna Lontoossa, vaikkei sen kummempaa aikataulutettua agendaa olisikaan. Ensimmäisenä iltana käytiin heittämässä laukut hotellille ja suunnattiin Camdeniin klubille. Tämä oli vähän mainstreamimpi versio kuin missä aiemmin on käyty. Tykkäsin kovasti soulia soittaneesta bändistä, puoliso taisi keskittyä haaveilemaan DJ:n levyaarteista. 

Kivaa oli, viihdyttiin aamuyön pikkutunneille asti, sitten tultiin fish and chipsien kautta taksilla hotellille. Himppasen muuten yllätti, ettei taksissa voinut maksaa kortilla. No, ei se mitään, melkein punta jäi vielä kukkaron pohjalle erikokoisina kolikkoina kun taksi oli maksettu. Ja niin kuin sitä oli ajatellut, että nyt ei tarvitse valuttaa vaihtaa kun viime reissullakin kaikki tuli maksettua kortilla eikä käteistä juuri tarvittu.

Lauantaina nukuttiin pitkään ja käveltiin sen jälkeen Borough Marketille huomataksemme kolme asiaa: sinne olisi pitänyt mennä aikaisemmin aamulla, siellä olisi ollut mukavampaa sateettomana päivänä ja - tietenkin - siellä olisi pitänyt olla käteistä. Väkeä oli kuin pipoa ja moneen paikkaan oli pitkän näköiset jonot. 

Me joimme kahvia ja chilikaakaota Rabot Estatessa ja teimme pari ostosta niissä kojuissa, joissa kortti kelpasi maksuvälineeksi. Sen jälkeen käveltiin uuden pilvenpiirtäjän, Shardin, Soutwark Cathedralin ja Tower Bridgen ohi takaisin hotellille.

Ostoksilla käytiin lauantaina Oxford Street - Carnaby Street - Piccadilly Circus -akselilla ja sunnuntaina piipahdettiin vielä Cityn TK Maxxissa. Raitaa löytyi molemmille, vähän jotain muutakin tarttui matkaan. Kosmetiikkavarastot täydensin vielä lentokentällä. 

Ei ajauduttu tällä reissulla Wagamamaan asti, mutta hotellin alakerran pubiin ehdittiin kyllä. Samalla tuli oppitunti siitä, miten kauneus on katsojan silmässä. Tuijotin entisen pankkisalin kattoikkunarakennelmaa ja mietin, miten hienoja pubeja britit onkaan erilaisiin kiinteistöihin loihtineet. Ajatukset keskeytti puolison tokaisu "On nää kummia paikkoja, tääki tällanen ihme halli".

Paluulennolla istuttiin kahden pikkulapsiperheen välissä. Edessä olevan rivin pienimmäinen itki koko lennon. Takana olevan rivin nuoremmalla meni myös hermot jossain vaiheessa. Oliko se nautittavaa? Ei. Kestikö sen? Kyllä. Ärsytyskynnys ei ylittynytkään väsyneistä lapsista, vaan vieressä istuneesta viisikymppisestä suomalaisnaisesta, joka teki hyvin selväksi, kuinka harmistunut hän siitä huutokonsertista oli. Jos ikä mitataan vuosissa eikä kuukausissa, niin voisi kuvitella käytöstapojen olevan jo hallussa. Vielä on kuitenkin jakamatta viikonlopun parhaan lausahduksen palkinto. Se menee ehdottomasti takana istuneelle mamille tästä: "Ottaisiksä lakua? Sä voit antaa sen tikkarin mulle siks aikaa." Miksei noin koskaan sanota minulle?!

Kun uni ei meinaa tulla

Sairastelun jälkeen mikään ei ole parempaa kuin se ensimmäinen terve päivä. Harmi vain, että sinä samana iltana sitten yleensä huomaa, että kaiken lepäämisen jäljiltä unirytmi on ihan sekaisin. Kun uni ei meinaa tulla, ehtii funtsia kaikenlaista. Vitsi, se prinssi Danielin puhe siellä sen ja Vickanin häissä oli kyllä ihku. Hei jos kerta tykkäsin siitä Inglorious Basterdsista ja Pulp Fictionkin oli jees ja Jackie Brown vasta jees olikin, niin uskaltaisinkohan viimeinkin katsoa myös Kill Billit? Pitäisi laittaa ne liesituulettimen tuuletinlevyt tiskikoneeseen. Oispa muuten kiva kun olisi kimppu valkoisia tulppaaneita. Ja sitten muistaa taas ahdistua. Miksei se uni jo tule? Sen jälkeen sitä jo löytääkin itsensä kertaamassa äskeisiä ajatuksiaan siinä toivossa, että joukossa oli jotakin järkevää. Pitäisiköhän kirjoittaa muistiin huomiselle? Katso Kill Billit ja puhdista liesituuletin. Öh, ehkä ei.

Yhtään ei tietenkään auta se, että työpäivät venyvät vuoden kiirehuipun vuoksi iltaan asti. Silti illalla kotona koittaa vielä itsepäisesti pitää kiinni "omasta ajasta", mitä se ikinä tarkoittaakaan. Ei vaan suostu kävelemään suorinta reittiä eteisestä sänkyyn nukkumaan, vaikka se saattaisi hyvinkin olla paras vaihtoehto. Lopputulos on se, että kyhjöttää sohvan nurkassa ja tuijottaa väsynein silmin telkkarista jotakin ihasamamitä. Havahtuu siihen, että kello on oikeastaan jo vähän liikaa. Muistaa, että kännykän herätyskellotoiminto näyttää herätystä asettaessa, montako tuntia ja minuuttia herätykseen on vielä enää aikaa. Arvaa, että aamulla taas väsyttää. Oikeastaan väsyttää jo valmiiksi. Tässä kohdin voi jo sitten vähän syyllistyäkin, koska kyllähän ne vuorokauden tunnit ovat ennalta tiedossa ja ne pitäisi pystyä ynnäämään ja jakamaan lyhyelläkin matematiikalla. Joka tapauksessa, ihanteelliset olosuhteet univelalle ovat valmiit.

Varsinainen nukahtaminen ei normaalioloissa onneksi ole ongelma. Se, että malttaisi mennä ajoissa nukkumaan, se toisinaan on. Pohdin jo tosissani asiaan erilaisia ratkaisumalleja, kunnes niistä yksinkertaisin käveli eteeni eilen. Vuorokausirytmiltään mallia yökukkuja oleva puoliso kiersi sammuttamassa kodista kaikki valot, käveli sitten sänkyyn ja ilmoitti ykskantaan, että nyt nukutaan. Hämmästyin, seurasin perästä - ja nukahdin. Hämmentävää, mutta totta: nukun näköjään käskystä. Mikä on kolkytplussalle sopiva nukkumaanmenoaika? Ehkä se pitää vain päättää ja sen jälkeen noudattaa sitä. Ottaa annettuna.

Kaikki kuvat: Pinterest

Toipilaan tervehdys

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus pitkän työviikon jälkeen vain chillailla ja ottaa rennosti, levätä ja ladata akkuja. Lepäämistä onkin tullut harjoitettua, tosin alkuperäissuunnitelmista poiketen mm. kylpyhuoneen lattialla. Noro iski ärhäkkäästi perjantai-iltana samaan aikaan Voice of Finlandin alkutahtien kanssa ja olo oli aikamoista kärsimystä eilisiltaan asti. Nyt tuntuu taas jo siltä, että elämä voittaa. Joskus ihmeiden tekemiseen riittää lautasellinen kaurapuuroa. 

Onneksi tauti iski vasta nyt, eikä esimerkiksi viikko sitten Lontoossa. Onneksi on mies, joka hakee kaupasta vissyä ja appelsiinimehua. Onneksi VoF ja Putous tulevat uusintoina sunnuntaina kun jaksaa taas valvoa, istua ja vähän keskittyäkin. Uusi yritys olemisen sietämätön keveys -teemaiseen viikonloppuun otetaan viikon päästä. Kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu.

Pallovalot

Posti toi tänään odotetun paketin: melkein kuukausi sitten Fabista tilattu pallovalosarja saapui vihdoinkin. Toimitusaika oli melko pitkä ja odotellessa meinasi jo alkaa jänskättää kun 35 euron arvoisen tilauksen loppusummasta näkyi menevän uusi varaus joka kerta kun tilauksen statuksessa tapahtui jokin muutos. Sähköposti asiakaspalveluun lähti siinä vaiheessa kun luottokortilta oli varauksessa 140 euroa ja tilausprosessissa näytti olevan vielä kahdeksan vaihetta jäljellä... Vastaus tuli kuitenkin nopeasti ja tilauskin laitettiin etenemään vauhdikkaammin, joten kai tuolta jatkossakin uskaltaa jotakin tilata jos niikseen tulee.

Aikamoinen näprääminen näissä oli ennen kuin kaikki pallot olivat kiinni valosarjassa, mutta pitkän työpäivän jälkeisessä ameebaolotilassa tämä oli meikäläisen keskittymiskyvylle juuri passelia hommaa. Televisio auki, realityhömppä päälle, vakipaikka sohvalta ja valmista tuli. Parempi sitä paitsi näiden kanssa oli näprätä kuin että käsissä olisi ollut jotakin muuta. Äkkiseltään tulee mieleen esimerkiksi viime viikonlopun reissun tuliaissuklaat. Mmmm. Cadbury Caramel Eggs. Mmmmm. Mitä olinkaan sanomassa? Niin, juu, siis lopputulos näyttää kivalta. Toistaiseksi koko komeus roikkuu eteisen seinustalla parempaa sijoituspaikkaa odottamassa, mutta eiköhän tuo vielä paikkansa löydä. Eikä nykyisessäkään oikeastaan mitään vikaa ole. 

Hopeareunus

Tiedättekö sen sanonnan, minkä mukaan jokaisella pilvellä on hopeareunus?

Pilvi

Lääkäri määritteli sen äkilliseksi hengitystieinfektioksi, omaan suuhun sopivampi termi on flunssa. Energiataso on nolla, pää tukossa ja väsyttää. Sekakäytän flunssalääkkeitä ja juon jaffaa ja hunajateetä parisängyn tuplaleveästä peitosta sohvan nurkkaan kyhätyssä pesässä. Odotan paranemista.

Hopeareunus

Viime kuussa irtisanotun Netflixin tilausjakso päättyykin vasta sairasloman viimeisenä päivänä.

kuva

Carrot cupcakes

Meillä on tänä viikonloppuna herkuteltu porkkanamuffinsseilla. Sain loppuvuodesta parilla eri kyläilyreissulla maistaa huippuhyvää porkkanakakkua ja siitä asti on ollut mielessä, että sitä pitäisi tehdä itsekin pitkästä aikaa. Edellisen kerran taisin leipoa porkkanakakkua kun asuin vielä Turussa, joten siitä on vähintäänkin seitsemän vuotta aikaa. [*Kokee muutaman sekunnin mittaisen ikäkriisin*]. Nyt oli hyvä hetki toteuttaa tämä mieliteko kun oli vieraita tulossa ja tiesi, että on muitakin syöjiä kuin vain minä ja puoliso. Ja hei, nämä olivat tosi hyviä! Jatkossa näitä tehdään meillä kyllä useammin kuin kerran seitsemässä vuodessa.

Carrot Cupcakes

2 dl rypsiöljyä

1.5 dl sokeria

1.5 dl fariinisokeria

3 munaa

3 keskikokoista porkkanaa 

50 g pähkinärouhetta

3.5 dl venhäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1 tl kanelia

0.5 tl suolaa

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita öljy ja sokerit keskenään, vatkaa joukkoon munat yksitellen. Lisää joukkoon pähkinärouhe ja porkkanaraaste. Sekoita joukkoon kuivat aineet. Annostele taikina muffinssivuokiin (n. 22-24 kpl). Paista muffinsseja 180-asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia.

Kuorrute

1 pkt mascarponea

2 dl vispikermaa

3-4 rkl sitruunamehua

reilu 1 dl tomusokeria

Vaahdota mascarpone, sitruunamehu ja tomusokeri kuohkeaksi. Vaahdota vispikerma ja sekoita kermavaahto mascarponevaahdon joukkoon. Laita kuorrute pursotuspussiin ja pursota muffinssien päälle. Koristele vaikka pähkinärouheella.