Käsi ylös, kenen kotona ei ole koskaan kinasteltu kotitöiden jakamisesta? Tai tekemisestä? Meillä käytiin jokin aika sitten keskustelu, jonka aika molemmat muun muassa väittivät vievänsä aina kaikki roskat ulos. Se on tietenkin tilastollinen mahdottomuus. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Ehkä siitä kinastelusta pääsisikin eroon juuri tilastolla. Tai taulukolla nyt ainakin.
Niinpä sitten näppäränä naisena tein excelin, johon listasin kaikki kotityöt. Alle kirjoitin, kuinka usein ne pitää tehdä ja perään tein ruudukon, jossa voi nimikirjaimillaan kuitata kun homma on hoidettu. Yksinkertaista, eikö? Niin minäkin ajattelin. Sitten ajattelin vähän lisää. Päätin, että pitäähän tämä kuvio testata käytännössä ennen kuin sitä ehdottaa miehelle. Väärin. Merkitään muistiin: yhteistyön saavuttamisen kannalta ei ole erityisen hedelmällistä, että kirjoittaa excelin, printtaa sen, pitää viikon salaa kirjaa kaikista tekemistään kotitöistä (ja on luonnollisesti himpun verran tavallista ahkerampi, pesee ikkunoita ja sen sellaista) ja sitten menee lesoilemaan puolisolle, että katso kuinka paljon olen viikon aikana tehnyt kodin eteen töitä.
Käytiin uusi keskustelu. Päätettiin antaa taulukolle mahdollisuus. Niinpä se laitettiin esiin näkyvälle paikalle keittiön ilmoitustaululle. Ajatus taisi olla se, että kun kylässä käyvät vieraatkin näkevät sen, niin kumpikaan ei halua näyttäytyä sinä laiskempana osapuolena. Tämä taas johti siihen, että toinen meistä (en minä) saattoi viedä roskat ulos esimerkiksi kolmessa erässä ja kuitata listaan nimikirjaimensa sen jälkeen yhtä monta kertaa. No eihän sellainen peli vetele. Keskusteltiin uudelleen. Luovuttiin listasta. Se siitä patenttiratkaisusta.
Aiheesta Kotitöiden jako - uhka vai mahdollisuus? keskusteltiin tämän jälkeen myös työpaikan kahvihuoneessa. Kollega kertoi esimerkin omasta taloudestaan: heillä toinen hoitaa tiskit ja toinen pyykit. Kun homma toimii, se toimii. Jos se ei toimi, syyllinen on tiedossa ilman tappelua. Meillä päätettiin alkaa noudattaa samaa kaavaa. Keskustelun jälkeen, luonnollisesti. Mies valitsi tiskit ja otin kiitollisena vastaan pyykit. Jostain kumman syystä pidän nimittäin silittämistä erittäin rentouttavana puuhana ja suorastaan nautin siitä. Sitä paitsi, pahimman uhkakuvan mallilla ajateltuna väärin pinottu Tupperware-kasa astiakaapissa on huomattavasti helpompi kestää kuin likapyykissä lojuva juhlatoppi siinä vaiheessa kun kampaus ja meikki on valmiina ja bileisiin pitäisi lähteä, väärällä pesuohjelmalla pilatusta suosikkivaatteesta nyt puhumattakaan. Tällä jaottelulla ollaankin nyt menty jokunen kuukausi ihan onnistuneesti. Takaisin ei ole paluuta.
Ja hei, prosessin sivutuotteena tuli huomattua, että meillähän keskustellaan! :)
Oi voi, meilläkin on _keskusteltu_ ja KESKUSTELTU kotitöistä aika monta kertaa tämän 13-vuotisen suhteen aikana... Meillä toimivin järjestelmä (ja aika montaa on testattu!) on se, että juoksevat rutiinit hoidetaan kristillisesti vuorotellen - niinpä tänään on minun vuoroni tyhjentää astianpesukone ja miehen pitäisi putsata kahvikone. Omien vuorojen "ohi" saa toki tehdä, mutta niistä ei saa tulevaisuudessa mitään hyvitystä :-)
VastaaPoistaMeilläkin on kokeiltu spontaanin kristillisen tasajaon mallia (näet jotain, teet sille _heti_ jotain ja toinen fiksaa sitten jonkun muun asian), mutta ainakaan vielä se ei toimi ilman nalkutusfaktoria. Kodin oletusarvoinen siisteystaso on mitä ilmeisimmin vähän häilyvä, tai ainakin allekirjoittaneen päässä rima tuntuu olevan hippasen korkeammalla... Mutta ei asiat sentään ihan mustavalkoisia ole: tänäänkin käytin vapaaehtoisesti vapaapäiväni siihen, että tein nopsan yleissiivouksen, puunasin keittiön, hoidin alkuviikon ruokaostokset ja tein ruokaa, josta tiedän miehen tykkäävän. Oli oikein wifey-fiilis kun lämmin ateria odotti töistä palaavaa miestä. ;)
Poista