19. huhtikuuta 2013

Kun hakee yhtä voi löytää toista

Tänään töiden jälkeen piti tehdä pikainen kierros kauppakeskuksessa: kirjasto, apteekki, sukkahousut lauantain juhliin. Matkalla Lindexin sukkahyllylle näin Holly & Whyte -malliston paidan, joka tuntui huutavan nimeäni. Koukkaus sovituskoppiin ja kassan kautta ulos. Muistin sentään ne sukkahousutkin, joita varten liikkeeseen alunperin menin... H&M:n ohi kulkiessani puolestaan muistin, että piti hakemani uudet collegehousut, samanlaiset kuin edelliset, jotka olen kuluttanut melkein puhki. Omaa kokoa vain ei ollut enää jäljellä. Yhdet kivat toiset housut kuitenkin löysin. Ja taas, kassan kautta ulos. Ex tempore -shoppailulla taisi tulla hankittua huomiselle työvaatteet. Ihan jees, eikö? 


Heti kun lämpenee, aion yhdistää yllä olevan kombon näihin.


Ja kun pärjää kevyemmällä takilla, niin tämä yhdistelmä näyttää aika hyvältä.


H&M:lle täytyy kuitenkin käydä tekemässä seuraavan parin viikon aikana yksi palautus. Ostin hetken mielijohteesta kassan vieressä tyrkyllä olleen mustan tekonahkaisen passikotelon, jossa osottautui olevan yksi aika merkittävä vika. Passi ei mahdu siihen. Se siitä sitten. Sitä jotenkin kuvittelisi passin olevan niitä asioita, joita ei tarvitsisi sovittaa. No, ei aina voi voittaa.

kuvat: Lindex, H&M, Pinterest

2 kommenttia:

  1. Mulla on Burchin mustat baltsut ja ne ovat kyllä ihanat :) Asukokonaisuus on kyllä loistava, hieno valinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mullakin on juuri tuo musta pari ja ne ovat tulleet ihan suosikeiksi. Hyvät jalkaan ja sopivat yhteen lähestulkoon jokaisen vaatekappaleen kanssa, mitä kaapista löytyy. :)

      Poista