Positiivinen repsahdus

Taisin tässä taannoin luvata, että kun olen kahdeksan viikkoa lipsahduksettomasti käynyt jumpassa vähintään kaksi kertaa viikossa ja syönyt karkkia vain viikonloppuisin, voin palkita itseni törkeen makeilla uusilla tossuilla. Lupaus on tehty kuluvan kuun puolella, joten lyhyelläkin matematiikalla voi nopsakasti laskea, ettei tuosta ihan kahdeksaa viikkoa ehtinyt kulua. Siitä huolimatta tuo kuvassa oleva tossupari löytyy jo treenikassista - joka sekin on uusi.

Puolustelen ostoksiani parilla sanalla. Hullut Päivät. Ehkä vähän hullaannuin. Syytän sitä hullua musiikkia. Tosin sekään ei selitä muuta kuin uuden treenikassin. Kenkäostos oli nimittäin täysin harkittu: bongasin tossut kuvastosta ja päätin suorittaa nopean sisään-tulos-ja-ulos -tyyppisen toiminnon ennen työpäivän alkua sinä päivänä kun tossut tulevat myyntiin. Niinpä sitten viime viikon torstaiaamuna paria minuuttia yli kahdeksan löysin itseni Tapiolan Stockan urheiluosaston tungoksesta. Ihmismassan seasta yritin erottaa, missä halajamani tossut ovat. Ei löytynyt. Onneksi löytyi myyjä. "Ai ne tossut? Joo, mä tiedänkin, mitä sä tarkoitat, joo ne tulee myyntiin huomenna". Hienoa, varsinainen tähtihetki. Tai jos joku on ihan aidosti sitä mieltä, että normaalia aikaisempi aamuherätys ja sen jälkeinen täyshulina hulliksilla on ideaali tapa aloittaa arkiaamu, niin käsi vaan pystyyn tässä kohdin...

No mutta, ei auttanut kuin toistaa harjoitus seuraavana päivänä. Silloin oli parempi onni matkassa. Perjantaina mukaan lähti myös irtokarkkeja. Tavallaanhan perjantai kai jo kuuluukin viikonloppuukin - eikö? Ainakin heti virka-ajan päättymisestä lähtien? Varmuuden vuoksi kompensoin asiaa viikon kolmannella jumpalla. Kun oli ne uudet tossutkin. Ja se kassi. Että kyllähän tällä omasta palkintopolitiikasta repsahtamisella nyt oli ihan vain positiiviset seuraukset.

Terkuin,

Tekstiiliurheilija

P.S. Tänään kuntosalin pukuhuoneessa jutteli varsin kovaan ääneen pari noin nelikymppistä naista. Keskusteltuaan vaihdevuosien potentiaalisista hyödyistä he menivät ison peilin eteen seisomaan. Toinen tökki sormillaan hauiksiaan, johon toinen totesi:  "Mulle ilmesty tiätsä sellanen patti jalkaan ja mä pelkäsin et se on kasvain, mut sit mun PT sano et ei mitään hätää, se on vaan sun pohjelihas". Jos kyseiset leidit sattuisivat lukemaan tätä kirjoitusta (mitä tietenkin suuresti epäilen), niin kiitos. You made my day. 

Heinäsirkka

Olohuoneeseen täytyy hankkia jalkalamppu. Olen ihan hirmuisen tykästynyt tähän heinäsirkkaan. Se on  yksinkertaisen tyylikäs ja jotenkin sympaattisen oloinen. Kaunis ja sopiva. Pitäisi vaan osata päättää väri. Ja että onko se sitten tämä vai kuitenkin joku muu. Terkuin nimim. Päättämätön.

Kuvat: Vepsäläinen

Chocolate chip cookies

Söin viikonloppuna maailman parasta taikinaa. Tällä kertaa se ei ollut sekoitettuna jäätelöön, sillä Ben & Jerryn sijaan kyseessä oli oma tuotantolinja. Vietin lukioaikana vaihtarivuoden Kanadassa ja yksi monista tuolta ajalta periytyvistä hyvistä asioista on sikäläisen isäntäperheen mummon cookie-resepti. Annan hyvän kiertää ja pistän nyt ohjeen jakoon. Keksit katosivat parempiin suihin ja pakastimeen ennen kuin muistin ottaa kuvia, joten kuva on tällä kertaa lainattu Love and Olive Oil -blogista, johon tutustumista muuten suosittelen lämpimästi!

Grandma E's chocolate chip cookies

(35-40 kpl)

225 g margariinia tai voita

2 munaa

2.25 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

2 rkl vaniljaa 

(vanilla extract, vaniljasokerikin käy)

4.5 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 tl ruokasoodaa

2.5 dl suklaapalasia 

(chocolate chips tai rouhittua suklaata)

Halutessaan taikinaan voi tietenkin lisätä myös esim. pähkinärouhetta. 
Tai ihan vaan lisää suklaata, niin kuin minä yleensä teen. ;)

Sekoita keskenään margariini/voi, munat, sokeri, fariinisokeri ja vanilja. Lisää joukkoon jauhot, suola, sooda ja suklaapalaset. 

Pudota leivinpaperilla vuoratulle pellille kahdella teelusikalla muotoiltuja taikinamöykkyjä ja jätä riittävästi leviämistilaa. Saan tästä määrästä taikinaa yleensä neljä pellillistä, joissa kussakin on yhdeksän keksiä. 

Paista 200-asteisessa uunissa n. 8-10 minuuttia. Cookiet saavat uunista pois otettaessa näyttää vielä hiukan pehmeiltä (kovettuvat kyllä sitten) eikä kannata antaa paistua ihan kullanruskeiksi asti, niin maistuvat paremmalta. 

Keksit voi pakastaa ja ne maistuvat itse asiassa tosi hyvälle vähän kohmeisina.

Lämmöllä ystävälle

Ystävä täytti vuosia. Alkaa olla hankalaa keksiä ostettavia lahjoja omanikäisille ihmisille, joilla periaatteessa on jo kaikkea. Turhaa krääsää ei viitsisi ainakaan kavereiden nurkkiin kerryttää. Elämykset ja syötävät tai juotavat lahjat ovat ihan kivoja, mutta sen ainaisen skumppapullonkin voisi tietty joskus korvata jollain muulla. Tässä kohtaa pitänee muistaa painottaa, ettei tämä missään tapauksessa tarkoita sitä, ettäkö skumpassa olisi jotakin vikaa - päinvastoin! Tätä saatte, ystäväiseni, vapaasti muistella jos joskus olette aikeissa lahjoa allekirjoittanutta... ;)

Joka tapauksessa, olen järkeillyt niin, että koska ainakin itse ajattelen ajan olevan arvokasta, niin on myös omalla tavallaan arvokasta lahjoittaa aikaansa eteenpäin. Että vaikka langat saisikin kahden käden sormilla laskettavalla määrällä euroja, on käsityöllä ja etenkin siihen käytetyllä ajalla myös arvo sinänsä. Tällaiset sukat saivat kuluneella viikolla uuden omistajan. Neulottu lämmöllä, ystävälle. 

Ryhtiliike

Jos asettaa itselleen tavoitteeksi, että käy vähintään kahtena päivänä viikossa jumpassa ja tavoite on saavutettu jo tiistaina, niin saako taputtaa itseään olalle? Jumppavarauksia on jäljellä vielä loppuviikollekin, samoin kuin hyötyliikuntaa tyttöporukan sienireissun muodossa. Hyvä minä! 

Toinen ryhdistäytymishenkinen lupaus on se, että karkkia saa ostaa ja syödä vain viikonloppuisin. Tämän ehtinen sössiä vielä mennen tullen. Ei se silti haittaa. Errare humanum est. Tai jotain.

Mutta millä palkita itsensä hyvästä tsemppaamisesta? Keksin sen tänään jumpassa. Kahdeksan lipsahduksettoman viikon jälkeen aion ostaa itselleni jotkut törkeen makeet uudet tossut. Ehkä pinkit. Koska olen sen arvoinen. Ei vaineskaan. Todellinen syy on se, että uusilla treenikamoilla vaikuttaa meikäläisen kohdalla olevan myönteinen vaikutus treenimotivaatioon. Siinä on sitten välineurheilijalla peiliin katsomista. Positiivinen kierre on valmis. Ehkä. Toivottavasti.

Poikkeus vahvistaa säännön

Nälkäisenä ei kannata mennä ruokakauppaan. Yleensä. Joskus se voi kuitenkin nähtävästi johtaa johonkin hyväänkin. Ostoskoriin päätyi tuoretta pinaattia, kanafileitä ja fetaa. Jääkaapissa oli valmiina juustotäytteisiä tortellineja. Kaikkien aineiden piti mennä ihan eri ruokalajeihin, mutta jotenkin ne päätyivätkin samalle lautaselle. Kiehautettiin tortellinit. Paistettiin kanafileet. Lisättiin pannulle tuore pinaatti. Käänneltiin joukkoon puoli pakettia fetaa ja valutettu pasta. Suolaa, pippuria. That's it. Sairaan hyvää!

Koska tästä oivalluksesta ei tallentunut minkäänlaista kuvatodistetta, tarjoilen teille korvikkeeksi suttuisen otoksen viime sunnuntain Sunday roastista. Epämääräiseltä näyttävä mössö on suppilovahveromuhennosta. Sen alta pilkottava asia on paahtopaistia. Se joku värikäs siellä alla on uunijuureksia. Hyvää se oli, vaikkei esillepanoon jaksettukaan panostaa. Samalla tuli korkattua viimeisimmän Italian reissun pullotuliaisista se viimeinen. Pitää varmaan alkaa suunnitella uutta reissua, että saa moscato- ja punkkuvarastot täydennettyä...

Flaksi

Sellainen tässä taisi käydä. Puolivahingossa, mutta kuitenkin. Ja oikeastaan kahdella tapaa. 

Bongasin kivannäköiset Clarksin nilkkurit ensimmäisen kerran blogimaailmassa jo viime keväänä. Alkusyksystä näin saman kenkämallin kenkäkaupan hyllyllä (155 €), sen jälkeen Stockalla (145 €), sitten Stockan kantistarjouslehdessä (115 €) ja lopulta Irlannissa Clarksin liikkeessä (100 €). Mietin, otanko mustat vai ruskeat. Sitten sovitin kenkiä jalkaan ja tajusin, että ne istuvat täydellisesti. Päätin ottaa molemmat. "Siinähän nimittäin tavallaan säästää 110 € kun ostaa nyt kaksi paria täältä", totesi logiikkani heiveröisellä äänellään. Se olikin kaiken kaikkiaan aika nopeaa toimintaa: sisään, tulos ja ulos kymmenessä minuutissa.

Kotona kävi ilmi, että ruskeiden nilkkureiden väri menee täysin yhteen Mulberryn pussukan kanssa. Elämän suurien kysymysten rinnalla merkityksetöntä? Ehdottomasti. Epäolennaista normiarjessa? Ehkä. Pinnallista? Sitäpä hyvinkin. Kutkuttavan täydellistä ja ihanaa? Todellakin! Voi sanoa, että kävi flaksi? Kai sen näinkin voi määritellä. :)

Elämän pieniä iloja

Olen ollut tällä viikolla kovin hyväntuulinen. Ei sillä, että muutenkaan olisin erityisen synkkyyteen taipuvainen hahmo, mutta onhan se aina kiva kun on kivaa. Luonnollisesti. Sellaisessa mielentilassa ei sitten ne pienet takaiskutkaan jaksa niin heilautella. Sisäinen keittiöpsykologini nosti juuri päätään aamukahvia mukiin kaataessani. Siis keittiössä, missäs muuallakaan. Sen mielestä pitäisi funtsia, mistä yksittäisistä tekijöistä hyvä tuuli johtuu, jotta tähän fiilikseen voisi jatkossa pyrkiä vaikka vähän aktiivisemminkin. Jatkoin siis analysointia olohuoneen puolella ja tällaiseen listaan päädyin.

Viime päivinä olen ilahtunut

• uudesta, hulvattoman hauskasta miespuolisesta sh'bam-ohjaajasta.

• siitä, että työmatkalla tarkenee yhä balleriinoissa (ja ilman sukkia).

• muilta saaduista kehuista ja tsemppauksesta.

• eteenpäin jaetuista kehuista ja tsemppauksesta.

• kauniista sanoista sähköpostissa.

• Modernin perheen ja Hyvien ja huonojen uutisten uusista jaksoista.

• onnistuneesta konferenssimatkasta, joka loi uusia ajatuksia ja ideoita, hyviä kontakteja ja uutta innostusta omaan työhön.

• siitä, että vaikka shoppailu jäi työmatkalla minimiin, ehdin ostaa hotellin naapurikaupasta pitkään ajatuksissa olleet kengät ja lentokentältä löytyi vielä ripsivärikin, jota ei Suomesta saa ja jota viikon aikana ei ehtinyt kaupungilta metsästää.

• turhaksi jääneiden tavaroiden kiertoon laittamisesta.

• tästä hitaasta, aurinkoisesta syysaamusta keskellä viikkoa. Virkistyspäivä on todellinen virkistyspäivä kun sen saa aloittaa virkeänä ja vähän tavallista työaamua myöhemmin. Loistoidea, pomo!

• kaikista hyvistä tyypeistä lähipiirissä ja vähän sen ulkopuolellakin.

• valmiiksi kaapista löytyneistä aineksista improvisodusta ruuasta, josta taisi tulla uusi suosikkiresepti.

Summa summarum: Älä aliarvioi ystävällisten sanojen merkitystä. Anna hyvän kiertää. Nauti elämän pienistä iloista. Hyvä fiilis on pienten ilojen summa.

Miehen ideoima sunnuntaibrunssi kotona. Pehmeä lasku hotelliaamiaisista arkeen.

Statuspäivityksiä

Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan niin olisin tällä hetkellä kuuntelemassa Lenny Kravitzia. Livenä. Ihan fiiliksissä ja haltioissani. Harmi vain, että muutama viikko sitten Facebookissa eteen pompsahti tällainen statuspäivitys.

Damn! No, ei sitten. Sitä myöhemmin ilmoitettavaa uutta keikkapäivää odotellessa.

Ja vielä statuspäivityksiin liittyen, omalle Facebook-seinälleni ilmestyi tässä taannoin tällainen:

Hiukan ihmetytti kun kännykkä piippasi ja ilmoitti jengin tykkäävän meikäläisen statuspäivityksestä, joka omiin silmiin näytti ihan oudolta. Jepjep. Enää pitäisi päättää, johtaako tämä vastatoimenpiteisiin vai hyväksytäänkö se vain kostoksi tästä ja annetaan olla. Voi sisarrakkaus sentään. :)

Kaukoihastus

Terkut Dublinin konffasta. Olen joutunut kahden miehen loukkuun. Tai ainakin koukkuun. Ai mitenkö tässä näin kävi?

Tiedättekö sen tunteen, joka valtaa teinitytön mielen kun hän kuuntelee suosikkipoikabändiään tai -artistiaan nyt ylipäätään? Sellainen pakahduttava kaukoihastus, jossa ajatuskin puhekontaktista idolin kanssa saa punastumaan ja sydän lyö tuhatta ja sataa? Kun se idoli on niin ihku ja kaikki, mitä se sanoo, on niin fantastista ja järkevää ja mahtavaa. Ja kun se tosiaan on niin ihku. Nähtävästi siihen tunnetilaan pääsee vielä aikuisenakin. Siitäkin huolimatta, että olisi kohteen kanssa samassa neukkarissa eikä niin, että tuijottaa vain jotakin julistetta. 

Olen kahdessa päivässä kehittänyt pahanasteisen ammatillisen ihastumisen eläkeikää lähestyvään kalifornialaiseen alan guruun ja italialaiseen saman alan nousevaan tähteen. Toinen on charmantti ja toinen, noh, ihku. Molemmat mielettömän inspiroivia persoonia. Huipputyyppejä. Osaavat herättää mielenkiinnon ja pitää sen yllä. Kysyvät oikeita kysymyksiä ja saavat ajattelemaan. Esittelevät uutta tutkimusta ja osaamista ja ovat innoissaan omasta alastaan. Olen ihan myyty. Ja ihastunut. Ja liekeissä kaikista uusista ideoista ja ajatuksista, innoissani minäkin. Ja vähän jo pelkään, että iskeekö konffan jälkeen samanlainen masis kuin silloin kun New Kids on the Block hajosi. Kunpa tämä keikka ei koskaan loppuisi!