Lihapulla kullan kallis

Käytiin tänään skumppakerhon tyttöjen kanssa skumpalla ja sen jälkeen syömässä. Lasku laitettiin neljään osaan, 28 euroa per pää. Se on aika paljon lasista valkoviiniä, vähän kärtsähtäneistä lihapullista, kasvispyöryköistä, jotka murenivat heti kun niihin osui haarukalla, ihan tavallisista keitetyistä porkkanoista sekä dipeistä, joista normaalilla makuaistilla varustetut ihmiset eivät meinanneet tunnistaa kumpi oli tehty perunasta ja kumpi kermasta. Ravintola mainosti nostaneensa "pullat jalustalle". Tuolla logiikalla voisin tarjoilla meidän residenssin seuraavat lihapullat jalalliselta kakkuvadilta. Maussa kotipullat eivät ainakaan häviä tämän illan ravintolapullille. Koostumuksellakin voin reteillä, omin käsin pyöritellyt pullat pysyvät taatusti haarukassa. Ravintolasta lähtiessä oli vähän pliisu olo, paremminkin olisi voinut ne eurot käyttää. Tässä paikassa tuli nyt hoidettua kaksi vierailua samalla kertaa: ensimmäinen ja viimeinen.

Kotiin tultuani luin ensin Eeva Kolun Kauhaa ja Rakkautta -blogista kirjoituksen Tuhansien murheellisten ravintoloiden maa. Sitten luin Chicling-blogin Hannan kirjoituksen Ketjujen valtaama keskusta - uhka vai mahdollisuus?. Hyvin sanottu, molemmilta. Ei se voi riittää tekemään ihmisestä snobia, että haluaa rahoilleen vastinetta.

Yritys ja erehdys -taktiikalla tuli tänään huti, vaikkei ketjupaikassa ja/tai puolivalmiita pakasteita syötykään. Seuraavalla kerralla pitää kuitenkin tehdä parempi taustatutkimus. Onni on asua seudulla, missä on oikeasti hyviäkin ravintoloita, joissa ei kuitenkaan tarvitse maksaa itseään kipeäksi hyvästä, tuoreista aineksista valmistetusta annoksesta.

Jos ravintolavalinta ei tänään mennytkään ihan nappiin, niin onneksi seura oli kuitenkin mitä mainiointa. Nyt on puitu esimerkiksi post-hipsteriyden aikakausi, puutarhatyökalujen nimistö sekä se, minne moiset työkalut voi (halutessaan) tunkea. Vaikkei nauru pidentäisikään ikää, niin ainakin se kevensi mieltä. Kiitos tästä illasta, ystäväiseni!