6. maaliskuuta 2013

Kamerahaaveita

Haaveilen uudesta kamerasta. Tai no, ihan rehellisesti sanottuna haaveilen paremmista kuvista ja siihen tarvittaneen kameran lisäksi myös aikamoinen annos valokuvauksen opettelua. Tähän asti olen kuvaillut vain Canonin PowerShot-pokkarillani. Kamera on ollut käytössä hyvä ja toiminnallisuuksiakin on riittänyt minun taitoihini nähden ihan riittävästi. Nyt vain kävi silviisii, että Lontoon matkan aikana linssisuojukseen on tullut joku vika ja suojus ei enää aukea automaattisesti kokonaan vaan siitä jää esiin sellaiset viirut. Sormilla napsaisemalla suojus kyllä aukeaa täysin, mutta ärsyttävä vika se on silti. Pähkäilen, saisiko vian vielä korjattua itse, pitääkö tai kannattaako laite viedä ammattilaiselle, mitä korjaus maksaa ja onko siinä ylipäätään enää mitään järkeä. En suoraan sanottuna tiedä, onko kameran käyttöikä pidempi kuin esimerkiksi läppärin. Kannattaako kolme vuotta vanhaa pokkaria enää yrittää fiksata vai pitäisikö vain suosiolla ostaa uusi laite? Jatkuva manuaalinen napsuttelukaan tuskin tekee laitteelle hyvää...

Äidiltä oli lainassa myös Canonin järkkäri, mutta viime viikonloppuna se vaihtoi lainapaikkaa siskon talouteen. Äidin järkkäriä saa lainaksi jatkossakin, joten nyt mietin, kannattaako ostaa itselle uusi järkkäri vai tyytyisikö tällä haavaa uuteen pokkariin tai minijärkkäriin ja satsaisi järkkärin suhteen siihen, että ostaa olemassa olevaan runkoon uusia lisäosia.

Useampana iltana olen klikkaillut eri nettikauppojen sivuille ja ihaillut Olympus PEN mini E-PM1 -minijärkkäriä. Hinta ei huimaa päätä, kamera on nätti kuin mikä ja riittäisi ominaisuuksiltaan varmasti minulla peruskäyttöön. Kun taidot joskus kehittyvät, voi sitten päivittää laitteistoakin. TopShot-verkkokaupassa  kamera näyttää olevan nyt hyvässä tarjouksessa ja kaupan päälle näkyy saavan vielä käyttökoulutuksenkin. Siitä olisi ainakin minun tapauksessani sekä hyötyä että iloa. Kovasti houkuttaisi klikata kotiin tämä kamera, mutta ennen lopullista ostopäätöstä kysyn vielä, että onko jollakulla teistä sattumoisin kokemusta tästä kamerasta? Tai tuosta verkkokaupasta? Kannattaako tätä kameraa hommata vai pitäisikö harkita jotakin muuta mallia?

2 kommenttia:

  1. Tuollainen pieni järkkäri olisi tervetullut itsellenikin. Mulla on nykyään sekä iso järkkäri että pokkari ja molemmilla kuvaan, mutta myönnän, että pokkarilla kuvaamisen kynnys (puhumattakaan mukaan ottamisen kynnyksestä) on huomattavasti matalampi. Suuri osa bloginikin kuvista on edelleen sillä otettuja. Kerro sitten käyttökokemuksia, jos päädyt tuon hankkimaan! Täällä ainakin yksi kiinnostunut.

    VastaaPoista
  2. zubi: Juu, palaan asiaan jos tuohon päädyn. Tai itse asiassa luulisin palaavani asiaan siitä riippumatta, mihin vaihtoehtoon päädyn. Joku riittävän pieni se seuraava kamera saisi kuitenkin olla, että mahtuisi (edes isommassa) käsilaukussa kuljettamaan, eikä tarvitsisi olla erikseen kameralaukkua mukana. Nykyisellä taitotasolla taitaa olla suurempi merkitys sillä, että kartuttaa omaa osaamistaan kuin että satsaa heti hirvittävän määrän laitteistoon... ;)

    VastaaPoista