Ryhtiliike

Jos asettaa itselleen tavoitteeksi, että käy vähintään kahtena päivänä viikossa jumpassa ja tavoite on saavutettu jo tiistaina, niin saako taputtaa itseään olalle? Jumppavarauksia on jäljellä vielä loppuviikollekin, samoin kuin hyötyliikuntaa tyttöporukan sienireissun muodossa. Hyvä minä! 

Toinen ryhdistäytymishenkinen lupaus on se, että karkkia saa ostaa ja syödä vain viikonloppuisin. Tämän ehtinen sössiä vielä mennen tullen. Ei se silti haittaa. Errare humanum est. Tai jotain.

Mutta millä palkita itsensä hyvästä tsemppaamisesta? Keksin sen tänään jumpassa. Kahdeksan lipsahduksettoman viikon jälkeen aion ostaa itselleni jotkut törkeen makeet uudet tossut. Ehkä pinkit. Koska olen sen arvoinen. Ei vaineskaan. Todellinen syy on se, että uusilla treenikamoilla vaikuttaa meikäläisen kohdalla olevan myönteinen vaikutus treenimotivaatioon. Siinä on sitten välineurheilijalla peiliin katsomista. Positiivinen kierre on valmis. Ehkä. Toivottavasti.

Poikkeus vahvistaa säännön

Nälkäisenä ei kannata mennä ruokakauppaan. Yleensä. Joskus se voi kuitenkin nähtävästi johtaa johonkin hyväänkin. Ostoskoriin päätyi tuoretta pinaattia, kanafileitä ja fetaa. Jääkaapissa oli valmiina juustotäytteisiä tortellineja. Kaikkien aineiden piti mennä ihan eri ruokalajeihin, mutta jotenkin ne päätyivätkin samalle lautaselle. Kiehautettiin tortellinit. Paistettiin kanafileet. Lisättiin pannulle tuore pinaatti. Käänneltiin joukkoon puoli pakettia fetaa ja valutettu pasta. Suolaa, pippuria. That's it. Sairaan hyvää!

Koska tästä oivalluksesta ei tallentunut minkäänlaista kuvatodistetta, tarjoilen teille korvikkeeksi suttuisen otoksen viime sunnuntain Sunday roastista. Epämääräiseltä näyttävä mössö on suppilovahveromuhennosta. Sen alta pilkottava asia on paahtopaistia. Se joku värikäs siellä alla on uunijuureksia. Hyvää se oli, vaikkei esillepanoon jaksettukaan panostaa. Samalla tuli korkattua viimeisimmän Italian reissun pullotuliaisista se viimeinen. Pitää varmaan alkaa suunnitella uutta reissua, että saa moscato- ja punkkuvarastot täydennettyä...

Flaksi

Sellainen tässä taisi käydä. Puolivahingossa, mutta kuitenkin. Ja oikeastaan kahdella tapaa. 

Bongasin kivannäköiset Clarksin nilkkurit ensimmäisen kerran blogimaailmassa jo viime keväänä. Alkusyksystä näin saman kenkämallin kenkäkaupan hyllyllä (155 €), sen jälkeen Stockalla (145 €), sitten Stockan kantistarjouslehdessä (115 €) ja lopulta Irlannissa Clarksin liikkeessä (100 €). Mietin, otanko mustat vai ruskeat. Sitten sovitin kenkiä jalkaan ja tajusin, että ne istuvat täydellisesti. Päätin ottaa molemmat. "Siinähän nimittäin tavallaan säästää 110 € kun ostaa nyt kaksi paria täältä", totesi logiikkani heiveröisellä äänellään. Se olikin kaiken kaikkiaan aika nopeaa toimintaa: sisään, tulos ja ulos kymmenessä minuutissa.

Kotona kävi ilmi, että ruskeiden nilkkureiden väri menee täysin yhteen Mulberryn pussukan kanssa. Elämän suurien kysymysten rinnalla merkityksetöntä? Ehdottomasti. Epäolennaista normiarjessa? Ehkä. Pinnallista? Sitäpä hyvinkin. Kutkuttavan täydellistä ja ihanaa? Todellakin! Voi sanoa, että kävi flaksi? Kai sen näinkin voi määritellä. :)

Elämän pieniä iloja

Olen ollut tällä viikolla kovin hyväntuulinen. Ei sillä, että muutenkaan olisin erityisen synkkyyteen taipuvainen hahmo, mutta onhan se aina kiva kun on kivaa. Luonnollisesti. Sellaisessa mielentilassa ei sitten ne pienet takaiskutkaan jaksa niin heilautella. Sisäinen keittiöpsykologini nosti juuri päätään aamukahvia mukiin kaataessani. Siis keittiössä, missäs muuallakaan. Sen mielestä pitäisi funtsia, mistä yksittäisistä tekijöistä hyvä tuuli johtuu, jotta tähän fiilikseen voisi jatkossa pyrkiä vaikka vähän aktiivisemminkin. Jatkoin siis analysointia olohuoneen puolella ja tällaiseen listaan päädyin.

Viime päivinä olen ilahtunut

• uudesta, hulvattoman hauskasta miespuolisesta sh'bam-ohjaajasta.

• siitä, että työmatkalla tarkenee yhä balleriinoissa (ja ilman sukkia).

• muilta saaduista kehuista ja tsemppauksesta.

• eteenpäin jaetuista kehuista ja tsemppauksesta.

• kauniista sanoista sähköpostissa.

• Modernin perheen ja Hyvien ja huonojen uutisten uusista jaksoista.

• onnistuneesta konferenssimatkasta, joka loi uusia ajatuksia ja ideoita, hyviä kontakteja ja uutta innostusta omaan työhön.

• siitä, että vaikka shoppailu jäi työmatkalla minimiin, ehdin ostaa hotellin naapurikaupasta pitkään ajatuksissa olleet kengät ja lentokentältä löytyi vielä ripsivärikin, jota ei Suomesta saa ja jota viikon aikana ei ehtinyt kaupungilta metsästää.

• turhaksi jääneiden tavaroiden kiertoon laittamisesta.

• tästä hitaasta, aurinkoisesta syysaamusta keskellä viikkoa. Virkistyspäivä on todellinen virkistyspäivä kun sen saa aloittaa virkeänä ja vähän tavallista työaamua myöhemmin. Loistoidea, pomo!

• kaikista hyvistä tyypeistä lähipiirissä ja vähän sen ulkopuolellakin.

• valmiiksi kaapista löytyneistä aineksista improvisodusta ruuasta, josta taisi tulla uusi suosikkiresepti.

Summa summarum: Älä aliarvioi ystävällisten sanojen merkitystä. Anna hyvän kiertää. Nauti elämän pienistä iloista. Hyvä fiilis on pienten ilojen summa.

Miehen ideoima sunnuntaibrunssi kotona. Pehmeä lasku hotelliaamiaisista arkeen.

Statuspäivityksiä

Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan niin olisin tällä hetkellä kuuntelemassa Lenny Kravitzia. Livenä. Ihan fiiliksissä ja haltioissani. Harmi vain, että muutama viikko sitten Facebookissa eteen pompsahti tällainen statuspäivitys.

Damn! No, ei sitten. Sitä myöhemmin ilmoitettavaa uutta keikkapäivää odotellessa.

Ja vielä statuspäivityksiin liittyen, omalle Facebook-seinälleni ilmestyi tässä taannoin tällainen:

Hiukan ihmetytti kun kännykkä piippasi ja ilmoitti jengin tykkäävän meikäläisen statuspäivityksestä, joka omiin silmiin näytti ihan oudolta. Jepjep. Enää pitäisi päättää, johtaako tämä vastatoimenpiteisiin vai hyväksytäänkö se vain kostoksi tästä ja annetaan olla. Voi sisarrakkaus sentään. :)

Kaukoihastus

Terkut Dublinin konffasta. Olen joutunut kahden miehen loukkuun. Tai ainakin koukkuun. Ai mitenkö tässä näin kävi?

Tiedättekö sen tunteen, joka valtaa teinitytön mielen kun hän kuuntelee suosikkipoikabändiään tai -artistiaan nyt ylipäätään? Sellainen pakahduttava kaukoihastus, jossa ajatuskin puhekontaktista idolin kanssa saa punastumaan ja sydän lyö tuhatta ja sataa? Kun se idoli on niin ihku ja kaikki, mitä se sanoo, on niin fantastista ja järkevää ja mahtavaa. Ja kun se tosiaan on niin ihku. Nähtävästi siihen tunnetilaan pääsee vielä aikuisenakin. Siitäkin huolimatta, että olisi kohteen kanssa samassa neukkarissa eikä niin, että tuijottaa vain jotakin julistetta. 

Olen kahdessa päivässä kehittänyt pahanasteisen ammatillisen ihastumisen eläkeikää lähestyvään kalifornialaiseen alan guruun ja italialaiseen saman alan nousevaan tähteen. Toinen on charmantti ja toinen, noh, ihku. Molemmat mielettömän inspiroivia persoonia. Huipputyyppejä. Osaavat herättää mielenkiinnon ja pitää sen yllä. Kysyvät oikeita kysymyksiä ja saavat ajattelemaan. Esittelevät uutta tutkimusta ja osaamista ja ovat innoissaan omasta alastaan. Olen ihan myyty. Ja ihastunut. Ja liekeissä kaikista uusista ideoista ja ajatuksista, innoissani minäkin. Ja vähän jo pelkään, että iskeekö konffan jälkeen samanlainen masis kuin silloin kun New Kids on the Block hajosi. Kunpa tämä keikka ei koskaan loppuisi! 

Autonmyyntisanasto

Rekisteriotteen tekninen osa 

Paperi, joka kuuluu pitää autossa mukana ja jollainen on jokaiselta katsastusvuodelta autopaperipinossa siististi säilytettynä.

Luovari 

Rekisteriotteen ilmoitusosa. Tarvitaan kun auto myydään eteenpäin. Siis huomenna.

Rekisteriotteen ilmoitusosa 

Paperi, jota etsitään kiivaasti lähes koko ilta. Luovutaan toivosta. Jatketaan etsimistä. Lipsautetaan ruma sana. Käännetään kaikki kotoa löytyvät paperipinot ylösalaisin. Muistetaan, että ai niin, silloin auton ostamisen aikoihin meillä oli kotikansio, jossa pidettiin kaikki kodin tärkeät paperit. Otetaan kotikansio esiin sen omalta paikalta kirjahyllystä ja katsotaan aakkosista kohta A ja AUTO. Ding-ding-ding-ding-ding. Bingo! Sehän oli juuri siellä missä sen pitikin olla. Kannatti heittää hukkaan muutama tunti elämästä sitä etsiessä. Päivitetään kotikansion asiakirjasisältö ja laitetaan se takaisin paikalleen kirjahyllyyn.

Ostaja 

Miehen veli. Siis lankomies. Huh! Ensikertalaisen ei tarvitse pelätä ja jännittää kämmäämistä kun saa harjoitella kaupantekoa perhepiirissä.

Myyntihinta 

Säilytetään tilillä uuden auton ostohetkeen saakka. Ei tuhlata lentokentän Mulberry-liikkeessä. 

Mantra

Ei tuhlata lentokentän Mulberry-liikkeessä.

Standardipörriäinen

Minkäköhän takia jokaisella bussimatkalla on nyt loppukesän ja alkusyksyn aikana surrannut vähintään yksi tokkurainen ampiainen tai joku muu epämiellyttävä pörriäinen? Ärsyttävää.

Terkuin nimim. Montako kertaa kehtaa vaihtaa paikkaa suhteellisen tyhjässä bussissa?

Ei mulla muuta. Moikka!

And the Best E-mail of the Day Award goes to...

Aloittaessani blogin pitämisen päätin, että tänne ei tuoda työasioita. Ajattelin, että epäsuorasti niitä voidaan ehkä sivuta, tyyliin Vaatekriisi konferenssimatkan kynnyksellä tai Reseptipaljastus! Kahvihuoneen klassikkojen salat julki. Note to self: lopeta se lööppien lukeminen. No, nyt kuitenkin lipsun hiukan periaatteestani. Tänä aamuna työsähköpostissa odotti nimittäin viesti, jonka parhaat pari riviä ovat tässä:

... We have the special Academy Room reserved for us inside the [Guinness] STOREHOUSE where we will enjoy good company and free Guinness and free food...

Tervetuloa, ensi viikon työmatka Irlantiin! Ehkä tuollaisen verkostoitumisillan jälkeen pääsee jo konffahuumaan niin sisälle, ettei muista enää edes jännittää loppuviikolla häämöttävää omaa esitystä. Ei vaan, ei siinä omassa esityksessä periaatteessa mitään jännitettävää ole. Toivottavasti ei ole niissä sen jälkeisissä mahdollisissa kysymyksissäkään... Ja nyt mietitään taas jo sellaisia asioita, millä ei pitänyt olla blogin kanssa mitään tekemistä. Päätämme siis lähetyksen täältä tähän. Paitsi yksi kuva on vielä jaettava. Tällainen kirja nimittäin ilmestyi työpaikan kahvihuoneeseen. Millaisiakohan johtopäätöksiä tästä pitäisi vetää?

Otteita viikonlopusta

Takana on rento ja mukava viikonloppu Turun seudulla. Miehen kanssa käytiin lauantaina Cafe Aulan jazzbrunssilla. Sitä voi kyllä suositella lämpimästi: kiva fiilis, DJ:t soittamassa hyvää musiikkia ja ruuan suhteen hinta-laatusuhde on todella kohdillaan. Tämä otetaan varmasti uusiksi! Pikkusiskon kanssa vietettiin sysse-laatuaikaa, katsottiin pari leffaa ja ehdittiin vähän ostoksillekin. Lisäksi kokeiltiin lettikampauksia Naantalin tyttöjen kanssa, kuultiin ekaluokkalaisten koulutarinoita, naurettiin salaa ihanan pikkusheriffin itse tehdylle asuvalinnalle ja jutuille siitä, miten karkkilaatu vaikuttaa hammaspeikon kokoon. Juotiin monta hyvää kuppia kahvia, istuttiin kiireettömästi iltaa ja nautittiin hyvästä seurasta. Kiitokset vieraanvaraisuudesta kaikkiin kyläpaikkoihin - teitä oli ilo tavata!