Tänä sunnuntaina ei pitänyt olla mitään tekemistä. Sitten annoin kotitöille pikkusormen ja yksi asia johti toiseen. Kolme koneellista pyykkiä ja useampia vaihdettuja petivaatteita, verhoja ja mattoja myöhemmin huomaan, että koti on muuttunut mustavalkoisemmaksi. Keittiön ja makuuhuoneen uudet matot ovat Annon mallistosta. Arne Jacobsenin Design Letters -kupit ovat Turun tuliaiset viime viikonlopulta kun piipahdettiin siskon kanssa Sisustuksen koodissa. Mustavalkoisia ostoksia tein samalla reissulla myös Marimekolla, raitapaita päässee käyttöön heti ensi viikolla. Mieskin osasi tietämättään noudattaa oikeaa värimaailmaa: viikonlopun kaupunkilomalta tuli tuliaisiksi mustavalkoisesti puettu shampanjapullo. Hyvä, hyvä! Saa lähteä seuraavallekin poikaporukan matkalle. ;)
Tekstiilihommissa tuli nälkä. Kaapeista löytyvistä aineksista syntyi pizza, salaatti ja omenapaistos. Meillä kuulutaan siihen koulukuntaan, että kermavaahto ei saa loppua kesken. Onneksi salaatin kanssa on sama homma, josko se edes pikkuisen kompensoisi...
Näyttääpä kivalta teidän mustavalkoinen sisustus ! Ja ihania herkkuja :)
VastaaPoistaKiitos. Tulipas muuten rakeisia kuvia, hupsis...
PoistaVoi kuinka kiva ruokailuryhmä teillä, ja matto kyllä kruunaa kokonaisuuden!
VastaaPoistaKiitos. Tuolit on saatu aikanaan joululahjoina perhepiiristä ja pöytä ostettiin häälahjarahoilla. Tämä on niin ajatonta designia, etten usko kyllästymisen vaaraa olevan. Kivalta näytti muuten teidänkin uusi pöytä!
PoistaOi miten kivoja mustavalkoisia juttuja! :) Sekä jotain tuttuakin - meillä on samanlainen lamppu makuuhuoneessa. ;)
VastaaPoistaHeh, meillä tuohon makuuhuoneen lamppuun liittyy itse asiassa sellainen tarina, että se on ostettu ensimmäiseen yhteiseen asuntoon silloisen poikaystävän, nykyisen aviomiehen kanssa. Ostopäätös taisi olla lähinnä allekirjoittaneen ja sitten kattoa lamppuun laittaessaan mies totesi, että "kappas, tämä on Johanna [lampun nimi] Torniosta [valmistuskaupunki], ihan niinku mun ensimmäinen tyttöystäväkin". Ja siitä asti meillä on sitten roikkunut yksi eksä makkarin katossa. ;)
PoistaNäitä Annon ihania juttuja näkyy nyt vähän joka puolella, sopisivat meillekin hyvin.:) Ihanaa syyspäivää!
VastaaPoistaOlen tosi viehättynyt useampaankin Annon uuteen juttuun, etenkin noihin mattoihin. Puuvillamatot ovat olleet käytännössäkin tosi kivat, hintalaatusuhde vaikuttaa oikein hyvältä. Kiitti samoin, aurinkoista ja kivaa syyspäivää sinullekin, kiva kun piipahdit täällä! :)
Poista