31. joulukuuta 2014

Joulufiiliksiä

Ensimmäinen pilkahdus joulufiiliksestä ehti tulla jo kuun alussa Berliinin joulumarkkinoilla.



Sitten joulufiilistä kohotettiin pykäämällä vanhemman kummipojan ja hänen pikkuveljensä kanssa piparkakkutalo. Tänä vuonna hommaan tuli yksi työvaihe lisää: kuva Instagramiin. 




Joulua edeltäneellä viikolla kävin katsastamassa Senaatintorin Tuomaan markkinat. Kova tuuli ja lähes vaakatasossa kasvoja vasten iskenyt kylmä vesisade eivät olleet erityisen jouluisia, mutta kaunis valaistus, kivat pikkukojut ja torin keskellä pyörinyt karuselli loivat kyllä tunnelmaa. 





Saman viikon viikonloppuna käytiin puolison ja minun vanhempieni kanssa Tallinnassa rentoutumassa. Sama kylmä, viima ja sade oli sielläkin - ei tehnyt mieli juuri ulkotiloissa oleilla. Onneksi oli hoidot etukäteen varattuna, hotelli oli oikein kiva ja ostokset ja syömiset sai hoidettua sisätiloissa. Aurinko kävi näyttäytymässä sitten siinä vaiheessa kun laivan nokka osoitti jo kohti Helsinkiä.


Valkoista joulua vietettiin perinteisesti ensin Porissa ja sen jälkeen Kokkolassa. Jälkimmäisessä juhlittiin myös suvun nuorimman jäsenen ristiäisiä. Perinteisesti alkoi myös alesesonki: heti ensimmäisenä joulun jälkeisenä arkipäivänä Sköna Claraan ja sen jälkeen Kokkolan keskustaan toteamaan, että koko maakunta on lähtenyt samana päivänä liikenteeseen. Tuumailin, että shoppailua voi hyvin jatkaa Helsingissäkin ja siirryin viettämään laatuaikaa nuoremman kummipojan kanssa. Hän se vasta on söpis tapaus! 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti