Viime viikonlopun teemaväri oli pinkki. Ihana pikkutyttö sai kauniin nimen ja sitä juhlittiin asiaankuuluvin menoin, tilpehöörein ja kukin. Ja varsinkin herkuin.
Pieni tuliainen jätettiin myös juhlakalun pikkuiselle serkkupojalle, jota ei vielä tällä reissulla päästy tapaamaan. Ensi kerralla sitten. Nämä pienet sukat ovat niin nopeita neulottavia, että välimatkalla Espoo-Kokkola-Espoo olisi melkein ehtinyt tehdä toisenkin parin.
Ennen pippaloiden alkua ehdin tehdä pikaisen reissun Sköna Claraan ja teemaväri toistui vielä ostoksissakin. Pinkki-valkoinen villahuivi on by Malene Birgerin. Printiltään erilaisen, mutta materiaaliltaan samanlaisen harmaanmustan Malene Birgerin villahuivin hankin joululomalla ja se on ollut kaulassa sen jälkeen viikoittain, välillä ihan päivittäinkin. Luulen, että tämä uusi huivi pääsee ihan yhtä kovaan käyttöön. Pinkissä laatikossa kannoin kotiin beige-mustan Pretty Ballerinas -parin. Valinnanvaraa olisi väreissä ollut enemmänkin, mutta ajattelin tämän väriyhdistelmän olevan monikäyttöisin.
Ballerinakausi on muuten nyt korkattu. Kadut on siivottu ja lämpöasteita riittävästi, joten en keksinyt enää yhtään riittävän hyvää syytä laittaa talvikenkiä jalkaan. Kaikkein vaaleimmilla kengillä ei vielä uskalla liikenteeseen lähteä, mutta mustissa perusbaltsuissakin tuli jo aivan mahtava kevätfiilis. Tässähän alkaa kohta jo ihan tosissaan uskoa siihenkin, että kyllä se kesäkin sieltä vielä joskus tulee. Jee! :)
Ja tulevan viikonlopun värit, ne ovat punainen, musta ja valkoinen. Jääkiekko ei varsinaisesti kuulu tämän blogin aihepiiriin, joten pidetään hehkutus lyhyenä. Ässien eilen voittama jääkiekon Suomen mestaruus tuntuu mahdollisesti jopa vielä paremmalta kuin Suomen edellinen lätkän MM-kulta. Liekö syynä sitten se, että tällaista ei ole minun elinaikanani ennen tapahtunut, vaikka liki 30 vuotta siitä on jaksanut haaveilla. Suunnilleen siitä asti kun isä vei ensimmäistä kertaa hallille katsomaan matsia. Tälläkin kaudella pääsin kertaalleen paikan päälle, oli hyvin ajoitettu tuo kevään loma. Nyt on ihan huikea fiilis, voi tätä ilon määrää! Että voi ihminen liikuttua kun katselee isoja, hikisiä äijänköriläitä tippa linssissä telkkarissa. Mut hei, nyte lavvantain mää nää ne iha liven. Tää patasydän sykkii meinaa sillo Pori toril.
Äidiltä tuli muuten eilen tällainen kuvaviesti. Aika makea tämä eilinen Satakunnan Kansan Patakunnan Kansan kansikuva, eikö?
Noista väreistä tulee mieleeni toissa viikonloppuna olleet kummityttöni synttärit :) Ihanaa viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaAika kivaa kun saa olla mukana noin hempeän värisissä juhlatunnelmissa. Kiitos samoin, mukavaa viikonloppua! :)
VastaaPoista