11. marraskuuta 2012

Tyttöporukalla Tukholmassa

Käytiin tyttöjen kanssa Tukholmassa, reissusta kotiuduin aamupäivällä. Viikonloppu on täyttynyt hervottomista naurukohtauksista, kiivaista keskusteluista työelämän nykytilasta ja hyvinvointiyhteiskunnan edellytyksistä, lempeästä ja hyväntahtoisesta naljailusta. On nautittu kivoista illallisista ja ihanan pitkästä ja kiireettömästä aamiaisesta. Tukholmassa parasta on haahuilu, sellainen puoliksi päämäärätön vaeltelu kaupungilla ja kaupoissa ja siinä samalla ihmisten ja tyylien tarkkailu. Siihen en varmaankaan koskaan kyllästy. Ikisuosikki Vete-Katten oli niin täynnä, ettei odottelunkaan jälkeen onnistuttu saamaan pöytää. Onkohan kello kolmen iltapäivä-fika sellainen traditio, mikä on mennyt allekirjoittaneelta ohi tähän asti? Vapaa neljän hengen pöytä löytyi tuohon aikaan nimittäin vasta viidennestä kahvilasta. Shoppailutarpeet on nyt hetkeksi tyydytetty, joululahjavalmistelut ovat itse asiassa jo aika hyvällä mallilla. Jotakin kivaa löytyi toki itsellekin.

Aamukahvitreffeillä pikkusiskon kanssa iskettiin tuliaisten kimppuun. Ladureen macaronit katosivat parempiin suihin alta aikayksikön. Tasajako sujui niin vähäsanaisesti ja sutjakkaasti, että kokemus paistoi kuulemma läpi. Kuulitko, äiti? Tyttäresi antoivat niin sopuisan vaikutelman, että minulta tiedusteltiin, tapeltiinko meillä koskaan. Heh. Tai ollaan nyt ihan rehellisiä. LOL. Vitsi, tästä olisi pitänyt muistaa kertoa isällekin tänään isänpäivän onnittelusoiton yhteydessä. Joka tapauksessa, hyviä olivat, ne macaronit siis. Oma suosikkimakuni oli lakritsi. Kauheasti ei tosin hifistelty, kyytipoikana oli ABC:n suodatinkahvi ja rauhallinen maistelu, no, siihen perehdytään sitten ensi kerralla.


Kotona piti heti päästä hypistelemään muita ostoksia. Teippasin kuvioteipillä Lagerhausista ostetut kortit ja pari jo aiemmin syksyllä hankkimaani Therese Sennerholtin korttia kollaasiksi keittiön oveen. Teippailu oli niin kivaa, että sitä piti jatkaa vielä lahjapaketoinneissakin. Jälkimmäisistä ei voi julkaista kuvaa paljastamatta liikaa, mutta korttikollaasi näyttää tältä. Tykkään!


Kävin myös Marc Jacobsin liikkeessä hypistelemässä joululahjatoivettani. Ihan tyhjin käsin en malttanut pois lähteä. Puhki kulunut vanha avaimenperä on korvattu uudella ja korvikset testataan ensi viikon kekkereissä.


2 kommenttia:

  1. Hetkellinen häiriötila, se sopusointuisuus. Kun olin niin unimaailmassa etten ees tajunnu mutkuttaa kirsikan puuttumisesta:D Ei ihan perussunnuntai: aamukasilta abc:lla aamukahvilla macaronseja omina eväinä...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, äiskä ja iskä nauroivat ääneen kun kerroin tuosta. Kirsikoidaan sitten seuraavalla kerralla, ellei tällä välin löydy jotain sopivaa reseptiä kotikeittiön kokeiluun.

      Poista