19

Kommentoin Hues of Black -blogin Hekun haastepostausta, jossa muisteltiin millaista oli olla 16-vuotias. Sain omaksi ikäluvukseni 19. Tämä on muuten ensimmäinen blogihaasteeni. Jee, nyt on sellainen olo, että olen taas asteen verran oikisempi bloggari. 

Ja ennen kuin aloitetaan niin tunnustan vielä, että kirjoitin jo kertaalleen kaikki vastaukset ja sormilla suoritetun laskutehtävän jälkeen tajusin, että olinkin silloin jo 20. Se on se vaihtarivuosi, aina se unohtuu mielestä kun pitää laskea ikävuosia ja millä koululuokalla milloinkin on ollut! ;)

Kun olin 19

Asuin

ylioppilaskirjoitusten päättymiseen saakka vanhempien luona lapsuudenkodissani Porissa, omassa huoneessa omakotitalon yläkerrassa. Kirjoitusten jälkeen muutin ensimmäistä kertaa omilleni Turkuun, lähisukulaisen tyhjillään olleeseen kerrostalokaksioon. Muistan vieläkin, miten varsinkin iltaisin istuin yksin olohuoneen sohvalla, katselin ulos ikkunasta ja ihmettelin kun oli niin hiljaista. Että piti soittaa puhelimella, jos halusi puhua jonkun kanssa. Ja että ruokaa tuli aina liikaa kun oli tottunut kokkaamaan neljälle hengelle.

Olin

abiturientti ja sen jälkeen tuore ylioppilas. Ja oli jotenkin tosi aikuinen fiilis.

Tärkeintä elämässä oli

kirjoittaa ylioppilaaksi ja koittaa keksiä, miksi haluan isona. Olla kavereiden kanssa. Käydä viihteellä. Saada autoa lainaksi vanhemmilta. Päästä joskus H&M:lle shoppailemaan ostoksille (ei silloin shoppailtu). Lähimmät myymälät olivat siis tuohon maailmanaikaan Tampereella ja Turussa, joten Porissa oli aika siistii jos oli Henkkamaukan vaatteita. Niinpä. Tsiisus.  

Työskentelin

kirjoitusten päättymisen jälkeen Hesburgerilla Turussa. Se oli ensimmäinen toistaiseksi voimassaoleva työsuhteeni.
- Mitä sul sais ol?
- Mää ota myyjä majoneesil.
- Jaha. Syäk tääl vai otak mukka?
Työ jäi käytännössä kesätyöksi. Syksyllä menin vuodeksi Västra Nylands folkhögskolaniin preppaamaan ruotsia. Se on yksi parhaista päätöksistä, mitä olen koskaan tehnyt: ruotsi tuli sujuvaksi, seuraavana vuonna aukesivat yliopiston ovet ja tuona vuonna on myös solmittu osa parhaista ystävyyssuhteista.

Halusin

matkustella ja hengata kavereiden kanssa. Saada opiskelupaikan Turusta. Viimeksi mainitun eteen en kyllä kauheasti ponnistellut. Lukiossa älliä ja kymppejä tuli pelkästään sillä, että kuuntelin tunnilla. Luulin haluavani lukemaan kieliä, koska olin ollut niissä aina hyvä. Tosiasiassa en ollut tainnut oikein edes hahmottaa, mitä kaikkea yliopistossa voi lukea. Pääsykoekirjaa jaksoin kirjoitusten jälkeisenä keväänä kahlata suunnilleen sivulle 28 ja sitten olin aidosti yllättynyt kun jäinkin varasijalle. Siihen asti olin vain miettinyt, kumpi näyttäisi paremmalta Satakunnan Kansan valmistuneita-palstalla, Turun yliopisto vai Åbo Akademi. Yhtäkkiä pitikin miettiä joku uusi suunnitelma. Vaikka alkukesästä välivuosi tuntui vielä loistavalta ajatukselta, sai ranskisten paistorasvan käry kesän aikana tajuamaan, että koulu oli sittenkin paras vaihtoehto.

Pelkäsin

ettei kukaan vanhoista kavereista muuttaisi Turkuun (muutti), että olisin uusissa ympyröissä ihan yksin (en ollut) tai etten pääsisi yliopistoon (pääsin).

Nyt kun olen 33

Asun

kerrostalokolmiossa Espoossa ja olen asuntosäästäjä. Tunnen jo olevani aika espoolainen, kohta tulee seitsemän vuotta täyteen eloa pääkaupunkiseudulla. Ai kamala, olen asunut täällä jo melkein yhtä kauan kuin ehdin asua Turussa! Niin espoolaista minusta ei kyllä koskaan tule, että toivoisin Bluesin voittavan Ässät. 

Olen

itse asiassa aika tyytyväinen elämääni. Minulla on ihana aviomies, läheiset välit perheeseen, ympärillä hyviä ystäviä, viihtyisä koti ja mieluisa työ. Pääaine ehti opintojen aikana vaihtua kielistä yhteiskuntatieteisiin, mutta ei ne ruotsin opinnotkaan hukkaan menneet, siitä tuli toinen kotikieli.

Tärkeintä elämässä on

terveys ja se, että kaikilla läheisillä ihmisillä on kaikki hyvin.

Työskentelen

koulutusta vastaavassa, vakinaisessa työssä korkeakouluhallinnon parissa. Päädyin alalle ehkä vähän ajautumalla, mutta viihdyn työssäni. Se on aika iso juttu. Jos tekisin työtä ennen kaikkea rikastuakseni, olisin toisella alalla. Kyllä näilläkin tuloilla voi silti reissata, ostaa satunnaisen merkkilaukun tai korkkariparin ja satsata designiin sisustuspuolella.

Haluan

vaatehuoneremontin. Westinin brunssille Shanghaissa. Kokeilla purjehtimista. Lisääntyä ja laihtua. Täydellisen pikkumustan. Kaikki on saavutettavissa - tosin ei ehkä ihan samanaikaisesti eikä varsinkaan ilman, että asian eteen tekee jotain. :)

Pelkään

sairastumista, työttömyyttä, onnettomuuksia. Ylipäätään sellaisia asioita, jotka voisivat suistaa nykyisenlaisen elämän raiteiltaan.


Niille, jotka uskaltautuvat kommentoimaan, annan oman numeron.