2. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen

Ensin puettiin koti raikkaisiin kevätväreihin, heh.


Sitten hurautettiin Kokkolaan, missä ihasteltiin ja lahjottiin suvun uusinta jäsentä, suloista kolmiviikkoista tyttövauvaa.



Välillä pyörähdin Sköna Clarassa. Saatoin hihkaista riemusta kun muutamaa päivää ennen Kokkolaan lähtöä tipahti inboxiin suosikkiputiikista sähköposti, jossa kerrottiin, että viime vuoden mallistot ovat pääsiäisen aikaan -80 % alessa. Mukaan tarttuivat Swedish Hasbeensin sandaalit, Line of Oslon ihanan pehmoinen, valkoinen pitkähihainen oversized T-paita ja harmaanbeige Munthe plus Simonsenin tunika. Viimeisin löytyi jo ennestäänkin vaatekaapista mustana, mutta jos malli kerran on mieluinen, niin ei kai se mitään haittaa. Kassalla vain nauratti. Loppusumma ei yltänyt edes kolmenumeroiseksi. Joskus näinkin. Tulisi nyt vain se kesä sieltä, että pääsisi ottamaan kengät käyttöön.


Yhtenä iltana käytiin kyläilemässä kaupungin ulkopuolella ja paluumatkalla nähtiin hienoja pääsiäistulia. Aiemmin päivällä trullit kävivät tuomassa piirustuksia ja virpomisoksia. Nyt ei muuten tarvinnut etävirpojan virpoa ensinkään, suklaamunia ja muita trullikarkkeja sai syödä ihan riittävästi muutenkin. Ja Guinness-kakkuakin riitti, leivoin kotona ennen lähtöä omat kakut sekä kotiinkotiin että anoppilaan. Tämä oli näppärä tuliainen kuljettaa kun kuorrutukset teki vasta perillä.



Sitten siirryin Pohjanmaalta eteläisempään kohtaan länsirannikkoa. Käytiin vanhempien kanssa korkkaamassa mökkikausi. Vahtikoira tuijotti kodan ikkunasta kun me muut paistoimme nuotiolla makkaraa.  Illalla piti olla hyvissä ajoin takaisin lapsuudenkodissa, että päästiin isän kanssa jännittämään lätkämatsia. Pitkään siinä meni (sisko jo epäili, että osa pelaajista ehtii jäädä eläkkeelle ennen pelin ratkeamista), mutta voitto tuli. Jei!


Sen pituinen se. Nyt jatkamaan lomailua. Heippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti