Elämä on leffaa

PPT-editointia mallia kivikausi...

Treeniviikko on ohi ja esitys takana. Nyt voin siis vihdoinkin hehkuttaa meidän työporukan pikkuprojektia, joka piti pitää salaisuutena h-hetkeen saakka. Päällikkö on jäämässä eläkkeelle ja meidän jengi veti eilisissä juhlissa flashmob-tyyliin Abban biisin pomolle räätälöidyillä sanoilla. Asiaankuuluvine koreografioineen, tietenkin. Vitsit, että oli hauska päästä tekemään kunnon euroviisuliikkeitä oikein antaumuksella! Laulamisesta sovittiin etukäteen, että parempi kovaa ja väärin kuin hiljaa ja oikein... Sanoitukset värkättiin porukalla kahvihuoneessa ja yhdeltä kollegalta löytyi sopivasti cd-levyllä karaokeversio kappaleesta, vieläpä hyvä sellainen. Itse tulin oppineeksi tänä aikana jotain uutta myös vanhasta kunnon Powerpointista, nyt osaan nimittäin ajoittaa slaidien vaihtumisen musiikin tahtiin. Ties kuinka hyödyllinen tämä taito on jatkossa. :D

Kollegan luoma koreografia.

Lieveilmiönä tässä projektissa on ollut se, että ajoittain elämä toimistolla on muistuttanut leffaa. Kuka muistaa The Full Montyn? Aivan mahtava elokuva, mistä toimistolla on eletty uudelleen ainakin pari kohtausta. On keksitty koreografian memorisoinnissa helpottavia muistisääntöjä samaan tapaan kuin leffan miehet hoksasivat, että joku koreografian kuvio muistuttaa Arsenalin paitsioansaa. Ja kun biisi on alkanut soida jossain (käytännössä jonkun kollegan koneelta), on käytävällä liikkuessa kuullut laulua joka huoneesta. Kahvihuoneessa koreografian tapailu on alkanut ihan spontaanisti. Näistä hetkistä on tullut mieleen elokuvan kohtaus, missä miehet ovat työkkärin jonossa ja heidän esitysbiisinsä alkaa soida radiossa. Myös sellaisia Ponille kyytiä -tyyppisiä hetkiä on koettu kun muina naisina käytävällä kävelevä kollega on kesken kaiken täräyttänyt kunnon muuvit ja jatkanut sen jälkeen matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vahingossa tilanteen todistaneella oli naurussa pitelemistä.

Toisen taitavan kollegan tekemä seppele, jolla pomo kukitettiin.

Esitys meni hienosti. Pomo ilahtui - hih, tai ainakin uskoisin kyyneleiden johtuneen ilosta. Työkavereiden kanssa ollaan kokemusta rikkaampia ja jokunen lisäelinvuosikin lienee tiedossa kaikesta siitä naurumäärästä, mitä viime päiviin on mahtunut. Yksi ongelma vielä kuitenkin jäi käteen. Miten ihmeessä pääsen eroon tästä korvamadosta? Onko Gimme, gimme, gimmelle vastalääkettä?