27. elokuuta 2013

Oranssia ja konjakkia


Se MK:n lompakko ei sitten jäänytkään kesän ainoaksi oranssiksi hankinnaksi. Mikä lie tähän harmaavarpuseen iskenytkään, mutta jonkinlaista oranssimaniaa on ilmoilla. Sköna Claran kesäalesta lähti kotiin Michael Korsin oranssi mekko sekä Baum und Pferdgarternin silkkihuivi, jossa myöskin on oranssia mukana. Konjakinruskea nahkasolki innosti yhdistämään mekon Dublinin tuliaisiin, Clarksin sandaaleihin ja balleriinoihin. Muistan, että tuollaisia "hapsullisia" flatseja olisi omassa nuoruudessa (tai ehkä pikemminkin lapsuudessa) kutsuttu college-kengiksi. Tai no, jos ihan rehellisiä ollaan, niin kolitsikengät ne oli. ;)

Samassa konjakinruskeassa sävyssä löytyi vaatekaapista jo ennestään Clarksin nilkkurit ja Mulberryn clutch, jotka voisin ajatella yhdistäväni tähän mekkoon.


Ja niillä kerroilla kun mukana pitää kuljettaa puolta omaisuutta voi olalle heittää pari astetta suuremman Mulberryn.


Vielä puolisen vuotta sitten olisin pitänyt tätä väriparia hyvin epätodennäköisenä omassa pukeutumisessani, mutta koskaan ei näköjään saa sanoa ei koskaan. Mitäköhän seuraavaksi? Urheiluvaatteita tsekkailessa silmät jo harhailivat niihin kaikkein kirkkaimman pinkkeihin juttuihin. Kotiin tosin tulin mustien trikoiden ja harmaan villapaidan kanssa, että ei se väri-invaasio kuitenkaan vielä ihan ole riistäytynyt käsistä. Ehkä.

5 kommenttia:

  1. Ihanan oranssi mekko ja kauniit laukut sekä saappaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se hyvä puoli tässä musta-harmaa-valkoinen-ruskea-perusakselilla pukeutumisessa näyttäisi olevan, että kun kerrankin ostaa jotain värikkäämpää, niin ne asuun sopivat perusasusteet löytyy jo kaapista valmiina. :)

      Poista
  2. Ihana tuo mekko ja sopii tosi hyvin ruskean kanssa. :) Oranssihan on hyvä etappi matkalla pinkkiin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, se etappi tuli yhdessä yössä valmiiksi: pirteän pinkki treenitoppi on hankittu ja testattu. Mulla kun tuo treenimotivaatio tuntuu vahvasti korreloivan asianmukaisten tekstiilien kanssa, niin näen tämän ihan silkkana investointina omaan hyvinvointiini. Tällä vauhdilla voin ehkä kohta alkaa myös peesata pink challengessa! ;)

      Poista
    2. No niin, siitä se lähtee... ;) Ja mukaan vaan haasteeseen!

      Poista