Olenkohan vielä kertonut täällä blogin puolella meidän kässäkerhosta? Mietittiin puolitoista vuotta sitten muutaman työkaverin kanssa, että olisipa kivaa jos olisi sellainen nykyaikainen ompeluseura. Tehtäisiin käsitöitä, mietittäisiin ohjeiden kinkkisiä kohtia porukalla, kahviteltaisiin ja juoruttaisiin. Kuvaus ei ehkä erityisen nykyaikaiselta kuulosta, mutta ei kai toimivaa konseptia tarvitse muuttaa kunhan vain jutut, tarjoilut ja kässäilyt ovat tätä päivää.
Yksien iltapäiväkahvien aikana ryhdyttiin tuumasta toimeen. Perustettiin kerho. Sovittiin, että kokoonnutaan töiden jälkeen aina joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko. Vaihtoehtoisesti sumplitaan kalentereista joku muu kaikille sopiva päivä, mutta kuukauden ensimmäisestä keskiviikosta ainakin lähdetään aina liikkeelle. Emännöintivuoro on kiertävä, tavataan vuorotellen kaikkien jäsenten luona. Se, jonka luona ollaan, päättää tarjoilut, joita muut sitten täydentävät. Luotiin salainen Facebook-ryhmä, minkä seinällä voidaan sopia tapaamisista ja jutella muuta asiaan kuuluvaa tai kuulumatonta, ihan miten vaan.
Ja nimi, sellainenkin pitää tietysti jokaisella itseään kunnioittavalla kerholla olla. Sen meille keksi miespuolinen, himpun alle kolmekymppinen hipsterikollega, joka selaili coolisti lehteä samalla kun me muut suunnittelimme tulevaa Tallinnan reissua ja lankakauppavisiittiä. Kesken juttelun tulimme tajunneeksi, että matka osuukin juuri sopivasti tilipäivään, jolloin IMAGE-lehden takaa kuului lausahdus "hei jes, sithän te saatte ihan v***sti virkkuukoukkuja". Se oli sitten siinä. VV-kässäkerholla oli nimi.
Kerho on sittemmin hiljakseen laajentunut työpaikan ympyröistä muihinkin porukoihin ja siitä on tullut tärkeä ryhmä. Päällimmäinen syy siihen ovat ihmiset. Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että kivojen tyyppien kanssa on kiva hengailla. Tai kuten eräs ystävä hiljattain asian ilmaisi, silloin kun säännöllisesti tapaa tiettyjen ihmisten kanssa, ei kaikki aika mene tavatessa pelkästään pintapuolisten kuulumisten vaihtamiseen vaan ehtii puhua muutakin. Avautua, analysoida, jutella henkeviä. Sellaisia juttuja, jotka säästetään tutummille ihmisille. Tarjoilutkin ovat kuin huomaamatta paisuneet alun "tehdään vaan pari voikkaria" -puheista jopa kolmen ruokalajin menuihin asti ja välillä suurin osa ajasta meneekin ruoka- ja/tai kahvipöydässä. Toisaalta, väliäkö hällä. Harrastus täyttää tarkoituksensa jos on hyvässä seurassa ja viihtyy. Suorituspakkoa ei ole.
Hyvänä kakkosena tulevat sitten ne käsityöt. Omalla kohdalla neulontainspis löytyi blogimaailmasta, mutta tässä ryhmässä sitä on helppo ylläpitää. Aikaisempi assosiaatio kutomiselle löytyi akselilta nahkeat kädet, liian piukat silmukat, märän villan haju ja tekeleet, joille ei ollut mitään käyttöä. Ihan samaan en sentään päässyt kuin kollegan lapsi, joka oli kuulemma onnistunut huovuttamaan pipon sitä neuloessaan, mutta eivät ne omat kouluaikaiset muistot kaukana tuosta ole. Siksipä onkin ollut hienoa oivaltaa, että omilta puikoilta tai virkkuukoukulta voi syntyä hienoja ja kivoja juttuja, joita kehtaa pitää esillä ja päällä. Uutta oppii tekemällä ja kokeilemalla ja muun jengin kannustus ja kehut kantavat pitkälle. Omakohtaisena todisteena tästä ovat esimerkiksi tämän postauksen kuvat, kaikki viime syksyn tuotoksia. Ja bonuksena: kun kädet ovat kiinni näissä tekeleissä iltasella television loisteessa, ei niitä samaan aikaan tule käytettyä herkkujen napsimiseen. ;)
Hyvänä kakkosena tulevat sitten ne käsityöt. Omalla kohdalla neulontainspis löytyi blogimaailmasta, mutta tässä ryhmässä sitä on helppo ylläpitää. Aikaisempi assosiaatio kutomiselle löytyi akselilta nahkeat kädet, liian piukat silmukat, märän villan haju ja tekeleet, joille ei ollut mitään käyttöä. Ihan samaan en sentään päässyt kuin kollegan lapsi, joka oli kuulemma onnistunut huovuttamaan pipon sitä neuloessaan, mutta eivät ne omat kouluaikaiset muistot kaukana tuosta ole. Siksipä onkin ollut hienoa oivaltaa, että omilta puikoilta tai virkkuukoukulta voi syntyä hienoja ja kivoja juttuja, joita kehtaa pitää esillä ja päällä. Uutta oppii tekemällä ja kokeilemalla ja muun jengin kannustus ja kehut kantavat pitkälle. Omakohtaisena todisteena tästä ovat esimerkiksi tämän postauksen kuvat, kaikki viime syksyn tuotoksia. Ja bonuksena: kun kädet ovat kiinni näissä tekeleissä iltasella television loisteessa, ei niitä samaan aikaan tule käytettyä herkkujen napsimiseen. ;)
