Huomasin äskettäin, että turhan moni postaus on viime aikoina alkanut viittauksella edeltävään tai jopa sitä edeltävään viikkoon. Pöh. Täällähän piti olla ajankohtaisia asioita, edes joskus. Puhutaan siis hetki päivän polttavimmasta aiheesta, kunnallisvaaleista. Poden nimittäin vaaliperäistä ahdistusta.
Sopivan ehdokkaan löytäminen on ollut poikkeuksellisen hankalaa näissä vaaleissa. Miellän "omaksi puolueekseni" sen, jota olen äänestänyt arviolta 85-prosenttisesti oman äänestyshistoriani aikana. Poikkeamat tästä ovat johtuneet lähinnä muiden puolueiden ehdokkaina olleista hyvistä kavereista tai siitä, että joskus europarlamenttivaaleissa tai presidentinvaaleissa sopivin ehdokas vain on sattunut löytymään toisen puolueen riveistä. Nyt tuon omimmaksi kokemani puolueen listoilta ei vain tunnu löytyvän ketään sopivaa. Eihän se nyt voi olla liikaa vaadittu, että ehdokas on suunnilleen saman ikäinen, mielellään samaa sukupuolta, mielellään sama koulutustaso ja mielellään ajattelisi tärkeistä asioista samalla tavalla? Ja jos mahdollista, asuisi tässä aika huudeilla? Tuntuu, että jostain on pakko tinkiä tai sitten on vaihdettava puoluetta. Sitä näköjään ehdottaa kolmesta vaalikoneesta kaksi. Se kolmas vain jumittaa. Niin minäkin.
Kuvittelin jossain vaiheessa jo löytäneeni etsimäni. Puolue oli periaatteessa väärä, mutta kuitenkin ihan okei ja kaikki muu täsmäsi. Melkein. Kunnes luin ehdokkaan ajatuksia vähän tarkemmin. Ärsyynnyin. Tiedättehän sen ihmistyypin, joka kritisoi innokkaasti muiden esityksiä ja puheita, muttei itse esitä yhtään rakentavaa vastaehdotusta tai puolella sanallakaan kerro, miten asia hänen itsensä mielestä voitaisiin hoitaa paremmin? Tämä ehdokas olikin juuri sitä porukkaa. Se vain meinasi piiloutua taidokkaan ulosannin taakse. Blaah. Piti aloittaa etsintä alusta. Ahdistuin. Tsekkasin vaalikoneet, selasin ehdokaslistat ja perehdyin ehdokkaiden mielipiteisiin. Kävin läpi omat mielipiteeni. Jäin pohtimaan omia arvojani. Vertasin niitä ehdokkaiden arvoihin. Ahdistuin lisää. Kumpikohan tässä on muuttunut enemmän: vanha puolueeni vai minä? Veikkaan jälkimmäistä.
Näin vaalipäivänä puoliltapäivin olen kahden vaiheilla. Äänestämään olemme menossa muutaman tunnin päästä. Siihen mennessä pitää päättää, saako ääneni vanhan puolueen ehdokas, jota taisin äänestää neljä vuotta sitten, mutta joka ei tällä kertaa tunnu ihan omimmalta vaihtoehdolta vai äänestänkö sopivimman tuntuista ehdokasta ja vaihdan samalla puoluetta. Tässähän on tavallaan ostamassa vain valitusoikeuden kunnallispolitiikan kattamiin asioihin seuraavaksi neljävuotiskaudeksi, mutta jotenkin olen saanut tehtyä tästä identiteettikysymyksen. Kai tämä kipuilu tästä väistyy kun vaalit on käyty.
Äänestämättä jättäminen ei ainakaan missään tapauksessa ole vaihtoehto. Vain äänestämällä voi vaikuttaa ja äänestämättä jättäneiden on turha valittaa. Sitä paitsi juuri näissä vaaleissa valitaan ne henkilöt, jotka tekevät eniten jokapäiväistä elämäämme koskevia päätöksiä. Tästä näkökulmasta katsottuna tuntuukin hassulta, että yleinen äänestysprosentti on aina korkeampi pressanvaaleissa kuin kunnallisvaaleissa. Sitä jotenkin kuvittelisi, että omaa napaa lähinnä olevat asiat kiinnostaisivat enemmän. Ja niiden normisyiden lisäksi tässä rakkaassa kotikaupungissamme on vielä sellainenkin huomioitava tosiseikka, että naapurilähiössä asuu Timo Soini. Pahimmillaan äänestämättä jättäminen sataa hänen jenginsä laariin ja se jos mikä olisi karua. Hui. Äänestysmotivaatio kasvoi oitis entisestään. Pieni kipuilu oman ehdokasvalinnan osalta ei ole mitään tuon uhkakuvan rinnalla.
Hyvää vaalipäivää kaikille ja käykää äänestämässä, hyvät ihmiset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti