Klassikkoherkut

Perjantaina vietettiin toimistolla pikkujouluja ja myöhemmin illalla lähdettiin vielä muutaman työkaverin kanssa pikkujouluillalliselle Maxilliin. Pääruuan kanssa olimme jo ennestään tuttuja keittokirjan sivuilta, jälkkärivalinta taas oli ilmiselvä välittömästi bongattuani ikisuosikkini listalta. Lauantaina pitikin sitten kaivaa Safkaa-kirjasta esiin sekä lohi-avokadosalaatin että creme brûléen reseptit ja funtsia, monennellakohan kokkauskerralla itseltä onnistuisi saada yhtä mahtavat herkut pöytään kuin mitä edeltävänä iltana sai ammattilaisten valmistamina. Ei auta kuin sopivana hetkenä kääriä hihat ylös ja aloittaa kokeilut. Astiaholisti totesi perjantain ravintolavisiitillä myös sen, että kaapista löytyvät brûlée-vuoat ovat halkaisijaltaan aivan liian pienet ja reunat ovat turhan korkeat. Jossain vaiheessa on korvattava nykyiset vuokat laakeammilla versioilla, jotta rapean sokeripinnan (eli juuri sen parhaimman osan) osuuden saa maksimoitua. 

Tänään on kuitenkin kokkailtu ihan muuta. Ystävä perheineen kävi meillä aiemmin päivällä brunssilla ja nyt oli viimeinkin hyvä syy tehdä köyhiä ritareita, joita olen himoinnut jo pidemmän aikaa. Vitsit, että ne oli hyviä, vaikka itse sanonkin! Ei sillä, etteikö ne vähän terveellisemmätkin tarjottavat olisi maistuneet, mutta nämä tosiaankin osus ja uppos, ihan kaikille. 

Merkitään siis muistiin: klassikko on aina klassikko. Toisinaan kikkailut kannattaa jättää muille areenoille - vaikka sitten tuolipelikentälle.