Luottotuotteet

Kahta en vaihda. Toinen on Joe Blascon Ultrabase-meikkivoide ja toinen on Benefitin Bad Gal -ripsiväri. Blascon meikkivoide on ollut kumppanini jo lukioajoista lähtien ja Benefitin ripsivärikin on ollut kuvioissa jo suunnilleen kymmenkunta vuotta. Tällaiset luottotuotteet ovat kyllä aikamoinen onni. Ei tarvitse meikkiostoksilla tuhlata aikaa päätöksentekoon, tietää saavansa rahoilleen vastinetta ja aamurutiineissa säilyy turvallisuuden tunne kun tietää tismalleen, missä ajassa saa taiottua itsensä ulosmenokelpoiseksi.

Meikkivoide on säännöllisen epäsäännöllisesti Stockan kantisalessa enkä muista, koska olisin viimeksi ostanut sen täydellä hinnalla. Benefitin ripsiväriä ei sen sijaan tietääkseni saa Suomesta, joten sen ostan yleensä reissuilta, joko Sephorasta tai lentokentältä. Kai tätä nettikaupoistakin saisi tilattua, mutta toistaiseksi ei ole ollut tarvetta asiaa selvittää.

Muuten en ole kosmetiikkapuolella erityisen merkkiuskollinen, kokeilen mielelläni kaikkea uutta. Tosin on niitä uudempiakin suosikkeja ehtinyt matkan varrella tulla. Eräältä laivamatkalta tarttui mukaan Chanelin huulipuna sävyssä Mademoiselle. Nimikointi on ilmeisesti muuttunut sitten ostohetken ja saatan olla pikkuisen pulassa sitten kun tämä on loppuun käytetty. Täytyy vain luottaa siihen, että joku yhtä sopiva sävy on yhä valikoimissa.

Tänä keväänä puolestaan tulin hankkineeksi Cliniquen uutuuden, chubby stick -huulipunan sävyssä Mighty Mimosa. Etsin oikeastaan huulikiiltoa, törmäsin kosmetiikkaosastolla Cliniquen tuotteita esitelleeseen vanhaan lukiokaveriin ja jäin suustani kiinni. Juttelun lomassa tulin testanneeksi tätä ja tykkäsin. Tästä on lyhyessä ajassa tullut ehdoton lempparini ja se kulkee nykyään aina käsilaukussa mukana. Sävy on juuri sopiva kesään ja tuntuu, ettei tämän kanssa tarvitse lotrata huulirasvalla.

Seuraava kosmetiikkahankinta tulee olemaan puuteri, nykyisen rasian rippeillä ei enää montaa hetkeä pärjää. Onko kenelläkään vinkata suosituksia?

Garden party

Minulla on unelma. Puutarhajuhlat. Tähän tyyliin.

Toistaiseksi minut erottaa unelmastani se tosiasia, ettei meillä ole puutarhaa. Täällä kotona siis. Mökiltä se löytyisi, samoin vanhempien luota, mutta arvatkaapas, missä ovat kaikki ne ihmiset, jotka haluaisin kutsua? No, itse asiassa useammassakin paikassa, mutta yhdistävänä tekijänä on se, että kaikki ovat kaukana edellä nimetyistä kahdesta puutarhasta. Blääh. Mikä siis neuvoksi?

Vaihtoehto 1: Puutarha on mielentila. Vähän mielikuvitusta, suunnittelua ja toteutusta ja parvekkeelle saisi hyvinkin kivat bileet.

Vaihtoehto 2: Lantliv-mökkiviikonloppu. Jos jättäisikin ne perinteiset mökkivaatteet kotiin ja oikeasti oleilisi mökillä kukkamekossa, vaaleanpunaisissa Huntereissa ja hiukset muka-huolettomalla bohemian chic -nutturalla. Tai jossakin muussa harkitussa ja hyvältä näyttävässä asukokonaisuudessa, koska en omista ensimmäistäkään kukkamekkoa,  saappaat ovat eriväriset ja -merkkiset ja tukkakaan ei ihan yllä kummoiselle nutturalle... Mutta pointtina on siis sellainen lehtijuttumaisesti stailattu mökkiviikonloppu. 

Vaihtoehto 3: Satsataan vähän enemmän Pori Jazzin piknik-konserttiin. Ja toivotaan, ettei sada.

Kaikki kuvat: Pinterest

Juoksua ja oivalluksia

Käytiin viime viikolla työkavereiden kanssa juoksemassa hölkkäämässä ja kävelemässä Espoon Nice Run. Tapahtuma oli nice, sää ei. Suorituksen aikana pilkahti jopa aurinko, mutta sitä ennen ja sen jälkeen tuli taivaalta vettä oikein kunnolla. Muuten ei olisi ollut niin väliä, mutta juoksun jälkeinen piknik olisi ollut asteen verran mukavampi nautiskella kuivalla nurmikentällä.

Illan hauskimmasta oivalluksesta vastasi ennen starttia esiintynyt Scandinavian Hunks. Viihdearvoa ei käy kieltäminen, vaikkei reaktio ehkä ihan toivotunlainen ollutkaan: naurua ja vitsejä riitti vielä seuraavallekin päivälle. Esityksen paras anti oli ehdottomasti se, että jo ensimmäisen biisin aikana kävi selväksi, ettei meidän omalla flashmob-jengillämme ollut lainkaan hävettävää koreografian haasteellisuudessa ja synkassa pysymisessä. ;)

Illan toinen oivallus liittyi itse suoritukseen. Alkuvuodesta kolusin läpi netistä löytyviä juoksukouluja, valitsin niistä sopivimman tuntuisen ja kirjoitin harjoitusohjelman kalenteriin. Sittemmin kevään juoksukoulusuunnitelma kaatui sairastelukierteeseen ja siitä aiheutuneeseen ajanpuutteeseen. Jossain vaiheessa huomasin, että viikot eivät vain enää kertakaikkiaan riittäneet. Asia jäi harmittamaan ja se sattui tulemaan lenkin aikana puheeksi työkaverin kanssa. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Maaliin päästessä osallistumispäätös syksymmällä järjestettävään toiseen juoksutapahtumaan oli jo valmiiksi kypsytelty. Sinne voisi sitten lähteä vähän tavoitteellisemmalla suunnitelmalla. Yhden vähän mönkään menneen vitosen ei tarvitse tarkoittaa innostuksen loppua ja juoksukoulun aloittaminen ei ole vuodenaikaan sidottua puuhaa. Varsinkaan näin kesällä, hih.

Koska ryhmässä kaikki on kivempaa (ja ennen kaikkea, koska ryhmäpaine saa tsemppaamaan vähän enemmän kuin yksityisyritteliäisyys), on salainen harjoitteluryhmä jo perustettu Facebookiin ja juoksukouluohjeet kaivettu esiin. Ilmoittautuminen hoidettaneen alta pois vielä ennen lomia. Nyt vain siis tsemppiä ja kohti kymppiä!

Sadesään ballerinat

Kesäisenä sadepäivänä kaupungilla liikkuessa ei oikein tee mieli laittaa jalkaan kumisaappaita, mutta nahkakenkien pilaaminenkaan ei varsinaisesti innosta. Olenkin päätellyt tarvitsevani sadesään ballerinat. Kun vain vielä keksisi mitkä, mistä ja milloin. Hienojen mallien löytäminen ei ole ongelma, nettikaupan valitseminen taas jo vähän on. Funtsituttaa tietysti myös tämä ajankohta: näin alekauden kynnyksellä sitä tulee miettineeksi, josko muutaman viikon odotuksen jälkeen saisi ostoksensa vähän edullisemmin.

Nämä Marc by Marc Jacobsin pinkit hiirulaiset käväisivät tänään jo ostoskorissa. Sitten aloin kuitenkin epäröidä ja pohtia, että pitäisikö sittenkin ottaa joku turvallisemman värinen (lue: musta) pari. Vaikka sadesäällä varmaan nimenomaan olisikin kiva olla päällä jotakin pirteän ja iloisen väristä. Hmm, klikatako kotiin vaiko eikö? Ja nyt vai heti vai myöhemmin?

Blogi täyttää muuten tänään vuoden. Jei! Olisikohan näistä vähän niin kuin synttärilahjaksi... 

Kässänopen painajainen

Kummipoika sai ristiäislahjaksi Pikku prinssi -kirjan ja itse tehdyn neuletakin. Törmäsin blogistaniassa Kässänopen painajaiseen ja näppäränä naisena kuvittelin neulovani sellaisen tuossa tuokiossa. Kesäversio valmistui puuvillalangasta, muttei kuitenkaan ihan tuossa tuokiossa. Hommat aloitin jo jääkiekon MM-kisojen alkusarjapelien aikaan ja jos jonkinmoisten taukojen jälkeen on viimeiset napit ommeltu paikoilleen pari tuntia ennen ristiäisten alkua. Perjantai-iltana olin suorastaan tyytyväinen siihen, että pääkaupunkiseudulta autoilee Kokkolaan useamman tunnin. Lyhyemmällä matkalla ei olisi ehkä ehtinyt tulla valmista. Takaisin tullessa olisi sen sijaan riittänyt jo vähän vähempikin autossa istuminen...

Malli: Kässänopen painajainen

Lanka: Menita Cotton Dream (valkoinen ja harmaa) & Rico Design Essentials Cotton dk (turkoosi)

Menekki: valkoista lankaa noin 2.5 kerää (vajaa 150 g), harmaata ja turkoosia vajaa yksi kerä kumpaistakin (alle 50 g)

Puikot: 3.0 mm pyöröpuikko (40 cm) ja apuna yksi saman koon sukkapuikko

Arvatkaapas muuten, mitä tulee mieleen vasemman yläreunan kuvasta? Oh my god, they've killed Kenny! Ohjeen mukaan takista olisi pitänyt tulla kokoa 74 cm, mutta liekö syynä sitten eri lanka tai tiukka käsiala, tästä tuli kyllä pienempi. Ei silti haittaa, pääseepähän käyttöön jo aikaisemmin. Päivänsankarilla ei lahjastaan liene mielipidettä, mutta ainakin äitinsä tuntui tykkäävän. Ja pieni kultakimpale on kyllä kaiken vaivannäön arvoinen. ♥

Viikonlopun juhlat

Viikonloppuna vietettiin suloisen pikkupojan ristiäisiä. Pääsin kummitädiksi kultakimpaleelle, jota on kaivattu, toivottu ja odotettu kaksinumeroisen luvun verran vuosia. Ihana, pieni ihme. Sydän on onnesta ja myötäilosta ihan sykkyrällään. Enpä olisi arvannut pääseväni todistamaan kastetilaisuutta, missä pappi upottaa päivänsankarin suukkoihin kesken toimituksen. Nyt on sekin nähty. Kuivia silmäkulmia ei niinkään. 

Kummitädillä oli lopulta päällään se sama mekko, jolla oli juhlittu jo pariin otteeseen aiemminkin. Hempeää persikkaa ja tummaa harmaata. Hauista olisi selvästi pitänyt treenata etukäteen: vaikka nelikiloinen vauva onkin pieni, alkoi käsivarressa parinkymmenen minuutin staattisen pidon jälkeen jo tuntua.

Juhlat olivat kauniit ja herkkuja riitti. Eikä pahasti keulinut mopo koristelujen suhteen. Esille kelpasi kuvaruudukon vasemman alareunan naruviritelmäkin, jota askarrellessa mietin, että jos ei tästä muuta iloa ole, voidaan tälle ainakin nauraa kaikki yhdessä. :)

Elämä on leffaa

PPT-editointia mallia kivikausi...

Treeniviikko on ohi ja esitys takana. Nyt voin siis vihdoinkin hehkuttaa meidän työporukan pikkuprojektia, joka piti pitää salaisuutena h-hetkeen saakka. Päällikkö on jäämässä eläkkeelle ja meidän jengi veti eilisissä juhlissa flashmob-tyyliin Abban biisin pomolle räätälöidyillä sanoilla. Asiaankuuluvine koreografioineen, tietenkin. Vitsit, että oli hauska päästä tekemään kunnon euroviisuliikkeitä oikein antaumuksella! Laulamisesta sovittiin etukäteen, että parempi kovaa ja väärin kuin hiljaa ja oikein... Sanoitukset värkättiin porukalla kahvihuoneessa ja yhdeltä kollegalta löytyi sopivasti cd-levyllä karaokeversio kappaleesta, vieläpä hyvä sellainen. Itse tulin oppineeksi tänä aikana jotain uutta myös vanhasta kunnon Powerpointista, nyt osaan nimittäin ajoittaa slaidien vaihtumisen musiikin tahtiin. Ties kuinka hyödyllinen tämä taito on jatkossa. :D

Kollegan luoma koreografia.

Lieveilmiönä tässä projektissa on ollut se, että ajoittain elämä toimistolla on muistuttanut leffaa. Kuka muistaa The Full Montyn? Aivan mahtava elokuva, mistä toimistolla on eletty uudelleen ainakin pari kohtausta. On keksitty koreografian memorisoinnissa helpottavia muistisääntöjä samaan tapaan kuin leffan miehet hoksasivat, että joku koreografian kuvio muistuttaa Arsenalin paitsioansaa. Ja kun biisi on alkanut soida jossain (käytännössä jonkun kollegan koneelta), on käytävällä liikkuessa kuullut laulua joka huoneesta. Kahvihuoneessa koreografian tapailu on alkanut ihan spontaanisti. Näistä hetkistä on tullut mieleen elokuvan kohtaus, missä miehet ovat työkkärin jonossa ja heidän esitysbiisinsä alkaa soida radiossa. Myös sellaisia Ponille kyytiä -tyyppisiä hetkiä on koettu kun muina naisina käytävällä kävelevä kollega on kesken kaiken täräyttänyt kunnon muuvit ja jatkanut sen jälkeen matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vahingossa tilanteen todistaneella oli naurussa pitelemistä.

Toisen taitavan kollegan tekemä seppele, jolla pomo kukitettiin.

Esitys meni hienosti. Pomo ilahtui - hih, tai ainakin uskoisin kyyneleiden johtuneen ilosta. Työkavereiden kanssa ollaan kokemusta rikkaampia ja jokunen lisäelinvuosikin lienee tiedossa kaikesta siitä naurumäärästä, mitä viime päiviin on mahtunut. Yksi ongelma vielä kuitenkin jäi käteen. Miten ihmeessä pääsen eroon tästä korvamadosta? Onko Gimme, gimme, gimmelle vastalääkettä?

Nyrkkisääntö

Kun leivot, et roiku somessa. Merkitään muistiin. Kahdeksan minuuttia on näköjään ihan eri mittaisen tuntuinen aika kun sen viettää uuninluukkua tuijottaen tai Facebookissa surffaten... 

Ensin kaikki näytti ihan hyvältä.

Sitten kävin vain pikaisesti  tsekkaamassa pari statuspäivitystä. Sen jälkeen näytti tältä.

No mutta, kolme viidestä macaron-pellillisestä sentään onnistuivat normaalisti ja vielä on pari iltaa aikaa tehdä uusi annos herkkuja viikonlopulle. Eikä ne pari pellillistäkään pahasti palaneet. Marengin reuna näyttää ruskealta, mutta maussa se ei onneksi tunnu. Pakko muuten tähän väliin kommentoida, että pastaväri sen sijaan tuntui muuttuvan aika paljonkin paistoaikana, turkoosista tuli oikeastaan vihreää. Sitten vain lime curdia täytteeksi ja rapsakat macaronit iltapalaksi. Lohturuokaa, joka lohduttaa siitä itsestään aiheutuneen harmituksen. Itse asiassa aika näppärää!

Ja mikä parasta, makeiden macaronien, uunin lähistöllä oleilun ja tämän ihanan, ihanan helteen ansiosta tuli oikein kunnolla jano. Mainio syy juoda mehua uudesta kannusta! Eihän tätä raaskinut kaupan hyllylle jättää kun hinnasta oli napsaistu yli puolet pois.

Hempeitä mekkoja

Kaikki sai alkunsa kun kokosin Polyvoressa ideakollaasin siitä, mitä puen päälleni loppuviikosta juhlittaviin ristiäisiin.

Sen jälkeen aloin metsästää hempeän väristä mekkoa. Ensin selailin verkkokauppoja, sitten tulin käyneeksi Stockalla. En onneksi löytänyt etsimääni. Muisti nimittäin palaili pätkittäin ja tajusin, että kaapissahan on jo ennestään tällaiset yksilöt.

Vasemmalla puolella olevan mekon kanssa on jo juhlittu kahdet häät, oikealla oleva Naja Laufin mekko on itse asiassa yhä korkkaamatta. Hmm, kumpi vai kampi?

Jos säät jatkuvat tällaisina, päätynen tuohon jo aiemminkin pidettyyn, mutta vilpoisampaan malliin. Naja Laufin mekko on ah-niin-kaunis, mutta materiaali on osaksi villaa ja siten se on myös ah-niin-lämmin. Mallailin jo yhteen ensimmäistä mekkoa ja uutta Selectedin jakkua, mutta en osaa päättää, onko yhdistelmä liian rento. Mitä sanotte?

Onnea on

Edessä on viikonloppu ja kesän ensimmäinen mökkireissu. Aurinko paistaa ja helle hellii. Oi onnea! 

Saas nähdä, törmätäänkö tähän samaan pikkukaveriin kuin viime kesän ensimmäisellä mökkikeikalla.

Iloista viikonloppua kaikille!