Viime perjantaina puettiin pikkumustat päälle, laitettiin korot jalkaan ja juhlittiin rapukekkereitä ystävän luona. Tai no, jos ihan tarkkoja ollaan, niin yhdellä oli kyllä harmaa mekko päällä. Arvaatteko, kuka se oli... Varsinainen rapusesonki oli ja meni kauan sitten ja pohdittiinkin yhdessä, että miten ja milloin meidän neljän naisen ystäväporukastamme on tullut niin kiireinen, ettei kaikille sopivaa hetkeä ollut löytynyt kalentereista aiemmin. Taidettiin laittaa homma aikuisuuden piikkiin. Kuten sekin, että ilta pyöräytettiin käyntiin keittiön tervehdyksellä, minkä jälkeen alkuruuan tuonut ystävä kertoi, miten oli erikseen soittanut laadukkaista raaka-aineista tunnettuun ruokakauppaan ja varmistanut, että juuri tätä tiettyä juustoa olisi varmasti saatavilla tuona päivänä. Kauas on tultu niistä päivistä, jolloin bileet sai käyntiin sipsipussilla ja muutamalla siiderillä. Ihan kaikki ei sentään muutu: loppuillasta tanssittiin porukalla keskellä olohuoneen lattiaa ihan niin kuin vanhoina hyvinä aikoina.
Lauantaina laitoin päälle uuden paljettipaidan ja kävin ystävän kanssa kuuntelemassa miehen keikkaa. Suuntasin takaisin kotiin suhteellisen hyvissä ajoin ja nukkumaan mennessä ajattelin myötätunnolla puolisoa, jonka ilta ja yö venyi talviaikaan siirtymisen myötä vielä ylimääräisellä tunnilla. No, itsepähän on harrastuksensa valinnut - ja toipumiskeinonsa kehittänyt. Noutopizzalla, jäätelöllä, karkilla ja colalla saa ihmeitä aikaan. Nähtävästi niillä toipuu kauan sitten turnauskestävyytensä menettänyt vaimokin kahden perättäisen illan valvomisesta. Hetkinen, kompensoisikohan tämä nyt niitä perjantai-iltana puituja aikuispisteitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti