31. tammikuuta 2013

Lontoon suosikit

Matkailu avartaa ja on kiva nähdä ja kokea uusia juttuja. Toisinaan on kuitenkin tosi rentouttavaa reissata tutuissa kohteissa: ei paineita pakollisten nähtävyyksien kiertämisestä ja voi keskittyä ihan vain oleilemaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Ei siis sillä, että se uuden näkeminen ja kokeminen sinällään olisi erityisen stressaavaa, pitää vain muistaa säilyttää maltti ja kohtuus pakko nähdä ja kokea -listan kanssa. Joskus se on helpommin sanottu kuin tehty. Ja kun yrittää mahduttaa mahdollisimman monta asiaa rajalliseen määrään lomapäiviä, loma ei välttämättä ole lomailumielessä tehnyt tehtäväänsä. Arjen aloittaminen valmiiksi väsyneenä on karua hommaa. Kokemusta on.


Ensi viikon reissu Lontooseen on minulle ja puolisolle kolmas yhteinen ja molemmat olemme käyneet siellä myös itseksemme muutaman kerran. Vaikka kaupunki on suuri ja siellä varmasti riittäisi uutta tekemistä jokaiselle vierailukerralle, tuntuu mukavalta päästä viikonlopuksi tuttuihin ympyröihin ja vanhoihin suosikkipaikkoihin. Meidän vakkarijuttumme eivät ole mitään tajunnan räjäyttäviä superelämyksiä, vaan pikemminkin - erästäkin pressaa lainatakseni - ihan tavallisia asioita. Yhtä kaikki ne ovat kuitenkin juttuja, joita tykkäämme tehdä.


Puolison pitää aina Lontoossa päästä klubeille. Meikäläisen mummoutumisaste on sen verran korkea, ettei klubiskenen varmaankaan pitäisi edes kuulua allekirjoittaneen idiolektiin. Sen sijaan 60-luvun vinyylisinkkujen maailmassa elävälle puolisolle Lontoo on oikeastaan se kaupunki. Vaikken itse modeista ja niistä alkuperäisistä skineistä niin tiedäkään, on klubeilla kiva käydä tällaisen maallikonkin. Pääsee ikään kuin aikamatkalle kun ympärillä pyörii jengiä vuosikymmenten takaisissa releissä (oikeasti, ne tukat ja meikit ovat ihan mielettömiä!) ja musiikki soi alkuperäisiltä vinyyleiltä. Miehelle on tietysti ihan huippua kun pääsee bongailemaan hyviä levyjä ja saa tavata paikallisia kavereita. 


Ostosten puolesta perustarpeet on tyydytetty kun pääsen käymään Uniqlolla, Thorntonsilla ja jossain urheiluliikkeessä ostamassa seuraavan vuoden futisaiheiset lahjat kummipojalle. Kivointa on pyöriä niissä kaupoissa, mitä Suomesta ei löydy. Westfieldissä kaikki tarpeellinen on saman katon alla, mutta siellä hurahtaa helposti koko päivä. Lyhyellä viikonloppureissulla sinne ei välttämättä tule lähdettyä. Jos lennot ovat Heathrowlle, pitää kentällä tietenkin tsekata vielä Mulberry. Puolison suosikit löytyvät Carnaby Streetilta ja Camdenista, Burberryn outlet Hackneyssa on myös hyväksi havaittu. 


Ravintolavakkarimme on niinkin persoonallinen vaihtoehto kuin Wagamama, mutta mikäs siinä kun se kerran aina vain toimii, kerrasta toiseen. Viime kerralla saatiin kaupanpäälliseksi äksöniä kun ravintola evakuoitiin tulipalon vuoksi. Kukaan ei onneksi loukkaantunut, mutta oli aika jännä seurata, miten pitkään palohälytin sai soida ennen kuin toiset uskoivat, että nyt on tosi kyseessä.


Tykkään Lontoossa myös sellaisesta arkisesta asiasta kuin bussilla liikkumisesta. Se on toisinaan hitaampaa kuin metrolla kulkeminen ja ehkä aika monta astetta "turrempaa", mutta sieltä yläkerrasta näkee niin kivasti kaupunkia samalla. Sitä paitsi bussireittien verkosto on niin kattava, että toistaiseksi ei ole vielä ollut asiaa sellaiseen paikkaan, johon ei bussilla helposti pääsisi. Ja kuten useimmissa kaupungeissa, Lontoossakin ihan parasta on sellainen puoliksi päämäärätön haahuilu, kuljeskelu eri kaupunginosissa ja ihmisten tarkkailu.

Ensi viikon reissulla on tarkoitus käydä perjantaina klubilla, lauantain alustavassa ohjelmistossa on Borough Market, Tate Modern ja shoppailu (kun synttärisankari sitä toivoi niin saamansa pitää, hih) ja sunnuntaina vain hengaillaan. Oikeudet muutoksiin pidätetään, fiilispohja on paras pohja.


Entäs te, mitä te tykkäätte Lontoossa tehdä? Onko kenelläkään vinkkejä uusiksi suosikeiksi?

2 kommenttia:

  1. AnneVee: Hei joo, se oli kiva paikka: hyvä meininki ja hyvää ruokaa. Edelliskesän reissulla meillä oli hotelli suht' huudeilla, just sopivan kävelymatkan päässä.

    VastaaPoista