Häissä

Lauantaina juhlittiin puolison pikkuveljen ja kauniin kälyn häitä. Juhlat olivat onnistuneet ja ihanat. Morsiamen kotitila oli taiottu upeaksi juhlapaikaksi ja kaikesta näki, että juhlavalmisteluille oli suotu paljon aikaa ja vaivaa. Piha oli rajattu heinäpaaleilla ja viirinauhoilla, konehalli oli muuttunut ruokailutilaksi, tallissa oli baari ja tanssilattia ja pihan teltassa oli ristiin rastiin leviteltyjen räsymattojen päällä eriparisia pinnatuoleja, puupenkkejä ja vanhoja pöytiä. Tunnelma oli samaan aikaan kotoisa ja rennon juhlava, ihan parasta. 

Liian tuttavalliseksi käynyt amppari joutui hetkeksi jäähylle ennen kuin se saateltiin takaisin ulkoilmaan.

En ole ihan varma, oliko morsiamella jotakin vanhaa yllä, mutta ainakin sitä oli esillä. Morsiamen äidin vihkipuku oli ajattoman kaunista mallia, kävisi ihan hyvin tämän päivän morsiamillekin.

Kummipoika maisteli maalaismeininkiä.

Ruoka oli hyvää ja kakut herkullisia.

Minun ohjelmanumeroni juhlissa oli kuvata vieraita vieraskirjaa varten. Vähintään yhtä paljon nautin kyllä siitä, että pääsin juhlia edeltävänä iltana osallistumaan valmisteluihin. Ensin sain liitutaulujen kanssa vapaat kädet ja nimiä ja pöytänumeroita kirjoittaessa muistelin opiskeluvuosien kesätöitä ravintolassa. Tykkäsin aina ihan hirmuisesti siitä kun sain kirjoittaa ruokalistan liitutaululle ja muistan miettineeni kuinka uskomatonta on, että juuri tästäkin hetkestä minulle maksetaan palkkaa. Kirjoitushommien jälkeen pääsin vielä leikkimään floristia ja somistajaa. Tuli ihan sellainen Pinterest-fiilis kun sai yhden illan aikana puuhastella niin monen mukavan asian parissa. Jos joskus päätän downshiftata, niin ryhdyn joko sokerileipuriksi tai floristiksi, se on nyt päätetty. Taululle kirjoittajan toimenkuvakin olisi tosi jees, mutta missäköhän muualla kuin koulumaailmassa sellaisia olisi tarjolla...

Puoliso asusti pukunsa Milanon tuliaisilla ja äidillä oli hieno kampaus. Juhlavierailla oli upeita tyylejä ja  vähän harmittaa näin jälkikäteen, etten kuvannut muita vieraita rohkeammin ja pyytänyt lupaa kuvien julkaisuun täällä blogissa. Toisaalta, kuvausmoodilla on välillä taipumus jäädä vähän päälle ja näissä juhlissa koin tärkeäksi keskittyä tallentamaan hetket ja tunnelmat ensisijaisesti omaan mieleen, eikä vain linssin läpi kameran muistikortille.

Illalla ihailtiin superkuuta, kuunneltiin bändin ja DJ:n soittoa ja tanssittiin. Kuljettiin karkkibuffan ja baarin välillä eikä osattu päättää, kummassa oli parempia nautintoaineita tarjolla. Toisteltiin, että kyllä on ihan mielettömän ihanat juhlat. Valvottiin ja juhlittiin niin pitkään kuin jaksettiin ja todettiin, että kaupungissa taitaa ihan selvästi tulla pilkku aiemmin kuin maalla. Tai sitten aletaan vain tulla vanhaksi. Mene ja tiedä. :)

 Näitä juhlia muistellaan lämmöllä vielä pitkään, E & J. Onnea vielä kerran ja kiitos ihanasta viikonlopusta!

Häälook

Jos ei mikään viime hetken asustekriisi ole iskenyt päälle ja olen osannut kuvailla kampaajalle riittävän hyvin, miten haluan hiukseni laitettavan, niin suunnilleen tällaisessa lookissa istun tällä hetkellä kirkossa ja odotan vihkitoimituksen alkua. Toteutuskuvia tulee sitten tuonnempana. Nyt nautitaan kesähäistä! ♥

Hotellivaraajan Espoo-syndrooma

Varasin alkuviikosta hotellia Lontoosta minun ja puolison syyskuun reissulle. Sama kaava toistui taas: selasin eri varaussivustojen tarjontaa pari-kolme päivää ennen varauksen tekemistä ja pallottelin muutaman lopullisen harkintaan päässeen vaihtoehdon välillä. Ottaako ihan keskustan ytimestä vähän vaatimattomampi huone, koska eihän siellä hotellilla kuitenkaan tule notkuttua? Vai ottaako kuitenkin vähän laidemmalta joku kivemman näköinen huone, koska ydin on kuitenkin jo nähty ja ehkä siellä hotellilla voisi sitten ollakin enemmän? Vai maksaako vaan enemmän ja ottaa sen tosi kivan hotellin ihan keskustasta? Mutta mitä kaikkea muuta sillä rahalla saisikaan? No, varaus on tehty ja lopputulos on jonkinlainen kompromissi. Ollaan kivassa hotellissa Southbankissa, yhdellä minun lempialueistani Lontoossa. 

Silti tunnistan sisäisen espoolaiseni näissä varaushommissa. Ei ole näköjään väliä sillä, on kyse pysyvästä asumisesta vai pelkästään hotellivierailusta. Aina meinaa lipsahtaa sen puolelle, että ollaan vaan vaikka vähän kauempana keskustasta, kunhan on toimivat yhteydet, tilaa ja kiva kämppä. Mutta rajansa kaikella, Kirkkonummelle saakka ei sentään mennä. Meidän lagom löytyy Espoosta. ;)

Como-järvellä

Yhtenä lomapäivänä Italiassa tehtiin päiväretki Como-järvelle. Lähdettiin aamulla Milanosta junalla Comon kaupunkiin järven länsirannalle. Käveltiin aikamme kaupungin katuja, katseltiin näyteikkunoita ja pastellivärisiä taloja ja syötiin päivän ensimmäiset jäätelöt. Sen jälkeen suunnattiin järven rantaan ja ostettiin liput juuri lähdössä olleeseen vesibussiin, jolla matkattiin Bellagioon. Nopealla yhteydellä matka kesti noin 50 minuuttia ja maisemat olivat mahtavat: jyrkkiä rinteitä, turkoosi vesi, kauniita huviloita ja utuisa auringonvalo. Käly totesi matkan aikana tyttärelleen, että yritä painaa nämä kuvat ja hetket mieleen ja muistele niitä sitten kun kotimaassa on talvi, kylmää ja pimeää. Koitin noudattaa samaa neuvoa.

Bellagiossa syötiin myöhäiseksi lounaaksi pizzat ja jatkettiin sitten kaupunkikierrosta. Tykkäsin kovasti kauniin pikkukaupungin kapeista portaikkokujista. Ne olivat niin kuvauksellisia, ainakin osittan sopivasti varjoisia ja samalla vilpoisia ja näkymät järvelle olivat upeat. Kun Bellagion keskusta oli lähestulkoon läpi kävelty, istahdettiin vielä järvenrannan penkille ihan vain ihastelemaan maisemia. Tai no, ehkä myös vähän levähtämään varjossa ja juomaan vettä. Porrastreeni paahtavassa auringossa vaati veronsa.

Bellagiosta jatkettiin lautalla matkaa järven itäreunalle Varennaan. En tiedä, voiko Varennan kohdalla enää puhua kaupungista. Se vaikutti jollakin tapaa niin uneliaalta ja pieneltä, että kylä tuntuisi melkein paremmalta nimitykseltä. Sympaattinen ja kaunis pikkupaikka se oli joka tapauksessa. Järven rannalla kulkeva jalkakäytävä oli rakennettu osin veden päälle ja sitä pitkin pääsi kulkemaan vesibussin pysäkiltä pikkuruiseen keskustaan. Kulkureitin varrella kukkivat hortensiat ja aurinkoinen järvimaisema oli huikean kaunis. Ihastelin myös kovasti järvellä liikkuneita puuveneitä, niissä tuntui olevan jotakin vanhan maailman charmia.

Postimerkin kokoisella piazzalla tajusimme, että rautatieasemalle pääsee ainoastaan menemällä samaa reittiä takaisin tai nousemalla jyrkkiä rappuskujia ylöspäin. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon. Sisko nappasi puolimatkassa nousua puhelimellaan pari kuvaavaa otosta: ensimmäisessä näkyvät jyrkät, auringonvalossa kylpevät kapeat rappuset ja taustalla kimalteleva järvi, sitten vaihtui linssin kuvaussuunta ja toisessa kuvassa näkyvät siskon punaiset kasvot. Huh, onneksi vesipullot oli täytetty laivalaiturilla! Ylhäällä maisemat olivat, jos mahdollista, vieläkin hienommat.

Tripadvisorista bongatun vinkin ansiosta tiesin, ettei Varennan asemalla ole lipunmyyntiä, joten junaliput seuraavaan Milanon junaan ostettiin aseman lähellä olleesta matkatoimistosta. Kierroksen olisi tietysti voinut tehdä myös toisin päin, lähteä Milanosta aamulla Varennaan ja päätyä illalla Comoon, missä lipunmyynti on auki ja junia Milanoon menee parhaimmillaan useampi tunnissa. Meidän kiertosuuntamme määritti se, että aamulla asemalla ei tarvinnut odotella Comon junaa yhtä pitkään kuin seuraavaa Varennan junaa. Hyvin reitin sai kuljettua fiilispohjalta tähänkin suuntaan, eikä tarvinnut vahtia kelloa, että ehti ostamaan liput ennen matkatoimiston sulkeutumisaikaa.

Paluumatkalla Milanoon katseltiin vielä junan ikkunasta ulos ja painettiin mieleen viimeiset järvimaisemat. Sen jälkeen keskityin haaveilemaan kylmästä Cokiksesta. Ehkä vielä jonakin kauniina päivänä italialaisissakin junissa on ravintolavaunut. Tai pikkukylän asemalla jos ei nyt kioskia, niin edes jonkunlainen myyntiautomaatti. Kysyntää olisi varmasti. :)