26. maaliskuuta 2014

Beanie

Neuloin itselleni tammikuussa uuden mustan pipon kun tuntui, että oli tarvetta sellaiselle lämpimämmälle tapaukselle. Nyt taas oli tilausta himppasen ohkaisemmalle kevätpipolle, joten tekaisin sellaisen - aina yhtä pirtsakasta mustasta, luonnollisesti. Idea on poimittu Kalastajan vaimolta, toteutus omasta päästä. Mallista tulikin niin mieluisa, että puikoille on jo luotu 100 silmukkaa seuraavaa pipoa varten, tällä kertaa harmaalla langalla. Vetoan huonoon hiuspäivään (tai oikeammin -kuukauteen!) ja laitan tästä ehkä kuvia päässä sitten myöhemmin kun kampaus on kohdillaan. Niin saattaa hyvinkin olla vaikka nyt tulevana lauantaina, jolloin pääsen pitkästä aikaa istahtamaan luottokampaajani tuoliin. Vielä on pari päivää aikaa miettiä, annanko hiusten vielä kasvaa vai viekö auringon myötä ajatuksiin tullut kevyempi kesäpolkka jo voiton. Saas nähdä. :)


Lanka: Rowan, Angora haze
Puikot: 3.5 mm, 40 cm pyöröt

2 kommenttia:

  1. Onpas kiva! Minäkin yritin tehdä samalla ohjeella, mutta olen todella noviisi ja ilmeisesti mulla oli liian paksut puikot omaan käsialaan nähden koska tuli liian löysä enkä voi käyttää sitä. Nyt kerään voimia että aloittaisin projektin uudelleen. Onko sulla tuossa alareunassa 1o1n vai 2o2n?
    Oisko mitään muita vinkkejä ettei seuraavakin yritys päättyisi täystuhoon? :D
    t. onneton neuloja E

    VastaaPoista
  2. Loin 100 silmukkaa ja neuloin resorin 1o, 1n siten, että oikeat silmukat on neulottu takareunasta. Sillä tavoin tuli vähän napakampi joustinneule. Alkuperäisessä ohjeessa ei tainnut olla tuota resoria ollenkaan, mutta pidin sitä kivempana vaihtoehtona kuin rullautuvaa alareunaa. Tein myös vähän alkuperäistä ohjetta enemmän kavennuksia pipon päähän ennen kuin vedin langan silmukoiden läpi ja päättelin työn Jos tuntuu, että neulos jäi liian löysäksi, niin kokeile niitä pienempiä puikkoja, sen pitäisi auttaa. Tsemppiä ja iloa neulontaan, hyvä siitä seuraavasta piposta tulee! :)

    VastaaPoista