18. lokakuuta 2012

Positiivinen repsahdus


Taisin tässä taannoin luvata, että kun olen kahdeksan viikkoa lipsahduksettomasti käynyt jumpassa vähintään kaksi kertaa viikossa ja syönyt karkkia vain viikonloppuisin, voin palkita itseni törkeen makeilla uusilla tossuilla. Lupaus on tehty kuluvan kuun puolella, joten lyhyelläkin matematiikalla voi nopsakasti laskea, ettei tuosta ihan kahdeksaa viikkoa ehtinyt kulua. Siitä huolimatta tuo kuvassa oleva tossupari löytyy jo treenikassista - joka sekin on uusi.

Puolustelen ostoksiani parilla sanalla. Hullut Päivät. Ehkä vähän hullaannuin. Syytän sitä hullua musiikkia. Tosin sekään ei selitä muuta kuin uuden treenikassin. Kenkäostos oli nimittäin täysin harkittu: bongasin tossut kuvastosta ja päätin suorittaa nopean sisään-tulos-ja-ulos -tyyppisen toiminnon ennen työpäivän alkua sinä päivänä kun tossut tulevat myyntiin. Niinpä sitten viime viikon torstaiaamuna paria minuuttia yli kahdeksan löysin itseni Tapiolan Stockan urheiluosaston tungoksesta. Ihmismassan seasta yritin erottaa, missä halajamani tossut ovat. Ei löytynyt. Onneksi löytyi myyjä. "Ai ne tossut? Joo, mä tiedänkin, mitä sä tarkoitat, joo ne tulee myyntiin huomenna". Hienoa, varsinainen tähtihetki. Tai jos joku on ihan aidosti sitä mieltä, että normaalia aikaisempi aamuherätys ja sen jälkeinen täyshulina hulliksilla on ideaali tapa aloittaa arkiaamu, niin käsi vaan pystyyn tässä kohdin...

No mutta, ei auttanut kuin toistaa harjoitus seuraavana päivänä. Silloin oli parempi onni matkassa. Perjantaina mukaan lähti myös irtokarkkeja. Tavallaanhan perjantai kai jo kuuluukin viikonloppuukin - eikö? Ainakin heti virka-ajan päättymisestä lähtien? Varmuuden vuoksi kompensoin asiaa viikon kolmannella jumpalla. Kun oli ne uudet tossutkin. Ja se kassi. Että kyllähän tällä omasta palkintopolitiikasta repsahtamisella nyt oli ihan vain positiiviset seuraukset.

Terkuin,
Tekstiiliurheilija

P.S. Tänään kuntosalin pukuhuoneessa jutteli varsin kovaan ääneen pari noin nelikymppistä naista. Keskusteltuaan vaihdevuosien potentiaalisista hyödyistä he menivät ison peilin eteen seisomaan. Toinen tökki sormillaan hauiksiaan, johon toinen totesi:  "Mulle ilmesty tiätsä sellanen patti jalkaan ja mä pelkäsin et se on kasvain, mut sit mun PT sano et ei mitään hätää, se on vaan sun pohjelihas". Jos kyseiset leidit sattuisivat lukemaan tätä kirjoitusta (mitä tietenkin suuresti epäilen), niin kiitos. You made my day

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti