13. tammikuuta 2013

Vanhan suhteen lämmittämistä

Meidän mummokerhon vuoden ensimmäinen tapaaminen oli viime viikolla. Mummokerho on oikeastaan kässäkerho, good old ompelupiiri, vaikka kyllä muukin mummoilu tai ainakin siitä puhuminen on sallittua. Mummokerhon kokoontumisissa tehdään käsitöitä, kahvitellaan, herkutellaan ja juorutaan, tietty. Idea lähti liikkeelle työpaikan kahvipöydästä, mutta nyt näyttäisi siltä, että pian ollaan jo laajentumassa kollegapiirin ulkopuolelle. Ryhmän todellinen keski-ikä huitelee suunnilleen kolmessakympissä, mutta henkinen keski-ikä - ainakin joiltain osin - on tuplasti korkeampi.

Herättelin tällä kertaa henkiin vanhaa suhdetta, ompelukoneeseen. Meidän edellisistä treffeistä olikin jo aikaa arviolta kymmenkunta vuotta. Lähdettiin aika kevyesti liikkeelle, laskettelin lähinnä suoraa saumaa asiantuntevamman mummokerhoilijan valvovan silmän alla. Innostus ompeluun lähti liikkeelle tästä // Between the lines // -blogista bongatusta ponchon ohjeesta. Räpeltäjätason havainnekuva on tässä alla: käytännössä siis kangas taitetaan keskeltä kahtia, ommellaan kaula-aukko, sivujen päärmeet ja lopuksi olkasauma. Siinä se.


Oman versioni tein ohuesta college-kankaasta. Kangas tuntui kaupassa ihanan pehmoiselta, mutta päälle laitettuna valmis tekele kutitti silviisii, että tie henkarille kulki lopulta pesukoneen kautta. Veikkaan, että tästä tulee yksi kotivaatesuosikeistani. Tosin omiin silmiin lopputulos ei näytä niin kotikutoiselta, etteikö sitä kehtaisi pistää päälleen vaikka töihinkin. Vai mitä sanotte?


Tästä on myös hyvä jatkaa ompelujuttujen suhteen pienin askelin eteenpäin. Voisin aloittaa vaikka siitä, että käyn ostamassa omaan siskolta lainassa olevaan ompelukoneeseen uuden neulan katkenneen tilalle. Jatkossa voi sitten surautella saumat kotona eikä tarvitse lainata kaverin konetta. Olohuoneeseen hotsittaisi ainakin saada uudet verhot, ehkä ne pääsevät seuraavaksi työn alle.

2 kommenttia:

  1. Ihana!:) Olisi mahtavaa osata ommella, mutta valitettavasti me ei ompelukoneen kanssa oikein tykätä toisistamme - ja se tuskin tulee koskaan muuttumaan. Mummokerhot ovat loistavia!

    VastaaPoista
  2. Kristiina K: Jei, kiitos. Ja joo, mummoilu on hauskaa. Onneksi se on nyt myös vähän trendikästä. ;)

    VastaaPoista