11. huhtikuuta 2014

Turussa

Viime viikonloppuna pyörähdettiin Turussa. 




Meininki oli kokolailla normisettiä: kyläilyä sisarusten perheiden ja kummipojan luona, hyvää ruokaa ja hauskoja juttuja, haahuilua keskustan kaupoissa suvun naisissa. Juuri sitä parasta siis. Aurinko paistoi, jokiranta näytti parastaan ja yhdessä Turun helmistä, Nuvolessa, pääsi tilaamaan lakritsijäätelöä italiaksi. Che gioia!




Mitään ei oikeastaan pitänyt ostaa ja Sisustuksen Koodista selvisinkin periaatteita taivuttamatta. Se hyvä puoli siinä on kun on julkisilla liikenteessä, että (ainakin kooltaan) suuremmat impulssiostokset jäävät usein tekemättä. Sitten näin nämä kivat blingbling-kengät, hyvässä tarjouksessa ja omassa koossa. Tein pikaisen harmitustestin, ja päättelin, että asteikolla 1-10 harmittaisi ensi viikolla ainakin ysipuolikkaan verran jos kengät olisivat jääneet kauppaan, eivätkä päätyneet meikäläiselle. Toimin siis sen mukaisesti. Jokohan ballerinakauden voisi avata? 


6 kommenttia:

  1. Suloisenrouheat kengät, varmasti hyvä ostos! Hassua, että siellä tosiaan pyörittiin ihan samoilla mestoilla samoihin aikoihin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Miehen sisko hehkutti myös sitä Di Treviä kun kuljimme sen ohi, on kuulemma kiva paikka ja hyvät ruuat. Pitänee kokeilla ensi kerralla. Sun postausta lukiessani muuten vasta tajusin, että siinähän on tosiaan vierekkäin Fontana ja Di Trevi. Fontana di Trevi. Heh, liekö sattumaa? :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti! Kovasti polttelisi jo lähteä nämä jalassa liikenteeseen, mutta tuo mokkapinta ei varmaan arvostaisi sadekeliä... Höh! Työmatkalaisten ekat ballerinat olen kyllä jo bongannut, joten montaa päivää ei tarvinne enää itsekään odottaa. Alkaa jo kyllästyttää nilkkurikausi. :)

      Poista
  3. Ihanat kengät! Niin ja ihana Turku myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malttamaton lähti eilen jo uusilla kengillä liikenteeseen ja on nyt vähän helpottunut, että sade tuli vasta tämän päivän puolella eikä jo eilen illalla, koska mitään suojasuihkeita en tietenkään ollut ehtinyt vielä laittaa... Mutta ihanat ovat kengät. Ja Turku myös. :)

      Poista