Vietin viime viikonlopun työkaverin mökillä. Otettiin pihalta omppuja ja tehtiin niistä omenapaistosta. Samalla ohjeella on leivottu kesän aikana raparperiversiota, mutta nyt piti heti päästä kokeilemaan tätä kun hyviä kotimaisia omenoita oli saatavilla. Mökkiolosuhteisiin tämä resepti soveltui erityisen hyvin siksi, että tiskiä tulee vähän: taikinan tekoon ei tarvita kuin desimitta, kulho ja lusikka. Ei helppous ja nopeus tosin haitaksi ole kotonakaan. Viimeksi eilen tällainen syntyi jälkkäriksi hetken mielijohteesta.
Omenapaistos
1-2 rkl voita
5-8 pientä omenaa
5-8 pientä omenaa
sokeria
kanelia
kanelia
150 g voita (tai margariinia)
1.5 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelilastuja
1. Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi. Voitele vuoka.
2. Pilko omenat sopivan kokoisiksi paloiksi, laita ne vuokaan ja ripottele päälle sokeria ja kanelia. Itse tykkään laittaa reilusti omenoita, vuokan pohja saa peittyä omenoista ihan kokonaan.
3. Pehmennä voi, lisää sokeri ja sekoita. Lisää kanamuna ja sekoita, kunnes taikina on tasaista. Lisää vaniljasokeri, leivinjauhe ja vehnäjauhot. Sekoita sen verran, että taikina on tasaista. Lusikoi taikina raparperien päälle ja ripottele lopuksi päälle mantelilastut.
4. Paista piirakkaa uunissa noin 20 minuuttia, anna jäähtyä ja tarjoile vaniljakastikkeen, kermavaahdon tai jäätelön kanssa.
Voi mikä ihana herkku!
VastaaPoistaTämä on kyllä hyvää sesonkiherkkua. :P
Poista