30. toukokuuta 2014

Mustavalkoiset tuliaiset (ja trendi, jonka olin ajatellut skipata)

Toin Amsterdamin matkalta pääasiassa hyvin mustavalkoisia tuliaisia. Mustat nilkkapituiset housut, yhden mustan ja pari mustavalkoista paitaa, valkoinen silikonirannekkeinen Swatchin kello (jostain syystä olin hinkunut tällaista jo reilun vuoden, mutten vaan ollut ennen matkaa tehnyt mitään asian eteen), mustavalkoisia salmiakkirakeita ja, tadaa, mustat Birkenstockit. Kun ensimmäisen kerran bongasin Birkenstockeja muotikuvissa, Pinterestissä ja verkkokaupoissa, olin hyvin vahvasti sitä mieltä, että tämän trendin minä ainakin skippaan. Nehän ovat niin kömpelöt. Ja rumat. Ja terveyskengät. Mutta niin vain silmä tottui näkemäänsä ja nyt pelkästään hymistelen uudet kengät jaloissani, sillä ne ovat ennen kaikkea mukavat. Vau!

Merkitään samalla muistiin, että jos ottaa uudet vaatteet matkalaukusta vasta siinä vaiheessa kun ne meinaa kuvata, niin ryppyisiä ovat, mokomat. Oikein kunnolla. No, ehkä nämä vielä jonain kauniina päivänä päätyvät kameran eteen, mieluiten päällä eikä henkarilla. Jospa ilmatkin tuosta taas vähän lämpenisivät, niin ei tarvitsisi piilotella uusia paitoja bleiserin alla.





4 kommenttia:

  1. Mulla on ollut noi samat Birkenstockit jo vuosia, aivan ässät! Nyt pitäisi jo hankkia uudet, kun pinta on kulunut kovassa käytössä (!) vähän ruman näköiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, hyvä kuulla, että ovat toimivat käytössä. Vähän harmitti kun lentokentän liikkeessä oli mustia enää kiiltäväpintaisina jäljellä, muuten olisin valinnut tavallisen nahkan. Toisaalta, ehkä nämä sitten kestävät kesäsateita vähän paremmin.

      Poista
  2. Yllättävän kauniit nuo minusta ovat nuo Birkenstockit... kamalampiakin on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen assosiaatio on nystyräpohjaiset, valkoiset terveyskeskuskengät, vaikka kyllähän niitä malleja ja värejä sitten olikin vaikka mitä. :)

      Poista