14. toukokuuta 2013

Tomaatti-punajuurikeitto

Alakerran lounasruokala ei ole mikään maailman paras. Hinta-laatusuhteessa on toivomisen varaa kun einesnuggeteista ja keitetystä valkoisesta riisistä pitäisi maksaa 5.80 €. Tai no, onhan siellä tarjolla muutakin kuin broilerinuggetteja: torstaisin on hernekeittoa ja perjantaisin kebabkastiketta. Einespohjaisia mömmöjä nekin. Salaattivaihtoehto on välillä ihan jees, mutta rajansa säilykeparsallakin. Koska hyvä ruoka todellakin on yhtä kuin parempi mieli, kulkee meikämartta taas toistaiseksi omat eväät kassissa. Päivän lounas oli tänään tomaattipunajuurikeittoa ja raejuustoa. Resepti on tarttunut mukaan joskus opiskeluaikoina, käsin kirjoitettu paperilappunen toimii edelleen Ruutukokin kirjanmerkkinä. Tosin tämä punajuurifani osaa kyllä jo reseptin ulkoa.

Autenttista kännykkäkamerakuvaa työpaikan kahvihuoneesta.


Tomaatti-punajuurikeitto

1 tl kasvisöljyä
1 suuri sipuli pilkottuna
1 valkosipulinkynsi raastettuna
2-3 raakaa punajuurta raastettuina
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
0,5 l kasvislientä
1 tl jeeraa
0,5 tl kanelia
ripaus jauhettua mustapippuria

Pinnalle: 
maustamatonta jugurttia tai raejuustoa

  • Kuumenna kasvisöljy pinnoitetussa kattilassa. 
  • Lisää sipuli, valkosipuli sekä punajuuriraaste. 
  • Hauduta miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen noin 10 minuuttia. 
  • Lisää tomaattimurska, kasvisliemi sekä mausteet ja keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia, kunnes punajuuret ovat täysin pehmeitä. 
  • Soseuta keitto sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa ja kuumenna tarvittaessa uudelleen kiehumispisteeseen. 
  • Jaa keitto lautasille ja laita pinnalle jugurttia tai raejuustoa.
Malttamattoman versio on vähän simppelimpi: mitään ei raasteta vaan kasvikset laitetaan ronskisti paloiteltuina kiehuvaan veteen kasvisliemikuution kanssa. Unohdetaan kaneli. Jeera on loppu. Maustetaan garam masalalla ja currylla. Ja hyvää on!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa makoisalta, tätä voisi kokeilla kotona joku päivä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä reseptiä uskallan kyllä suositella. Kerro sitten, maistuiko. :)

      Poista
  2. Jännä yhdistelmä. Tuota haluaisin maistella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ei olisi itsellekään aikoinaan ihan ensimmäiseksi tullut mieleen, mutta hyvää on ainakin minun mielestäni. Eikun kokeilemaan vaan! :)

      Poista