Kun tässä taannoin kerroin kollegalleni blogin nimen sain kuulla olevani turhan vaatimaton. Kyllähän sitä nyt kuulemma voisi olla vähintäänkin oman kuplansa supersankari. Niin varmaan voisikin. Mutta hei, vaatimattomuus kaunistaa.
Viime aikoina on myös tullut kumottua useampi kupillinen kylmennyttä kahvia. Osin siksi, että allekirjoittaneen kahvi ei ole oikeanväristä ja näin ollen oikean lämpöistä haaleaa nautittavaksi ennen kuin kupin sisällöstä kahvin osuus on tipahtanut enintään kahteen kolmasosaan ja osin siksi, että jos yrittää samalla keskittyä muuhunkin kuin kahvin juomiseen, niin sillä kahvilla vain on tapana unohtua. Monessa muussa asiassa multitasking on ihan pala kakkua, mutta tässä asiassa en ikinä onnistu. Suorastaan ihailen ihmisiä, jotka pystyvät tuloksekkaasti yhdistämään (lämpimän) kahvin juomisen ja esimerkiksi lukemisen, puhumisen, tv:n katselun tai vaikka bloggaamisen. Ymmärrän kyllä, miten säälittävältä saan itseni tässä kuulostamaan. Sen pitäisi olla yksinkertaista, mutta kun ei onnistu niin ei onnistu. Mutta hei, ei se mitään. Kylmä kahvi kaunistaa.
Hetki sitten peiliin vilkaistessani tulin sattumalta ajatelleeksi kaikkea tätä kylmän kahvin juomista ja vaatimattomuutta. Kai sen nyt jo tällä aikavälillä olisi pitänyt johtaa johonkin? Kerro, kerro kuvastin, miks' näytän samalta kuin ennenkin? Kysynpähän vaan. Sitä tikulla silmään, joka vanhan kansan sanontoja älähtämättä kuuntelee.
 |
Toinen kuppi vasemmalta, siinä on se oikea sävy.
(Kuva lainattu täältä.)
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti