13. heinäkuuta 2014

Kakkua ja mehua


Anoppilassa juhlittiin hiljattain syntymäpäiviä ja askarreltiin suvun naisten kanssa kakkuja tarjolle. Mansikkakakun täytteeksi tuli Dajm-mascarponemoussea ja tuoreita kirsikoita. Kälyn leipoma valkosuklaajuustokakku koristeltiin pensasmustikoilla, pistaasirouheella ja valkosuklaamurusilla. Pinterest-kamaa, eikö vaan? Kolmas kakku oli leipomosta. Porilaisen Mäkilän leipomon rommikakku on niin hyvää, että sitä on ihan turha yrittääkään kotioloissa matkia. Siispä kakku Porissa autojääkaappiin ja kylmänä perille juhlapaikalle Kokkolaan. Mitä sitä ei herkkupeppu ihminen lempiherkkujensa eteen tekisi.





Tyhjennettiin myös anopin raparperipenkki ja muutettiin sato mehuksi ja hilloksi. Osa maustettiin inkiväärillä, osa sitruunalla. Paitsi että mehu on kauniin väristä, osoittautui se myös oikein hyväksi hellesään janojuomaksi. Pari drinkki-ideaakin taitaa jo tältä pohjalta muhia mielessä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti