Kaukoihastus

Terkut Dublinin konffasta. Olen joutunut kahden miehen loukkuun. Tai ainakin koukkuun. Ai mitenkö tässä näin kävi?

Tiedättekö sen tunteen, joka valtaa teinitytön mielen kun hän kuuntelee suosikkipoikabändiään tai -artistiaan nyt ylipäätään? Sellainen pakahduttava kaukoihastus, jossa ajatuskin puhekontaktista idolin kanssa saa punastumaan ja sydän lyö tuhatta ja sataa? Kun se idoli on niin ihku ja kaikki, mitä se sanoo, on niin fantastista ja järkevää ja mahtavaa. Ja kun se tosiaan on niin ihku. Nähtävästi siihen tunnetilaan pääsee vielä aikuisenakin. Siitäkin huolimatta, että olisi kohteen kanssa samassa neukkarissa eikä niin, että tuijottaa vain jotakin julistetta. 

Olen kahdessa päivässä kehittänyt pahanasteisen ammatillisen ihastumisen eläkeikää lähestyvään kalifornialaiseen alan guruun ja italialaiseen saman alan nousevaan tähteen. Toinen on charmantti ja toinen, noh, ihku. Molemmat mielettömän inspiroivia persoonia. Huipputyyppejä. Osaavat herättää mielenkiinnon ja pitää sen yllä. Kysyvät oikeita kysymyksiä ja saavat ajattelemaan. Esittelevät uutta tutkimusta ja osaamista ja ovat innoissaan omasta alastaan. Olen ihan myyty. Ja ihastunut. Ja liekeissä kaikista uusista ideoista ja ajatuksista, innoissani minäkin. Ja vähän jo pelkään, että iskeekö konffan jälkeen samanlainen masis kuin silloin kun New Kids on the Block hajosi. Kunpa tämä keikka ei koskaan loppuisi!