4. joulukuuta 2012

Joulukalenteri 2012

DIY-joulukalenterin oli tarkoitus olla osittain neulottu, mutta sitten iski aikapula. Tajusin, että oli jo marraskuun loppu ja puikkohommissa olin tullut priorisoineeksi lahjatekeleitä sillä seurauksella, ettei joulukuun alkuun mennessä olisi enää millään ehtinyt toteuttaa alkuperäistä suunnitelmaa. Siispä improvisoin meille kalenterin sunnuntaina niistä tarvikkeista, mitä kotoa sattui löytymään. Päivän myöhässä, mutta int e de så nokonuuka.

Vuoden 2012 joulukalenteri näyttää siis tältä.


Ja näin se toteutettiin: 

Otetaan noin 2-metrinen pätkä narua. Solmitaan toiseen päähän lenksu ja toiseen päähän joku paino, tässä tapauksessa puinen joulupallo. 



Sitten tarvitaan puisia pyykkipoikia, mielellään 24 kappaletta. Meidän taloudestamme niitä löytyi vain 20, joten avuksi otettiin neljä pientä paperitähteä, jotka päätyivät meille tukholmalaisesta alekorista vuosi tai kaksi sitten. Periaatteessa mikä tahansa muukin joulukoriste sopii tähän tarkoitukseen. Pyykkipojat stailattiin washiteipillä ja napsuteltiin naruun kiinni. Paperitähdet sijoitettiin sopiviin väleihin ja niihin laitettiin päivämäärät washiteipillä ja mustalla tussilla.

Tässä kohtaa koko komeus laitettiin roikkumaan naulasta eteisen seinälle ja päälle iskettiin sopivan kokoinen kranssi.



Sitten leikeltiin valmiista korttipohjista noin 2 cm suikaleita, yhteensä 24 kappaletta. Jaettiin suikaleet puolisoiden kesken tasan ja päätettiin, kummalla on parilliset ja kummalla parittomat päivät. Kirjoiteltiin puolisolle viestejä ja lupauksia, numeroitiin laput mustalla tussilla ja napsuteltiin ne pyykkipoikiin kiinni. Voilà, hyvän mielen joulukalenteri oli valmis! 

Tai no, melkein valmis: tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat, että pyykkipoikiin on nipsaistu kiinni vain parillisia numeroita. Siihen on ihan pätevä syy. On nimittäin niin, että minä toinen meistä on kurkkija. Siksi parittomien päivien laput ilmestyvät paikoilleen vasta seuraavaa aamua edeltävänä iltana. ;)

"Mutta entäs ne karkit?", siellä tietenkin kysellään. No, kyllähän siihenkin ratkaisu löydettiin. Oli pakko. Joulukuun aamut eivät vain yksinkertaisesti ala ilman päivittäistä suklaa-annosta. Lähikaupasta haettiin askit Juliaa ja Pätkistä ja sisällöt kippastiin joulusukkaan, joka löytyy kalenterin välittömästä läheisyydestä. Että saa sitten mussuttaa herkkuja samalla kun lukee sitä herttaista viestiä paremmalta puoliskoltaan. Ei huono yhdistelmä, jos minulta kysytään. Tätä voisi melkein kutsua win-win -tilanteeksi

2 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän hieno!! Mäki haluun! T: Kade

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Vähän funtsin ja epäröin, että kannattaako pikaista räpellystä edes esitellä täällä, mutta näköjään kannatti. T: Imarreltu :D

    VastaaPoista