26. lokakuuta 2012

Tallinna

Käväistiin kollegan kanssa Tallinnassa viime viikolla. Oltiin liikkeellä ihan omilla asioilla, vapaapäivänä. Päivä oli mukava ja leppoisa, mutta pitkä. Kun lähtee kotoa aamulla kello 5.57 bussilla ja palaa reissusta takaisin yhdentoista aikaan illalla, ei päällimmäiseksi fiilikseksi jää rentoutuminen. Ei siltikään, vaikka päivän ohjelmassa oli pelkkää mielekästä tekemistä: lankakauppavisiitti, sushilounas, kahvittelua, lisää shoppailua ja viinikaupan kautta laivaan. Melkoisen ideaalia. Äkkiseltään tulee helposti mieleen muutama ikävämpikin tapa viettää tavallista arkipäivää.


Karnaluksia suosittelen kaikille käsitöistä innostuneille. Lankapuoli oli niin valtava, että siellä meni melkein sekaisin. Meinasin sanoa tähän väliin jotain huikeasta väriskaalasta, mutta allekirjoittaneen ostoksista se ei kyllä käy ilmi: oma kori täyttyi tyypilliseen tapaan mustalla ja valkoisella sekä (villinä piristyksenä) parilla eri harmaan sävyllä. Mukaan tarttui kymmenen kerän setit ihanan pehmeää alpakkaa ja muutama kerä mohairia. Samalla tuli santsattua bambupuikkoja ja kivoja puunappeja. Tässä jonakin iltana on tarkoitus aloitella omaa Skappel-neuletta, johon Kalastajan vaimo oli jo ehtinyt päivittää suomenkielisen ohjeenkin. Lopuista alpakoista on suunnitteilla poncho, huivi tai molemmat. Katsellaan. Haetaan inspiraatiota. Sehän saattaa löytyä vaikka sieltä viinikaupan ostoskassista. ;)



Jonkun Tallinnan tuliaisista saa sentään päälleen ilman, että aloittaa silmukoiden luomisesta. Promodista ostin meikäläisen mittapuulla värikkään vaatteen, mekkokankaan printti kun on sekoitus mustaa, valkoista, harmaata ja beigeä. Sattumaa tai ei, nämähän ovat juuri ne värit, joita suunnilleen 95 % allekirjoittaneen vaatekaapin sisällöstä jo edustaakin. Mitäköhän se kertoo ihmisestä, jos vaatekaapin väripilkkuna ovat beiget vaatteet? Jääkää vaikka hetkeksi miettimään sitä, niin ette ehkä huomaa alla olevasta kuvasta samaa kuin minä. Siis että printistä tulevat etäisesti mieleen miesten pitkät kalsarit. No, ei anneta sen häiritä. Ei se nimittäin sitä tosiasiaa muuta, että tykkään tästä mekosta.

Kuva on vähän kökkö, pahoittelut siitä. Lupaan kuvata ensi kerralla päiväsnäöllä tai ainakin kristallittoman lampun valossa, ettei ihmeellisen malliset varjot noin hyppisi enää silmille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti