Todettakoon heti alkuun, että parisuhde voi hyvin ja elämän perusasiat on kunnossa. Tässä on kyse vaatteista. Niihinkin kun voi näemmä kiintyä.
Selasin tässä eräänä päivänä kännykästäni läpi kaikki selfiet. Ei niitä kovin montaa ollut viime vuoden ajalta kertynyt, ehkä kymmenkunta. Yksi oli kotona napsaistu kuva, toinen kesäloman ensimmäiseltä päivältä, muutama eri maissa otettu reissukuva. Minä päikkäreillä siskon mäyräkoiran kanssa, minä juuri kampaajalla käyneenä ja minä työmatkalla. Kaikkia kuvia yhdisti pari asiaa: sama hassu ilme (pitäisi ilmeisesti harjoitella selfie-poseerausta peilin edessä) ja sama paita. Luottopaita. Selected Femmen musta, lyhythihainen satiiniteeppari, joka on malliltaan pitkä ja yksinkertainen. Se sopii paitsi arkeen ja juhlaan, myös yhteen kaiken muun kanssa. Se päätyi muutama vuosi sitten Hulluilta päiviltä mukaan hetken mielijohteesta ja sovittamatta. Se valikoituu päälle aina kun tuntuu siltä, ettei ole mitään päällepantavaa (eli ei ihan harvoin, vaikka toki sitä muutakin päällepantavaa kyllä löytyisi). Sen hinta per käyttökerta on varmaankin jo sentin sadasosia. Ja nyt siitä pitäisi pystyä luopumaan. Apua!
Hyvin palvellut, paras koskaan tekemäni heräteostos taitaa tosiaan olla tiensä päässä. Kankaasta huomaa, että käyttö- ja pesukertoja alkaa olla mittarissa aikamoinen määrä. Parin viimeisimmän käyttökerran jälkeen olen jo arponut, onko paidan paikka roska- vai pyykkikorissa. Toistaiseksi olen päätynyt jälkimmäiseen. Viimeksi luopumispäätöstä pohtiessa huomasin jo hyräileväni, että luovutaan, toisistamme hiljaa. Kuinka sentimentaaliseksi voi ihminen yhden vaatekappaleen vuoksi tulla! Sitten välähti mieleen sellainenkin idea, että entä jos tätä vähän vielä tuunaisi. Lyhentäisi helmasta hapertuneimman osan pois? Tai jos kuitenkin piirtäisi paidasta kaavat, hankkisi kankaan ja ompelisi uuden samanlaisen. Sitten havahduin todellisuuteen, enhän minä mitään kaavoja osaa piirtää. Ostoksia osaan kyllä tehdä. Päätin siis yrittää löytää suosikille seuraajan.
Selasin tässä eräänä päivänä kännykästäni läpi kaikki selfiet. Ei niitä kovin montaa ollut viime vuoden ajalta kertynyt, ehkä kymmenkunta. Yksi oli kotona napsaistu kuva, toinen kesäloman ensimmäiseltä päivältä, muutama eri maissa otettu reissukuva. Minä päikkäreillä siskon mäyräkoiran kanssa, minä juuri kampaajalla käyneenä ja minä työmatkalla. Kaikkia kuvia yhdisti pari asiaa: sama hassu ilme (pitäisi ilmeisesti harjoitella selfie-poseerausta peilin edessä) ja sama paita. Luottopaita. Selected Femmen musta, lyhythihainen satiiniteeppari, joka on malliltaan pitkä ja yksinkertainen. Se sopii paitsi arkeen ja juhlaan, myös yhteen kaiken muun kanssa. Se päätyi muutama vuosi sitten Hulluilta päiviltä mukaan hetken mielijohteesta ja sovittamatta. Se valikoituu päälle aina kun tuntuu siltä, ettei ole mitään päällepantavaa (eli ei ihan harvoin, vaikka toki sitä muutakin päällepantavaa kyllä löytyisi). Sen hinta per käyttökerta on varmaankin jo sentin sadasosia. Ja nyt siitä pitäisi pystyä luopumaan. Apua!
Hyvin palvellut, paras koskaan tekemäni heräteostos taitaa tosiaan olla tiensä päässä. Kankaasta huomaa, että käyttö- ja pesukertoja alkaa olla mittarissa aikamoinen määrä. Parin viimeisimmän käyttökerran jälkeen olen jo arponut, onko paidan paikka roska- vai pyykkikorissa. Toistaiseksi olen päätynyt jälkimmäiseen. Viimeksi luopumispäätöstä pohtiessa huomasin jo hyräileväni, että luovutaan, toisistamme hiljaa. Kuinka sentimentaaliseksi voi ihminen yhden vaatekappaleen vuoksi tulla! Sitten välähti mieleen sellainenkin idea, että entä jos tätä vähän vielä tuunaisi. Lyhentäisi helmasta hapertuneimman osan pois? Tai jos kuitenkin piirtäisi paidasta kaavat, hankkisi kankaan ja ompelisi uuden samanlaisen. Sitten havahduin todellisuuteen, enhän minä mitään kaavoja osaa piirtää. Ostoksia osaan kyllä tehdä. Päätin siis yrittää löytää suosikille seuraajan.
Korvaajaehdokas löytyi Zarasta. Paita on musta, lyhythihainen ja etuosa on satiinia, takaosa ohutta neulosta. Arvelisin tämän käyvän monenlaisiin tilanteisiin, arkeen ja juhlaan. Jos tämä paita säilyttää kuosinsa, uskon meillä olevan vielä monta hyvää yhteistä hetkeä edessä. Pidetään peukkuja. Niin, ja liukuvärjäystä tässä ei ole, efekti on täysin ihanan aamuisen kevätauringon ansiota.
P.S. Arvatkaa, mitä minulla tänään oli päällä? Annan vinkin: aamulla tuntui siltä, ettei ole oikein mitään päällepantavaa...
Voi, tiedän tunteen -mutta onneksi löysit kelvon korvaajan sopivasti!
VastaaPoistaJep, tämä luopumispäätöksen työstäminen on kyllä yllättävän pitkä prosessi, mutta eiköhän tuo korvaaja ole pian ajettu sisään uuteen rooliinsa. Vieläkin vähän kutkuttelee ajatus siitä, että purkaisi tuon suosikkipaidan osiin, piirtäisi ne kaavat ja tekisi (tai teettäisi) uuden samanlaisen. Pelkään vaan, että siinä kävisi samoin kuin joskus kauan sitten kun isä päätti tarkastaa kameran koostumuksen: joukko erilaisia ja erikokoisia osia järjestyksessä pöydällä, eikä ketään, joka osaisi koota ne toimivaksi kokonaisuudeksi... ;)
Poista